PAPERIKAUPPA PUTINGILLE OMA VERKKOKAUPPA - KORONAKRIISI VAUHDITTI SUUNNITELMIA

Paperikauppa Putinki aloitti toimintansa Töölössä vuonna 2013. Nykyisin omat myymälät löytyvät myös Ullanlinnasta ja Kalliosta. Tarjoamme kuluttajille laajan valikoiman postikortteja, muistikirjoja, leluja, pelejä ja lahjatavaroita. Erityisesti Helsingin ulkopuolella asuvat asiakkaat ovat toivoneet mahdollisuutta ostaa tuotteitamme myös verkosta, ja verkkokaupan rakentaminen onkin ollut suunnitelmissamme jo pitkään. Pienet, paikalliset toimijat ovat erityisen haavoittuvia kriisin iskiessä. Niinpä päätimme nykytilanteen valossa nopeuttaa projektia ja lähdimme vauhdilla rakentamaan omaa verkkokauppaa tukemaan kivijalkakauppojemme toimintaa.
Olen ylpeä siitä, että Putingin osaava tiimi tarttui nopeasti haasteeseen ja saimme oman verkkokaupan pystyyn ennätysajassa, puolessatoista viikossa, toteaa Retail Manager Merja Halme. Erityistä urheutta ja sitoutumista osoittaa se, että myös yrityksestä pian lomautettavat kollegani ovat antaneet oman, tärkeän panoksensa verkkokaupan rakentamiseen. Pyrimme kriisin ajan palvelemaan helsinkiläisiä kuluttajia myös kivijalkakaupoissamme resursiemme mukaan, ja muuttuvan tilanteen huomioiden. Tiedotamme kauppojen aukioloajoista tarkemmin facebook-tilillämme ja myymälöiden ovissa.
Kuriositeettina vielä mainittakoon, että uuden verkkokauppamme valikoimasta löytyy myös postimerkkejä, jotta läheisten muistaminen kortilla on mahdollisimman helppoa ja turvallista. Uskon, että kotimainen, laadukas postikortti ilahduttaa saajaansa nyt vaikeiden aikojen keskellä erityisen paljon, kiteyttää Merja.
Lisätietoja: Retail Manager Merja Halme, merja.halme@putinki.fi, puh. 041 454 3385.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Retail Manager Merja Halme, merja.halme@putinki.fi, puh. 041 454 3385
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Paperikauppa Putinki on kaikkien paperifanien taivas. Ydinajatuksenamme on tarjota tuotteita, joissa yhdistyvät korkeatasoinen suunnittelu, laatu ja trendikkyys. Putingin omassa tuotannossa tärkeinä arvoina ovat myös kotimainen suunnittelu ja tuotteiden valmistus mahdollisimman lähellä. Helsingin Vallilassa Putingin toimitiloissa painetaan käsityönä myös ainutlaatuiset kohopainetut kortit perinteisellä tekniikalla. Oman tuotannon ohella Putinki maahantuo laadukkaita paperituotteita ja edustaa monia tunnettuja brändejä Suomessa.
Putingilla on kolme paperikauppaa eri puolilla Helsinkiä, Töölössä, Ullanlinnassa ja Kalliossa. Vaikka kaupoissa on haluttu säilyttää entisajan paperikaupan tunnelmaa, laaja ja monipuolinen valikoima seuraa myös maailman trendejä. Paperituotteiden ohella kaupoilta voi löytää myös mm. ihastuttavia leluja, pelejä ja muita lahjatuotteita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.