Finnvera tekee päivittäin yli 400 rahoituspäätöstä – noin puolet hakemuksista liittyy nyt uusien luottojen takauksiin
- Teemme joka päivä noin 400 päätöstä yritysten pankkilainojen takauksista ja nykyisten vastuiden järjestelyistä. Aluksi hakemuksista suurin osa liittyi nykyisten vastuiden järjestelyihin, mutta nyt noin puolet hakemuksista liittyy uusien luottojen takauksiin. Arvioimme uuden rahoituksen hakemusmäärän kasvavan edelleen jatkossa, sanoo liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.
Finnvera toimii poikkeustilannerahoituksessa pankkilainoille myönnettävillä takauksilla: alkutakauksella, pk-takauksella ja Finnvera-takauksella. Alkutakaus on tarkoitettu enintään kolme vuotta toimineille yrityksille alle 100 000 euron rahoitustarpeisiin ja pk-takaus yli kolme vuotta toimineille yrityksille, joiden rahoitustarve on alle 150 000 euroa. Finnvera-takaus on tarkoitettu yritysten yli 150 000 euron rahoitustarpeisiin. Finnvera ja pankit ovat sopineet nopeasta käsittelystä alle miljoonan euron rahoituksissa. Finnvera voi taata 80 % pankin myöntämästä lainasta. Ehtona takauksen saamiselle on, että yrityksen toiminta on ollut kannattavaa ennen suhdannekriisiä, ja yrityksellä arvioidaan olevan riittävä velanhoitokyky kriisin mentyä ohi
- Vaikka hakemuksia tulee meille nyt suuret määrät, olemme pystyneet käsittelemään niitä nopeasti. Yleisin rahoitusratkaisu on ollut pk-takaus, jonka käsittelyaika on ollut noin 2 vuorokautta. Lyhennysvapaiden järjestelyiden käsittelyaika on ollut 3 vuorokautta. Henkilöstömme on siis venynyt ja tehnyt työtä hartiavoimin yritysten parhaaksi, kiittää Juuso Heinilä.
Näin rahoitusprosessi toimii:
- Yritys ottaa yhteyttä pankkiin ja neuvottelee lainasta pankin kanssa
- Pankki varmistaa, että kriteerit täyttyvät
- a: Alkutakauksessa ja pk-takauksessa pankki hakee Finnveralta takauksen yrityksen puolesta
b: Finnvera-takauksessa yritys neuvottelee ensin lainasta pankkinsa kanssa ja sen jälkeen hakee takausta Finnverasta online.finnvera.fi - Finnvera tekee takauspäätöksen ja toimittaa asiakirjat pankkiin sähköisesti allekirjoitettavaksi
- Pankki palauttaa allekirjoitetun asiakirjapaketin Finnveralle
- Finnvera toimittaa voimaantuloilmoituksen pankille, takaus on nyt voimassa
- Asiakas allekirjoittaa asiakirjat ja nostaa lainan pankissa
Tietoa Finnveran palveluista yrityksille poikkeustilanteessa: finnvera.fi/korona
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, puh. 029 460 2576
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Turun telakan vaikuttavuus hankintaketjulleen merkittävä – Nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa29.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Veturiyritysten merkitys oman alueensa ja toimialansa elinvoimalle on suuri. Meriklusterilla Meyer Turun telakan vaikutus heijastuu laajasti alihankintaverkostoon ja nostaa verkoston yritysten jalostusarvoa ja työllisyyttä. Telakan alihankkijoiden liikevaihdon kasvun arviointiin liittyy enemmän epävarmuutta. Tämä käy ilmi telakan hankinnoista tehdystä selvityksestä. Viennin rahoituksen kannalta merkittävä alus- ja telakkateollisuus on strategisesti tärkeä teollisuudenala, jonka rooli Suomessa on jälleen kiinnostuksen kohteena myös geopoliittisista syistä.
Finnvera: Trumpin tullishokki isoin pitkään aikaan, mutta paniikkimielialakin on vaarallista – Näin vientiyritys voi suojautua riskeiltä ja vaikutuksilta4.4.2025 13:30:09 EEST | Tiedote
Suomen vienti Yhdysvaltoihin voi laskea Donald Trumpin ilmoittamien tuontitullien takia 20 prosentilla, mikä voi tehdä loven bruttokansantuotteeseen lyhyellä aikavälillä. Vaikutukset ovat myös välillisiä ja voivat ulottua esimerkiksi toimitusketjujen tai ulkomaisille ostajille kasautuvien vaikeuksien kautta suomalaiseen vientiyritykseen asti. Toisaalta pk-yritysten näkymät kotimaassa ovat piristyneet ja rahoituksen kysyntä kasvussa, mikä tukee talouden näkymiä. Myös vientiyrityksille on aukeamassa vaihtoehtoja Euroopasta ja uusilta markkinoilta, muistuttaa Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2024: Talouden epävarmuus jarrutti yrityskauppoja18.3.2025 09:00:05 EET | Tiedote
Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrä oli alhaisimmalla tasollaan vuosiin. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2024 yhteensä 105 miljoonaa euroa. Maakunnista jyrkin pudotus oli Uudellamaalla, jossa vuosi 2024 oli omistajanvaihdoksissa poikkeuksellisen hiljainen.
Itä-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Finnveran rahoitus notkahti Itä-Suomen alueella – rahoitus omistajanvaihdoksiin kasvoi13.3.2025 09:29:32 EET | Tiedote
Finnveran Itä-Suomen alueen yrityksille myöntämän rahoituksen kasvu taittui vuonna 2024 ja laski vuoden 2022 tasolle. Suomen alavireinen talous, vientimarkkinoiden heikot näkymät ja geopoliittinen epävarmuus vaikuttivat alueen pk- ja midcap-yritysten rahoituskysynnän varovaisuuteen. Vaikka talouden pohjakosketuksen uskotaan olevan jo takana päin, ei Itä-Suomessa yritysten investoinnit eikä rahoituksen kysyntä kääntynyt vielä vuoden 2024 lopulla kasvuun. Itä-Suomen maakunnista vain Pohjois-Savossa Finnveran rahoituksen myöntäminen kasvoi edellisvuodesta. Muissa Itä-Suomen maakunnissa myönnetyn rahoituksen volyymit laskivat.
Sisä-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Finnveran osarahoittamat investoinnit laskivat selvästi alueen suurissa maakunnissa Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä – Kanta-Hämeessä investointirahoitus kasvoi hieman12.3.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Finnvera myönsi vuonna 2024 rahoitusta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen yhteensä 154 miljoonaa euroa (155). Talouden epävarmuuden tuoma varovaisuus näkyy erityisesti Finnveran yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa järjestämän investointirahoituksen voimakkaana laskuna edellisvuodesta alueen suurissa maakunnissa Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Kanta-Hämeessä investointien rahoitus hieman kasvoi, vaikka kokonaisrahoitus laski. Talouden alavireestä kertoo se, että myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä laski maakunnissa viidenneksen edellisvuoden tasosta. Talouden voimakkaampi kasvukäänne alueella näyttää siirtyvän vuoden 2025 loppupuolelle. Vireillä olevia rahoitushankkeita on Sisä-Suomen maakunnissa vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme