Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma: Business Finlandin rahanjako keskeytettävä

- Business Finlandin avustusten jako on välittömästi keskeytettävä ja avustusten jaon ohjeistus arvioitava uudelleen, vaatii kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varajäsen Eveliina Heinäluoma. Heinäluoman mukaan julkisuudessa olleet tiedot viittaavat siihen, että suuri osa avustuksista menee jonninjoutavaan konsulttipuuhasteluun eikä auta todellisissa vaikeuksissa olevia yrittäjiä.
- Julkisuuteen tulleet tiedot avustusten jakamisesta herättävät suuren huolen, kohdistuvatko Business Finlandin tuet nyt oikein. Business Finlandin kautta on päätetty ohjata 200 miljoonaa euroa yritysten kehittämishankkeisiin ja ensitiedot kertovat, että maksimituen saajien joukossa on yrityksiä, joiden on vaikea nähdä olevan eniten koronasta kärsineiden joukossa, Heinäluoma ihmettelee.
Monien ravintola-alan ja matkailuyrittäjien työt ovat keskeytyneet kokonaan, mutta heidän hätäänsä yhteiskunta ei ole reagoinut. Sen sijaan vakavaraiset ja täysimääräisiä verovapaita osinkoja jakavat yhtiöt nauttivat Business Finlandin maksimiavustuksista.
Business Finlandin toimitusjohtaja on sanonut tutustuneensa avustuspäätöksiin ja pitävänsä niitä korkeatasoisina. Tämä viittaa siihen, että joko jakokriteerit tai niiden tulkinta on täysin toisessa reunassa kansalaisten ja päättäjien tärkeysjärjestyksen kanssa. Siksi avustuspäätösten teko tulee keskeyttää välittömästi ja ennen jatkamista käydä avustuskriteerit uudelleen läpi. Muutoin voi käydä niin, että puurokupille ensimmäiseksi ehtineet tulevat kylläisiksi, mutta muiden nälkäisten tullessa paikalle on lautanen tyhjä.
- Pidän välttämättömänä, että elinkeinoministeri Lintilä tukee valtiovarainvaliokuntaan paikalle vielä tällä viikolla selvittämään avustuspäätösten ohjeistusta ja järjestelmän toimivuutta, vaatii Heinäluoma.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo ja valtionvarainministeri Purra ovat jättämässä koko Suomen taloushistorian synkimmän perinnön seuraajilleen18.12.2025 12:25:06 EET | Tiedote
-Viimeistään jo nyt voi varmuudella sanoa, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan ja julkinen velkaantuminen tulee heidän johdollaan paisumaan kuin pullataikina, sanoo kansansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Nuorisorikollisuus ja väkivalta kuriin, tämän on loputtava nyt18.12.2025 11:42:09 EET | Tiedote
– Alaikäisten tekemät rikokset eivät ole harmittomia. Ne ovat vakava uhka yhteiskunnan turvallisuudelle. Nyt on aika toimia päättäväisesti ja tehdä loppu väkivaltaisesta nuorisorikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa, täräyttää kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).
SDP:n Kumpula-Natri: Onneksi Suomi on eurossa, eikä yksin17.12.2025 16:25:58 EET | Tiedote
— Valtiovarainministeri pyrkii jälleen harhauttamaan kansalaisten ja lehdistön huomion hallituksen karuista leikkauksista ja oman hallituksensa vastuista, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (SD).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
