Emmi Peltonen luisteli unelmiensa erikoiskoreografian keskellä Lapin erämaata

Lataa videot ja kuvat vapaaseen käyttöön tästä
Emmi Peltosen arktinen jäätanssivideo kuvattiin helmikuussa Suomen ja EU:n pohjoisimman kunnan Nuorgamin tuntureiden lomassa sijaitsevalle erämaajärvelle auratulla luonnonjäällä. Taitoluistelijat ovat normaalisti tottuneet luistelemaan jäähallien tasaisilla pinnoilla, joten luonnonolosuhteet aiheuttivat luistelijatähdelle aivan uudenlaisia vaatimuksia. Tunturijärven kova ja röpelöinen jää aiheutti haasteita ennen kaikkea hypyissä, sillä luistimien pitävyyteen ei voinut luottaa samalla tavalla kuin jäähalleissa.
”Luisteleminen haastavien talviolosuhteiden armoilla oli jotain täysin erilaista verrattuna normaaleihin harjoittelurutiineihini ja kisareissuihini. Olen aina unelmoinut mahdollisuudesta luistella tällaisessa paikassa, järven jäällä, pelkän talvisen luonnon ympäröimänä. Suomen pohjoisimmassa paikassa vallitsi maaginen tunnelma ja olin todella onnellinen, kun sain nähdä ensimmäistä kertaa elämässäni myös revontulia”, iloitsee Emmi Peltonen.
Kilpailullinen taitoluistelu vaatii äärimmäistä teknisyyttä ja tarkkuutta, joten Emmi halusi luoda Nuorgamiin koreografian, joka painottui niiden sijaan vahvaan musiikilliseen ja visuaaliseen tulkintaan. Jäämeren syleilyssä sijaitseva Nuorgam ja sen luonto tunturijärvineen tarjosivat koreografialle upean taustan, mutta arktiset talviolosuhteet voimakkaine tuulineen ja pakkasineen eivät tehneet sen toteuttamisesta helppoa. Erikoisohjelmaa varten sävelletty elektroninen kappale jousiosioineen rytmitti jäätanssia ja toi raikkaan tuulahduksen lajin valtavirrassa normaalisti nähtävien, klassiseen musiikkiin painottuvien koreografioiden keskelle.
“Halusin myös tuoda jotain uutta taitoluisteluun yleensä yhdistettyyn klassiseen musiikkiin ja Totte Rautiainen sävelsikin koreografialle aivan upean kappaleen. Jousimusiikki yhdistettynä biittiin sopii tähän projektiin täydellisesti. Kuvausryhmä onnistui myös tekemään tunturijärvelle loistavan luonnonjääpohjan luistella ja oli hienoa todeta, että pystyn suorittamaan koreografioita myös tällaisissa eksoottisissa olosuhteissa”, lisää Peltonen.
Taitoluistelua kuvataan normaalisti etäältä, paikallaan seisovan kameran välityksellä. Emmin jäätanssivideolla ohjaaja Kim Koponen toi kameran lähelle kohdettaan ja seurasi sillä luistelijatähden liikkeitä mahdollisimman yhtenäisesti. Video kuljettaakin katsojaa Emmin luistelun mukana päivän ja yön välillä.
Emmi Peltonen on tyytyväinen videon lopputulokseen ja iloinen voidessaan tuoda sen myötä jotain uutta ja raikasta paitsi taitoluistelufaneille, myös lajia harvemmin seuraavalle yleisölle. Ainutlaatuinen video, sen tekemisestä kertova lyhytelokuva ja näyttävät valokuvat Emmi Peltosen uskaliaasta tunturiluistelusta saavat laajan kansainvälisen jakelun sen tuottaneen Red Bullin toimesta.
“Tämä projekti on monella tapaa unelmieni täyttymys ja olen todella tyytyväinen sen lopputulokseen. Sain projektia helmikuussa tehdessäni unohtaa kaikki luistelumaailman tekniset vaatimukset sekä säännöt ja keskittyä vain ympärillä olleeseen arktiseen luontoon ja luisteluun kauniin musiikin tahdissa luonnonjäällä”, muistelee Emmi Peltonen.
Taitoluistelun kolminkertainen Suomen mestari Emmi Peltonen valittiin Suomen edustajaksi naisten yksinluistelussa taitoluistelun vuoden 2020 MM-kisoihin. Kisat oli määrä käydä Montrealissa, Kanadassa 16.-22. maaliskuuta. Kisat peruttiin koronaviruksen takia. Emmi Peltosen Nuorgam-video kuvattiin helmikuussa ennen matkustusrajoitusten voimaantuloa.
Valokuvat vapaaseen käyttöön. Photocredit: Kai Kuusisto / Red Bull Content Pool
Videot vapaaseen käyttöön. Videocredit: Pablo Films / Red Bull Content Pool
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Isak Kullman
Communications Manager
isak.kullman@redbull.com
Kuvat









Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Koko Suomi liikkumaan Amanda Kotajan johdolla28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Sunnuntaina 4.5. klo 14:00 liikutaan Wings for Life World Run -hyväntekeväisyystapahtumassa niiden puolesta, jotka eivät siihen itse kykene! Suomen toinen virallinen Wings for Life App Run järjestetään Amanda Kotajan johdolla Helsingin Töölönlahdella, johon kaikki ovat tervetulleita juoksemaan, kävelemään tai rullaamaan tärkeän asian puolesta. Paikanpäällä nähdään myös hyväntekeväisyyden moniottelija Robson Lindberg sekä juoksukollektiivi Stepsegment, jotka pitävät huolen, että tavoitteellisemmatkin juoksivat pääsevät haastamaan itseään toden teolla.
Suomalaiset Ibizan valloituksessa7.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kolme suomalaista tiimiä lähtevät haastamaan itseään uuteen Red Bull Ibiza Royale -estaratakilpailuun, jossa yhdistyvät Välimeren upeat rantahiekat ja ennennäkemättömät esteet. Osallistujat lähtevät valloittamaan Ibizan linnaa 7. huhtikuuta alkaen.
Kuka tanssii tiensä enkelten kaupunkiin?24.3.2025 12:33:16 EET | Tiedote
Red Bull Dance Your Style -katutanssikilpailussa 16 kilpailijaa kamppailee Lasipalatsin aukiolla paikasta Los Angelesin maailmanfinaaliin. Karsintakilpailu käydään toukokuun ensimmäisenä lauantaina, ja yleisölle ilmainen finaalitapahtuma järjestetään Helsingin Lasipalatsin aukiolla 14. kesäkuuta.
Maailman suurin juoksutapahtuma sunnuntaina 4.5.20255.3.2025 10:05:05 EET | Tiedote
Sunnuntaina 4.5. klo 14:00 liikutaan Wings for Life World Run -hyväntekeväisyystapahtumassa niiden puolesta, jotka eivät siihen itse kykene! Tapahtuman osallistumismaksu on 25 €, ja se menee lyhentämättömänä selkäydinvammojen tutkimukseen, kuntoutukseen sekä hoitotyöhön Wings for Life Foundationille. Säätiö on myös tehnyt yhteistyötä mm. Helsingin yliopistollisen sairaalan kanssa. Suomessa tapahtuman keulakuvana toimii monikertainen arvokisamitalisti Amanda Kotaja.
MD$ etsii uutta talenttia albumilleen26.2.2025 09:46:00 EET | Tiedote
Globaalisti mainetta niittänyt suomalainen huipputuottaja MD$ (Santeri Kauppinen) on alkuvuodesta julkaissut Red Bull 64 Bars -konseptin kautta yhteensä viisi kappaletta mm. Kuben, Jami Faltinin sekä Areksen kanssa. Nyt MD$ etsii uutta talenttia mukaan albumikokonaisuuteen, yhdeksän kotimaisen kärkinimen rinnalle. Haasteeseen on mahdollisuus osallistua Red Bull Suomen TikTok-kanavan kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme