
“Terveysala pitää epäpolitisoida” – Britannian sotejohtaja uskoo paikallisuuteen
Suomalainen sosiaali- ja terveysala kaipaa ulkopuolista näkemystä. Järjestelmiä uudistetaan joka puolella ja haasteet ovat kaikilla samat: väestö ikääntyy, henkilöstö uupuu ja rahaa riittää vain akuuttien sairauksien hoitamiseen.
Sukhmeet Panesar on terveysalan vaikuttaja, joka on osallistunut monen maan sosiaali- ja terveysalan uudistuksiin. Itseään “innovaatioalkemistiksi” kutsuva Panesar on Iso-Britannian terveysjärjestelmä NHS:n datasta ja analytiikasta vastaava johtaja. Nyt hän aloittaa suomalaisen sotekonsulttiyhtiö Gesund Partnersin asiantuntijana.
Panesarin mukaan turhat poliittiset väännöt eivät kuulu kansanterveystyöhön.
“Terveysala pitää epäpolitisoida ja keksiä uudelleen”, painottaa Gesund Parnersin asiantuntijaverkoston tuorein jäsen, lääketieteen tohtori Sukhmeet Panesar.
Panesar arvostaa, kuinka Suomessa on syrjäisimpiinkin kolkkiin hoidettu toimiva sosiaali- ja terveyshuolto.
“Jokaiselle harvaanasutun maan kansalaiselle tarjotaan laaja-alaisia palveluita. Samalla kustannukset ovat pysyneet alhaisempina kuin valtaosassa vertailumaista.”
Panesar uskoo, että palveluita tulee kehittää ja tarjota lähellä ihmisiä. Suomen systeemin toimivuudesta todistavat muun muassa maailman alhaisimpiin kuuluva lapsikuolleisuus ja tuhkarokon voittaminen rokotusohjelmalla ensimmäisten joukossa.
“Kunnallinen järjestelmä on ollut suomalaisen terveydenhuollon selkäranka.”
Syy yllättävään johtopäätökseen löytyy kuntien motiiveista pitää kuntalaiset terveinä.
“Kuntarakenne suosii ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, sillä se motivoi kuntia välttämään pitkän aikavälin terveyskustannuksia.”
Sukhmeet Panesar keskittyy työssään kokonaisvaltaiseen ja ennaltaehkäisevään kansanterveystyöhön.
“Tehtävää riittää, sillä suurin osa kansallisista terveysjärjestelmistä perustuu ajatteluun, jossa parannetaan tauteja”, Panesar sanoo.
“Potilaita tulee katsoa kokonaisina ihmisinä, ei vain akuutteina hoitoa vaativina tapauksina. Tähän tarvitaan datan keräämistä ja analytiikkaa, joka kehitetään ennakoivaksi.”
Iso-Britanniassa on 12 kertaa Suomen verran väkeä. Saarivaltion systeemissä paikallisuus korostuu, sillä yli 66 miljoonan asukkaan porukasta löytyy kaikenlaista väkeä ja yhteisöjä.
“Juuri nyt mietin kansallisia järjestelmiä tukirakenteina ja mahdollistajina, mutta olen kiinnostunut paikallisista yhteisöistä, joissa saadaan aikaan muutoksia.”
Panesarin maailmassa “paikalliset yhteisöt” ovat 30 000–50 000 hengen kokoisia. Suomessa tämä tarkoittaa Savonlinnan, Nokian, Kajaanin, Rauman tai Porvoon kaltaisia paikkakuntia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paavo Perttula, toimitusjohtaja, +358 400 347 698, paavo.perttula@gesund.partners
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gesund Partners on väestötason ongelmia kuten elintapasairauksia ratkova konsulttitoimisto Suomesta. Työssä käytetään asiantuntijoiden verkostoa, tutkimustietoa ja digitaalisia työvälineitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.