Alko mukana perherauhanturvajoukoissa. Lahjoittaa ruokakasseja Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaan.
Koko kansaa herättävänä tekona A-klinikkasäätiön Lasinen Lapsuus ja Helsingin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä julistivat Suomeen perherauhan huhtikuun alussa. Julistuksella herätetään kiinnittämään huomiota turvalliseen kodin arkeen ja muistutetaan, että apua on saatavilla, jos perherauha särkyy. Alko on mahdollistanut kampanjan toteutusta osana vastuullisuustyötään.
Alko mukana perherauhanturvajoukoissa
Koronatilanteessa erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset, joiden vanhemmilla ei ole voimia kannatella arkea poikkeusoloissa. Säännöllisen aterian puuttuminen aiheuttaa erityisiä vaikeuksia perheissä, joissa arkea kuormittavat myös muut kuin koronaviruksen aiheuttamat poikkeustoimet, kuten arkielämän hallinta, taloudelliset haasteet, päihteiden käyttö tai terveysongelmat.
Alko on mukana Perherauhan julistuksen perherauhanturvajoukoissa ja osana tätä työtä tukee Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaa, joka auttaa vähävaraisia lapsiperheitä ruokakasseilla. Ruokakassit sisältävät ainekset ravitseviin pääaterioihin 4–6-henkiselle perheelle viikoksi, ruokaohjeet sekä Sana-solin D-vitamiinivalmisteen. Yhden ruokakassin arvo on 90 euroa.
”Kampanjan sanomaa lainaten; meidän olisi hyvä olla perhettämme kohtaan entistä armollisempia, ymmärtäväisempiä ja rakastavampia. Vietämme tavallista enemmän aikaa perheidemme kanssa, joka saattaa ajoittain tuntua uuvuttavalta. Lisäksi arjen muut normaalit kontaktit ja tukiverkko puuttuvat. Toivomme ruokakassien osaltaan auttavan haavoittuvimmassa asemassa olevia perheitä”, kertoo vastuullispäällikkö Marja Aho.
Alko lahjoittaa kampanjalle 50 000 euroa. Summalla pystytään toimittamaan yli 500 perheelle ruokakassi. Lisäksi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla antaa kampanjalle 13 000 euron lisärahoituksen ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiö on lahjoittanut 9 000 euroa. Kampanjassa on maaliskuun alusta lähtien toimitettu vähävaraisille lapsiperheille lähes 4 000 ruokakassia.
Lisätietoa kampanjoista
Symbolisena ja koko kansaa herättävänä tekona A-klinikkasäätiön Lasinen Lapsuus ja Helsingin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä julistivat Suomeen perherauhan 4.4.2020. Kampanjan suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.
Jokaiselle lapselle lounas
Kampanja käynnistetiin maaliskuussa ja siinä ovat mukana myös Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Tiina ja Antti Herlinin säätiö ja Tradeka. Ruokakassien toimitus ja jakelu toteutetaan yhteistyössä yhteiskunnallisen yrityksen Vennerin, Hope ry:n, Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhteisöjen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Marttaliiton kanssa.
Yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Varpu Göös
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8-17), viestinta@alko.fi
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon kesäkuun myyntitiedote – mökkipaikkakuntien Alkoissa vilkasta9.7.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Alkon kesäkuun myynti laski 10 prosenttia verrattuna viime vuoden kesäkuuhun. Mökkipaikkakunnilla nautitaan kesäasiakkaiden tuomasta vilskeestä – asiakasmäärät jopa kolminkertaistuvat kesällä.
Espoon Tapiolan Alko muuttaa heinäkuussa – myymälässä maistellaan viinejä 18.7.17.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
Tapiolan Alko muuttaa uuteen liiketilaan Kauppakeskus AINOAssa. Myymälä on suljettuna 7.–12. heinäkuuta ja avautuu uudessa sijainnissa 14. heinäkuuta. Myymäläväki kutsuu asiakkaat maistelemaan grilliherkkujen kanssa sopivia viinejä perjantaina 18. heinäkuuta.
Suomi on täynnä toinen toistaan paikallisempia juomakulttuureita ja Kuppikuntia. Hanko Suomen roseepääkaupunki, Kärsämäki Pohjolan pikku-Italia.10.6.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Alko analysoi Suomen viinimieltymykset ja löysi kiinnostavia Kuppikuntia – data kertoo, mitä viinejä kullakin alueella nautitaan eniten Suomessa. EDIT: TIEDOTTEESEEN LISÄTTY LIITTEET
Alko ottaa käyttöön poistohinnoittelun28.4.2025 09:13:48 EEST | Tiedote
Alko aloittaa vanhenevien tuotteiden poistohinnoittelun kokeiluluontoisesti kolmessa Tampereen myymälässään 28. huhtikuuta. Tavoitteena on vähentää juomahävikkiä ja sen ympäristövaikutuksia.
Alavuden keskustan Alko uudistuu22.4.2025 09:41:52 EEST | Tiedote
Alavuden keskustan Alkon myymälä remontoidaan ja myymälä saa uuden ilmeen. Myymälä on avoinna ennen remonttia 3.5. saakka ja se avataan jälleen 13.6. Kesäiset uutuudet viineistä panimotuotteisiin ja juomasekoituksiin ovat saapuneet myymälään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme