WSOY

WSOY vahvistaa kotimaisen kaunokirjallisuuden toimitusta

Jaa
Kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana aloittaa 1.8.2020 Hanna Pudas (FM). Hanna Pudas siirtyy tehtävään Gummerus Kustannuksen kaunokirjallisuuden osastolta.

”Olen onnellinen, että minulle tarjoutui tilaisuus liittyä osaksi WSOY:n kaunokirjallisuuden toimitusta. Kustantamo ja osa kirjailijoista ovat minulle tuttuja jo freelancer-vuosiltani, joten olen innoissani, että pääsen työskentelemään kiinnostavien tekijöiden ja kirjojen parissa. WSOY on arvostettu talo ja on hienoa saada olla osa kustantamon pitkää kirjallisuushistoriaa ja samalla päästä tekemään ja ideoimaan kirjailijoiden kanssa jotain aivan uutta. Kirjojen toimittaminen ja lukeminen on intohimoni”, sanoo Hanna Pudas.

”WSOY:n kotimainen kaunokirjallisuus saa Hannasta huippuammattilaisen vahvistamaan tiimiä tilanteessa, jossa kirjoja luetaan ja kuunnellaan enemmän kuin vuosiin. Haluamme monipuolistaa osaamistamme, vaalia yhä määrätietoisemmin WSOY:n arvokasta historiaa ja tarttua yhä valppaammin niihin tarinoihin ja teoksiin, joita tässä ajassa kaivataan”, toteaa kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden toimitukseen kuuluvat Silja Koivisto, Samuli Knuuti, Lari Mäkelä ja Mikko Rouhiainen. WSOY:n kotimaisia kaunokirjoja toimittaa myös kustannustoimittaja-suomentaja Lea Peuronpuro, joka on mukana myös monissa WSOY:n suomennetun kaunokirjallisuuden ja digituotannon projekteissa.

WSOY kustantaa monipuolisesti kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Vuonna 1878 perustettu WSOY on menneiden ja tulevien klassikkokirjojen kustantamo. WSOY toimii kirjallisuuden suunnannäyttäjänä ja kustantaa tulevaisuuden klassikot.

Lisätiedot

Hanna Pudas, puh. 040 848 4082, kirjaintenvirrassa@gmail.com

Anna-Riikka Carlson, puh. 040 778 1149, anna-riikka.carlson@wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Hanna Pudas
Hanna Pudas
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye