Rax Pizzabuffet avautuu kauppakeskus REDIin 19.3.

”Elämme tällä hetkellä haastavaa aikaa, sillä koronaviruksen aiheuttamat vaikutukset ravintola-alaan ovat selkeät. Haasteista huolimatta katsomme tulevaan ja toivotamme asiakkaat edelleen lämpimästi tervetulleiksi aivan uuteen, 19.3. avautuvaan ravintolaamme kauppakeskus REDIin”, kertoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtaja Sarita Lehtinen.
Sijainti kauppakeskuksessa on mitä loistavin: ravintolaan on sisäänkäynti sekä kauppakeskuksen puolelta että Kalasatamankadulta ja avoimesta ravintolasalista on suora näkymä yhtä kerrosta alempana sijaitsevalle esiintymisaukiolle. Asiakaspaikkoja uudessa ravintolassa on noin 100.
Poikkeustilanteessa asiakkaita palvelee erityisen hyvin myös herkullinen take away -pizzavalikoima, josta löytyy vaihtoehtoja sekä valmiilla täytevalinnoilla, että Fantasia-pizza, johon asiakas voi tilata omat lempitäytteensä. Take away -pizzat valmistetaan aina vasta tilauksesta asiakkaalle ja saatavilla on myös vegaanisia vaihtoehtoja. Noutotilauksen voi tehdä suoraan ravintolassa tai kätevästi etukäteen Restis-sovelluksella, mikä sujuvoittaa noutoa entisestään. Ravintolasta voi tilata ruokaa myös kotiin kuljetettuna Wolt ja Foodora -kuljetuspalveluiden kautta.
”On aina upeaa päästä avaamaan täysin uusi Rax. Kauppakeskus REDI ja Kalasataman alue kehittyvät ja kasvavat, joten on hienoa päästä Raxin kanssa mukaan tähän kehitykseen. Odotammekin vilkasta asiointia poikkeuksellisen tilanteen rauhoituttua. Tähtäimessämme on verkoston laajentaminen ja jatkossakin uusien, loistavien ravintolatilojen löytäminen. REDIstä on hyvä aloittaa tämä vuosi”, Lehtinen taustoittaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sarita Lehtinen, ketjujohtaja Rax Pizzabuffet, +358 40 527 6899, sarita.lehtinen@restel.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
RAX PIZZABUFFET
Rax Pizzabuffetin monipuolisessa buffet-pöydässä on herkuteltavaa moneen makuun. Raxissa jokainen kokoaa omanlaisensa annoksen raikkaasta salaatista, herkullisista pizzoista, maukkaista wingseistä sekä suussa sulavasta pehmytjäätelöstä. Raxissa asiointi on mutkatonta ja herkutella voi heti maksettuaan, sillä tuoretta ruokaa on aina valmiina tarjolla. Raxista voit ostaa tuotteita myös mukaasi.
Vuonna 1994 perustettuun Rax Pizzabuffet -ketjuun kuuluu 26 ravintolaa ympäri Suomen.
RESTEL OY
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan yritys, johon kuuluu noin 170 ravintolaa, työllistäen yli 2 600 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, HelmiSimpukka-, O'Learys-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Uusi Huili-taukopaikka avautuu Neste Vantaa Tammisto-liikenneasemalle 28.8. klo 1121.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Restel tuo Vantaalle uuden ajan taukopaikkakonseptin, kun ensimmäinen Huili avautuu Neste Vantaa Tammisto –liikenneasemalle torstaina 28. elokuuta klo 11. Huili tarjoaa tien päällä liikkujille ja lähialueen asukkaille rennon, maukkaan ja turvallisen taukohetken, paikan, jossa pysähdys muuttuu elämykseksi. ”Haluamme, että Huili Tammisto tuntuu heti kotoisalta ja kutsuvalta, paikalta, johon on helppo poiketa ja miellyttävä palata. Avajaispäivän upeat tarjoukset ovat yksi meidän tavoistamme toivottaa asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi”, kertoo Huilin liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. ”Uusi houkutteleva Huili-taukopaikka lisää Neste-verkostomme vetovoimaa entisestään. Yhdistämällä Restelin kanssa vahvan osaamisen ja laadukkaat palvelut vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin. Tarjoamme verkostossamme asiakkaille vaivattoman ja miellyttävä pysähdyksen ja erinomaisen asiakaskokemuksen", sanoo Katri Taskinen, Nesteen asemaverkoston johtaja. Palvelut, jotka tekevät pysähdyksestä paremman Tammi
Huili tekee tauosta elämyksen 33:lla uudistetulla taukopaikalla ympäri Suomen21.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Tauko matkan varrella ei ole enää pelkkä pysähdys, vaan kokonaisvaltainen elämys. Restelin uusi Huili-konsepti uudistaa Suomen liikenneasemakentän, kun vuoden 2025 loppuun mennessä 33 modernia Huili-taukopaikkaa avautuu Neste-liikenneasemaverkostoon eri puolille maata. Ensimmäinen Huili-taukopaikka avataan Neste Vantaa Tammisto-liikenneasemalla 28. elokuuta. Syksyn aikana Huili laajenee vauhdilla ja avajaisia juhlitaan seuraavaksi: Neste Tampere Hatanpää 11.9. Neste Imatra Korvenkangas 18.9. Neste Varkaus Warkaudenportti 25.9. Neste Janakkala Linnatuuli 1.10. Neste Lahti Kivistönmäki 2.10. Uusista asemista tiedotetaan aina, kun sopimukset on vahvistettu. Tämän vuoden avauskohteet on nyt nimetty, ja kohteiden tarkat aikataulut julkaistaan syksyn aikana liikenneasemakohtaisesti. Huilin sydämessä ovat ihmiset, virkistävän tauon tarpeessa olevat asiakkaat sekä Huili-taukopaikkojen työntekijät. ” Osaava henkilökunta on meille voimavara ja auttaa meitä lunastamaan Huilin asiakaslupauksen elä
Restelin Food&Events Tapahtumaravintolat aloittaa ravintolatoiminnan Juttutuvassa ja Meripaviljongissa1.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Restelin Food&Events Tapahtumaravintolat vahvistaa asemaansa Helsingin ravintolakentässä aloittamalla operoinnin kahdessa tunnetussa ravintolassa. 1.7.2025 alkaen. Food&Events Tapahtumaravintolat ottaa vastuulleen legendaarisen Juttutuvan ja ainutlaatuisen, merellisen Meripaviljongin toiminnan. Ravintola Meripaviljonki avautuu asiakkaille keskiviikkona 2.7. ja ravintola Juttutupa perjantaina 4.7.2025. Kyseessä on ensimmäinen vaihe Food&Events Tapahtumaravintoloiden toiminnan laajentumisessa osaksi Paasitornin ravintolakokonaisuutta. Samaan aikaan Restel ottaa operoinnin haltuunsa talon tilausravintoloissa Paasiravintolassa ja Paasin Kellarissa, ja myöhemmin tänä vuonna myös ravintola Graniittilinnassa. Juttutupa on jo yli vuosisadan ajan ollut olennainen osa Helsingin kulttuurielämää ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Se on ollut tunnettu paitsi historiastaan myös legendaarisista musiikkiklubi-illoistaan, jotka jatkuvat tulevaisuudessakin uudistumisen rinnalla. Meripaviljonki taas tar
“Huili tekee hyvää” – Restelin uusi ravintola- ja kahvilabrändi Huili lanseerataan Nesteen asemille25.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen tieverkoston varrelle nousee uusi ravintola- ja kahvilabrändi Huili, jonka ytimessä on laadukas ruoka. Huili syntyi halusta luoda paikka, jossa matkantekijä voi hengähtää.
Restel ja Neste aloittavat yhteistyön osassa Suomen liikenneasemaverkostoa4.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Restel Oy ja Neste Oyj ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee ravintola- myymälä- ja autoilupalvelujen tarjoamista osalla Neste- asemia. Restelillä on jo kokemusta liikenneasemien ravintolapalveluista, joten uusi yhteistyö on erinomainen lisä konsernin ravintolavalikoimaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme