Basam Books

KIRJAUUTUUS: Sosiaaliset tunteet työelämässä

Jaa
Millainen on hyvä johtaja? Siihen antaa vastauksia Jari Saarenpään ja Pia-Christina Rothin uutuuskirja Sudenpentujen käsikirja esimiehille - Sosiaaliset tunteet työelämässä (Basam Books 2020).
Basam Books 2020
Basam Books 2020

Jari Saarenpään ja Pia-Christina Rothin teos Sosiaaliset tunteet työelämässä on nimensä mukaisesti sudenpentujen käsikirja esimiehelle, joka tahtoo kehittyä taitavammaksi sosiaalisilta taidoiltaan. Useat hyvän johtajan ominaisuudet ovat nimenomaan sosiaalisia taitoja ja kykyä huomioida sosiaalisia tunteita.

Teos opastaa hyviin esimiestaitoihin viiden keskeisen sosiaalisen tunteen kautta. Arvostetuksi tulemisen tunne, psykologisen perusturvallisuuden tunne, yhteenkuuluvuuden tunne, vaikuttamisen tunne ja reiluuden tunne ovat työelämän perustunteita, jotka ovat ratkaisevassa asemassa työntekijän sitoutumisessa tehtäväänsä.

Hyvä esimies huomioi jokaisen työntekijänsä kohdalla nämä tunteet yksilöllisesti ja saa näin alaisensa kasvamaan omaan täyteen potentiaaliinsa. Hyvä johtaja on kuunteleva, johdonmukainen, tasapuolinen, rehellinen.

Tekijöistä:

Jari Saarenpäällä on yli 20 vuoden johtamiskokemus monikulttuurisesta, kansainvälisestä keskijohdon tehtäväkentästä liike-elämässä. Hänen erityinen osaamisalueensa on muutostilanteiden johtaminen.

Hallinto- ja kasvatustieteiden maisteri Pia-Christina Roth toimii HR- and Wellbeing at work - spesialistina Pirkanmaan Osuuskaupalla sekä LUONTAISET TAIPUMUKSET -valmentajana. Lisäksi hän on kouluttaja ja kirjailija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pike Hilakari
Tiedottaja
pike@basambooks.fi

Kuvat

Basam Books 2020
Basam Books 2020
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Satiiri vai varoitus? "Meillä sitä ei voi tapahtua" paljastaa demokratian haavoittuvuuden17.6.2025 17:27:28 EEST | Tiedote

Voiko demokratia murentua huomaamatta? Sinclair Lewisin jo vuonna 1935 kirjoittama romaani Meillä sitä ei voi tapahtua näyttää, miten karismaattinen, kansan suosion saavuttanut poliitikko voi ohjata kansakunnan kohti diktatuuria. Teos on sekä terävä satiiri että vakava varoitus siitä, kuinka helposti pelkoja ja katkeruutta voidaan käyttää vallan välineinä. Sen viesti on ajankohtaisempi kuin koskaan. Teoksen on suomentanut Antti Immonen. Lisätietoja: Anita Salo, anita@basambooks.fi.

Kuka sinut hoitaa? - "Selma" kertoo, miten käy, jos ei kukaan29.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Kuka sinut hoitaa, kun et enää jaksa? Ja mitä tapahtuu, jos kukaan ei tule? Selma kohtasi tämän kysymyksen, kun hänen aviomiehensä sairastui muistisairauteen. Hän ei saanut tarvitsemaansa apua, eikä suostunut ottamaan harteilleen hoivavelvollisuutta yksin. Lopulta hän joutui vastaamaan teostaan oikeudessa – syytettynä heitteillepanosta, ihmiskaupasta ja jopa naapurin miehen taposta. Virva Muotkan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Selma paljastaa, mitä saattaa tapahtua, kun hyvinvointivaltio jättää ihmiset yksin järjestelmän painon alle.

Pastori Johannes Corneliuksen painajaismainen matka hengellisyydestä maagiseen realismiin15.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Sami Marten (srk-pastori, TM) pienoisromaani vie lukijansa painajaismaiselle matkalle, jossa Johannes-papin uhkaavat ilmestykset raottavat verhoa tuonpuoleiseen ja sekoittavat unen ja valveen maailmat. Kirja tutkii kiellettyä rakkautta, mystisiä kohtaamisia ja syvää uupumusta maagisen realismin keinoin. Espoon keskiaikaisen kirkon kiehtova miljöö tarjoaa näyttämön sekä kauhun kuristavalle pimeydelle että rakkauden ikuiselle valolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye