Turun Osuuskauppa sopeuttaa toimintaa koronaviruksen vaikutusten vuoksi ja sulkee Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen sekä useita ravintoloita

COVID-19-koronaviruspandemia vaikuttaa tällä hetkellä erityisesti matkailu- ja ravitsemistoimialaan Suomessa. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet merkittävästi, ja arvio on, että tilanne tulee vaikeutumaan edelleen.
Tästä johtuen Turun Osuuskauppa on päättänyt sopeuttamistoimenpiteenä sulkea 27.3.2020 alkaen toistaiseksi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen ravintoloineen, sekä 23.3.2020 alkaen Kauppakeskus Myllystä ravintola Rosson, Rapidon, Obran ja Tsikenin, Wiklund-keskuksesta ravintola VENNin ja Uudestakaupungista ravintola Kirsta & Kahvelin.
Hotellin ja ravintoloiden uudelleenavaamisen edellytyksiä tarkastellaan koronavirusepidemian vaikutusten selkiytyessä. Suljettujen ravintoloiden ja hotellin työntekijöille pyritään tarjoamaan töitä osuuskaupan muista toimipisteistä.
− Ravintola- ja hotellityön vähenemisestä huolimatta esimerkiksi ruokakaupoissamme tarvitaan lisää työvoimaa. Jo nyt asiakkaiden vähennyttyä ravintoloissamme henkilökuntaa on siirtynyt ruokakaupan puolelle auttamaan työkavereita, kertoo toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta.
Ajantasaiset aukioloaikamme löytyvät helpoimmin verkkosivuiltamme www.tok.fi, ravintoloiden osalta osoitteesta www.raflaamo.fi ja hotellien osalta osoitteesta www.sokoshotels.fi.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Eskelinen, puh. 010 764 5007
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
S-market Nousiainen on uudistunut25.6.2025 13:20:00 EEST | Tiedote
S-market Nousiainen on uudistunut – asiakkaita palvelee nyt entistä tilavampi, toimivampi ja monipuolisempi lähikauppa. Uudistusta juhlitaan läpi viikonlopun 26.-29.6.2025. Uudistuksessa myymälä sai reilusti lisää pinta-alaa, ja kaikki tilat päivitettiin kattavasti aina energiatehokkaasta valaistuksesta ovellisiin kylmäkalusteisiin ja hyllyihin saakka. Samalla käyttöön otettiin myös uusi pullonpalautusautomaatti. - Valikoimia on tarkennettu erityisesti vastaamaan alueen asiakkaiden tarpeisiin. Tuoretuotteiden, kuten lihan ja kalan, tarjonta on kasvanut merkittävästi. Paistopisteen valikoimaa on laajennettu, ja uutena lisäyksenä asiakkaita palvelee kätevä take away -kahvipiste, kertoo ryhmäpäällikkö Tanja Raikaa Turun Osuuskaupasta. Kolme itsepalvelukassaa nopeuttavat ostosten maksamista ja sujuvoittavat asiointia etenkin ruuhka-aikoina. Myymälän yhteydessä toimivat tuttuun tapaan myös apteekki ja pakettipiste. S-market Nousiainen työllistää 21 osaavaa tekijää. - Lämmin kiitos koko työp
Uudistunut ja aiempaa suurempi Sale Hämeenkatu avataan huomenna11.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Sale Hämeenkadun myymälää laajennettiin kevään aikana. Nyt uudistuksen jälkeen lähes 600 neliön kauppa on Turun Osuuskaupan keskustan suurin Sale-myymälä. Sale Hämeenkadun avajaisia vietetään 12.-15.6. - Tavoitteenamme on palveluita parantamalla helpottaa asiakasomistajien arkea ja lisätä hyötyä omasta kaupasta. Sale Hämeenkadun myyntiala lähes tuplaantui remontissa ja on nyt noin 500 neliötä. Se tarkoittaa, että myös valikoimamme on kauttaaltaan aiempaa kattavampi ja valikoima on erityisesti mietitty tämän alueen tarpeisiin. Meiltä saa edelleen kattavan perusvalikoiman, mutta erityisesti Take away-tuotteiden, valmisruoan ja panimotuotteiden valikoimat ovat kasvaneet, ryhmäpäällikkö Kai Suonpää Turun Osuuskaupasta kertoo. Sale Hämeenkadun remontti eteni aikataulussa. Kauppa oli avoinna lähes tulkoon koko remontin ajan, viimeisiä viikkoja lukuun ottamatta. - Uusi kauppamme on todella viihtyisä ja hieno. Olemme panostaneet ostamisen helppouteen ja arjen sujuvuuteen. Kassatyöskentelyä nop
Prisma Naantalin työt etenevät aikataulussa4.6.2025 14:02:50 EEST | Tiedote
Työt uuden Prisman tontilla Naantalissa ovat käynnistyneet kesäkuun alussa. Noin 10 800 m2 liikekeskus, jossa sijaitsee Prisma, rakennetaan Naantaliin Rautakadulle Karvetin kaupunginosaan. Tontilla on juuri päästy aloittamaan olemassa olevan teollisuuskiinteistön purkutyöt. - Purkutyöt kestävät noin kaksi kuukautta. Tavoitteenamme on heti tämän jälkeen elokuussa päästä aloittamaan varsinaiset rakennustyöt, kertoo kiinteistöjohtaja Janne Alho Turun Osuuskaupasta. Rakennustyöt kestävät arvioilta reilun vuoden, joten uuden Prisman avajaisia päästäisiin näillä näkymin viettämään vuoden 2026 syksyllä. - Prisma on meillä ylivoimainen konsepti, joka kattaa laajasti asiakasomistajiemme arjen tarpeet. Prisma tuo naantalilaisten kotikulmille laajan päivittäistavarakaupan sekä osuvan käyttötavarakaupan valikoiman sekä pysyvästi edullisen hintatason, toteaa market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila. Naantalin liikekeskushanke on merkittävä osa Turun Osuuskaupan verkoston kehittämishank
Amarillo uudistuu: fajitakset ja nachot palaavat4.6.2025 09:00:02 EEST | Tiedote
Meksikolaisen ruoan ystäville on hyviä uutisia: rennosta tunnelmastaan ja meksikolaishenkisestä ruoastaan tunnettu Amarillo tuo takaisin asiakkaiden kaipaamat fajitakset sekä rapeat nachot ja raikkaan salsan. Ketjun kaikki ravintolat uudistuvat yhdessä yössä ja avautuvat 4.6. raikastuneella ilmeellä ja uudistetulla ruokalistalla.
Turun Osuuskauppa suunnittelee liikuntapaikkojen ja kaupallisten palvelujen yhdistämistä Hirvensalossa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa6.5.2025 10:50:14 EEST | Tiedote
Turun Osuuskaupan innovaatioaloite liikuntapalveluiden kehittämisestä yhdessä Turun kaupungin kanssa hyväksyttiin tänään kaupunginhallituksessa. Aloitteen myötä Hirvensalon laskettelurinteen viereen voi nousta monitoimirakennus, jossa on kaupan ja kahvilan lisäksi tiloja liikuntapalveluille. Innovaatiokumppanuusehdotuksen mukaan Turun Osuuskauppa rakentaisi Hirvensaloon uuden monitoimirakennuksen, johon liittyisi lisäksi uudet kuntoportaat, paviljonki ja hulevesiallas, jota voitaisiin käyttää lumetusveden keräämiseksi. Jotta kumppanuutta voidaan edistää, on Turun Osuuskaupan tuotava kehityssuunnitelma kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Innovaatiokumppanuus mahdollistaisi myös kaupallisen toiminnan Hirvensalon laskettelukeskuksen tuntumassa ja suunnitteilla on rakentaa Hirvensaloon osuuskaupan ensimmäinen market. Hirvensalon kauppa olisi Turun Osuuskaupalle paitsi S-market -kokoluokan puurakentamisen pilotti, myös suunnannäyttäjä sille, miten liikerakennus
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme