Ilmastoverkosto CLC haluaa tiukennuksia ja selvennöksiä EU-komission ilmastolakiin
64 yrityksen, kaupungin, yliopiston ja tutkimuslaitoksen muodostaman CLC:n hallitus on lähettänyt komissiolle lausunnon, jossa se kannustaa EU:ta määrittelemään jäsenmaille yhteisen, vuoteen 2050 ulottuvan sitovan hiilibudjetin. CLC:n mielestä vuotta 2050 edeltävän ajan nettopäästöt määräävä hiilibudjetti nostaisi EU:n ilmastotavoitteiden ennakoitavuutta ja kunnianhimoa selkeästi. Hiilibudjetti voitaisiin määritellä osana vuoden 2030 päästötavoitteen mahdollista kiristämistä koskevaa vaikutusarviointia.
”Yritykset tarvitsevat ennakoitavuutta ja ovat tottuneet ajattelemaan tulevaisuutta budjetin avulla. Se toisi selkeyttä pitkän aikavälin tavoitteisiin ja mahdollistaisi myös markkinamekanismien laajemman hyödyntämisen. Ja jos tavoitetta pitää jatkossa kiristää niin se onnistuu pienentämällä budjettia”, linjaa CLC:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth.
CLC huomauttaa EU-komissiota myös siitä, että lakiehdotus ei sisällä EU:n alueelle ja jäsenmaihin EU:n ulkopuolelta tuotujen tavaroiden ja hyödykkeiden ilmastovaikutuksia. On mahdollista, että EU:n ilmastopolitiikan kiristyessä tuontihyödykkeiden hiilijalanjälki voi kasvaa edelleen. Komission lakiesitys ei ota kantaa myöskään kansainvälisten päästövähennysmekanismien käyttö- ja siirtomahdollisuuksiin. CLC katsoo, että aidosti lisäisten päästövähennysyksiköiden käytön ja siirron mahdollistaminen helpottaisi päästötavoitteen saavuttamista myös siinä tapauksessa, että maankäyttö- ja metsäsektorin hiilinielujen hyödyntäminen tai hiilidioksidin talteenottoon ja käyttöön perustuvan teknologian kehitys poikkeaisi suunnitellusta.
”Vaikka alueelliset ilmastotavoitteet ovat suunnittelun ja tavoitteiden selkäranka, on selvää, että tehokas ilmastopolitiikka ottaa huomioon myös kansainvälisen kaupan ja rahoituksen vaikutukset sekä tuonnin hiilijalanjäljen hallitsemisessa että viennin ja kansainvälisen rahoituksen positiiviset vaikutusmahdollisuudet mm. kehittyvien talouksien ilmastohankkeissa. Kansainvälisen kaupan avulla voimme saada useita maita, jotka nyt ovat passiivisia, mukaan ilmastotalkoisiin”, toteaa CLC:n hallituksen varapuheenjohtaja Jorma Ollila.
Climate Leadership Coalitionon jäsenmäärältään EU:n suurin ilmasto-businessverkosto. CLC:n yrítysjäsenten markkina-arvo kattaa yli puolet Helsingin pörssistä. Koalition jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.
CLC:n lausunto EU-komissiolle englanniksi: https://clc.fi/?p=5956
CLC:n lausunnon suomennos: https://clc.fi/?p=5949
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Jouni Keronen
toimitusjohtaja
Climate Leadership Coalition
p. 050 4534881
Kari Mokko
kehitysjohtaja
Climate Leadership Coalition
p. 040 7513281
Tietoja julkaisijasta
CLC ry:n (CLC Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition
Climate Leadership Coalition: YK:n ilmastokokouksessa saavutettu sopu vastaa ennakko-odotuksia24.11.2024 00:51:36 EET | Tiedote
Myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä YK:n COP29 ilmastokokouksessa saavutettiin sopu kehittyvien maiden ilmastorahoituksen kolminkertaistamisesta nykytasoon nähden. Tämä päätös rakentaa luottamusta tuleviin neuvotteluihin, vaikka muilta osin kokous oli vaikea.
Climate Leadership Coalition: COP28 neuvottelutulos antaa vauhtia vihreiden markkinoiden kasvulle13.12.2023 09:56:01 EET | Tiedote
Keskiviikkona Dubaissa päättyvien ilmastoneuvotteluiden tulos antaa myönteisen signaalin investoijille.
Call on Carbon kokosi kansainvälisten talousjärjestöjen johtajat yhteen COP28-tapahtumassa5.12.2023 14:47:06 EET | Tiedote
Joulukuun 2. päivänä korkean tason ryhmä kansainvälisten talousjärjestöjen johtajia kokoontui COP28-tapahtumaan Suomen paviljonkiin keskustelemaan hiilen hinnoittelusta. Ryhmän oli kutsunut koolle kansainvälistä hiilen hinnoittelua pitkään edistänyt suomalainen yritysten ilmastoverkosto Climate Leadership Coalition.
Climate Leadership Coalition: Sari Baldauf valittu CLC:n hallituksen puheenjohtajaksi, Mehiläinen ja Carbo Culture hyväksytty uusiksi jäseniksi20.11.2023 12:58:56 EET | Tiedote
Climate Leadership Coalitionin (CLC) vuosittainen syyskokous pidettiin 13.11. Kokous valitsi Sari Baldaufin hallituksen puheenjohtajaksi. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin myös Ville Voipio, Vaisalan hallituksen puheenjohtaja, Heikki Vuorenmaa, YIT Groupin toimitusjohtaja, ja Tomas Häyry, Vaasan kaupunginjohtaja.
Ilmastokriisin mestarikurssi yhdisti päättäjät kunnianhimoisten ilmastotoimien äärelle2.2.2023 12:45:33 EET | Tiedote
Tilaisuudessa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti yhteispeliä ilmastotoimissa valtavana mahdollisuutena Suomelle. Yritysten hiilikädenjäljen eli tuotteiden ja palveluiden aikaansaamat ilmastohyödyt kantavat isoa lupausta niin päästöjen vähentämisestä kuin Suomen edelläkävijyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme