Tekniikan akateemiset TEK on nyt Akavan toiseksi suurin liitto – 1 625 uutta jäsentä vuodessa

Tekniikan akateemiset TEK kasvatti jäsenmääräänsä viime vuonna 1 625 jäsenellä 72 178 jäseneen ja nousi korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestön Akavan toiseksi suurimmaksi jäsenliitoksi. Suurin on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 117 351 jäsenellään ja kolmanneksi suurin Insinööriliitto IL 69 327 jäsenellään. TEK on nyt myös Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
TEK onnistui lisäämään jäsenmääräänsä enemmän kuin yksikään toinen Akavan jäsenliitto. Jäsenmäärä kasvoi kaikissa TEKin jäsenryhmissä eli eläkeläisissä, opiskelijoissa ja täysjäsenissä.
TEKin toiminnanjohtajan Jari Jokisen mukaan suosion kasvuun on monta syytä.
”Uskomme ensinnäkin, että ne asiat, joista puhumme ja joiden eteen teemme töitä, vaikuttavat relevanteilta tässä ajassa. Toiseksi parhaillaan käytäviin työehtosopimuksiin liittyvät työtaistelutoimet ovat tuoneet uusia jäseniä.”
Jokinen nostaa esiin jäsenkuntaa tällä hetkellä kiinnostavista asioista tasa-arvon, vanhempainvapaan, ilmastonmuutoksen ja työsuhdeasiat.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Jari Jokinen, Tekniikan akateemiset TEK, jari.jokinen@tek.fi, +358 40 091 4839
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari JokinenToiminnanjohtaja
Puh:0400 914 839jari.jokinen@tek.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Kipinä-voittajat tutkivat hormonisaasteen vaikutusta kasveihin, tähtien elinkaarta ja bakteerien tappamista sähkökärpäslätkällä28.4.2025 11:02:20 EEST | Tiedote
TEKin järjestämän nuorten tiedekilpailu Kipinän voittivat Sofia Koivumäki, Zofia Järvinen sekä Hermanni Sallinen ja Niilo Sipilä. He edustavat Suomea syksyllä EU:n tiedekilpailussa.
TEK: Jäsenmaksun verovähennyksen poisto on hallitukselta virheliike24.4.2025 13:02:20 EEST | Tiedote
Myös yhteisöveron lasku on hutilyönti, joka ei tuo kaivattua hyötyä. Hallituksen puoliväliriihessä tekemä ratkaisu alentaa palkkojen verotusta sen sijaan saa TEKiltä kiitosta.
Kutsu: Tapaa tieteestä innostuneita nuoria14.4.2025 11:33:06 EEST | Kutsu
Tervetuloa haastattelemaan Kipinä-tiedekilpailun finalisteja Espoon Otaniemeen 16.4. klo 10–13.
Nya teknologipriser går till membranteknik som samlar råvaror, en reaktorfysikkod som har erövrat världen och ett toppteam från Uleåborg10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
ITU-prisfamiljen består av tre priser som delas ut för första gången i år. Prisjuryerna, som leds av Elina Hiltunen, Outi Krause och Katja Toropainen, premierade NPHarvests membranteknik, VTT:s reaktorfysikkod Serpent och forskningsenheten för produktionsekonomi vid Uleåborgs universitet.
Membrane technology for recovering nutrients, reactor physics code that has conquered the world and top team from Oulu win new technology awards10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
The three awards of the ITU award family are presented for the first time this year. Three juries, chaired by Elina Hiltunen, Outi Krause and Katja Toropainen, gave the awards to the membrane technology of NPHarvest, VTT’s Serpent reactor physics code and the IEM research unit at the University of Oulu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme