Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Uusi yhteistyöverkosto Pohjoismaiden maaseutunuorille

Jaa
Pohjoismaiden maaseutunuoret perustivat Nordic Young Farmers Association (NYFA) -yhteistyöverkoston. Uusi verkosto perustettiin, jotta maaseutunuorten ääni saataisiin paremmin kuuluviin. Verkoston tavoitteena on vahvistaa yhteydenpitoa maaseutunuorten ja heidän järjestöjensä välillä. NYFA:ssa ovat edustettuina maaseudun nuoret ja nuoret viljelijät Islannissa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa.

Perustamiskokous pidettiin tammikuussa 2020. NYFA toimii jäsentensä yhteydenpitokanavana, jotta maaseutunuoret voisivat paremmin tunnistaa ja käsitellä niitä asioita ja ongelmia, joita maaseutunuoret kotimaassaan kohtaavat. NYFA:n ansiosta viiden Pohjoismaan nuoret voivat nyt kommunikoida ulospäin yhteisellä äänellä.

- Me kohtaamme monia samankaltaisia asioita ja ilmiöitä eri Pohjoismaissa, ja yhdessä meidän on helpompi käsitellä niitä, sanoo tanskalaisen LandboUngdomin puheenjohtaja Thorbjørn Koefoed.

- Seuraavan vuoden aikana tulemme keskittymään maatalousalalla olevien nuorten työturvallisuuteen ja terveyteen.

- Pohjoismaiden nuorten välinen yhteistyö on tärkeää, koska siten saamme äänemme paremmin kuuluville ja voimme ottaa kantaa siihen, miten maataloutta tullaan jatkossa harjoittamaan, kertoo MTK:n maaseutunuorten kansainvälisyysvastaava Ville Koivuniemi.

NYFA:n puheenjohtajuus kiertää jäsenmaiden välillä vuoden jaksoissa. Tänä vuonna puheenjohtajana toimii maaseutunuorten järjestö LandboUngdom Tanskasta.

Jatkossa NYFA järjestää kaksi kokousta vuosittain. Ensimmäinen on verkoston jäsenten sisäinen kokous. Toinen kokous toteutetaan NBC:n (pohjoismaisten viljelijöiden järjestö) kokouksen yhteydessä, jossa NYFA tuo esille pohjoismaisten nuorten yhteiset kysymykset ja näkemykset.

NYFA:n perustivat LandboUngdom (Tanska), Norges bygdeungdomslag (Norja), Lantbrukarnas riksförbund (Ruotsi), Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC (Suomi), Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK (Suomi) and Samtök ungra bænda (Islanti).

Lisätietoja:
maaseutunuorten kansainvälisyysvastaava, Ville Koivuniemi, MTK, 050 362 0127, vk.koivuniemi@gmail.com
maaseutunuorten asiamies Tiia Kuusela, MTK, 040 532 9636, tiia.kuusela@mtk.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

 

 
What do you want to do ?
New mailCopy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Metsänomistajat keskiössä Inarin metsäseminaarissa – avoin vuoropuhelu vie kohti kestävää tulevaisuutta9.9.2025 13:30:00 EEST | Tiedote

Inarin kunta järjesti 4.–5. syyskuuta 2025 Ivalossa metsäseminaarin yhteistyössä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK), Metsänhoitoyhdistysten ja Suomen Metsäsäätiön kanssa. Tilaisuus oli jatkoa vuoden 2023 seminaarille, ja sen tavoitteena oli edistää avointa keskustelua metsien käytöstä Inarissa sekä vahvistaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kesken.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye