Yli 2 000 opettajaa vastasi OAJ:n kyselyyn: Lomautukset ja tartunnat pelkona varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen opettajia kuormittaa pelko koronatartunnasta. Huoli ilmeni OAJ:n varhaiskasvatuskyselyssä, johon vastasi yli 2 000 varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opettajaa, erityisopettajaa ja päiväkodinjohtajaa. Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi, että työn tekeminen päiväkodissa ahdistaa ja pelottaa koronan takia. Lähes kaksi kolmesta kertoi kuitenkin pystyvänsä keskittymään työhönsä poikkeusoloissakin.
Kysely paljastaa, että useissa yksityisissä päiväkotiyrityksissä on alkamassa lomautukset. Yksityisen työnantajan palveluksessa olevista varhaiskasvatuksen opettajista 37 prosenttia oli saanut lomautusilmoituksen ja lomautettuna oli 6 prosenttia. Kuntien palveluksessa olevista varhaiskasvatuksen opettajista 9 prosenttia oli saanut lomautusilmoituksen.
Kyselyn päättymisen 15.4. jälkeen tilanne on muuttunut niin, että lomautukset koskevat OAJ:n tietojen mukaan jo valtaosaa yksityisistä päiväkodeista. Toisaalta myös ensimmäisistä peruutuksista on ilmoitettu.
– Onko koronan vastaisessa etulinjassa toimimisesta varhaiskasvatuksen opettajille kiitoksena lomautus? Eikö vapautuvaa resurssia tulisi lomautusten sijaan käyttää varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja suunnitteluun, arviointiin, hyvien käytänteiden jakamiseen, opetusmateriaalin laatimiseen ja koulutukseen? Näin on toimittu muun muassa Norjassa ja Tanskassa, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen huomauttaa.
Päiväkotien lapsiryhmistä ei riittäviä ohjeita
Opettajat kaipasivat työnantajilta selkeämpää ohjeistusta työhönsä poikkeusoloissa. Vain 35 prosenttia vastaajista kertoi saaneensa ohjeen esimerkiksi siitä, kuinka monta lasta saa olla ryhmässä korona-aikana.
Vastaajille oli jäänyt epäselväksi myös, kuinka varhaiskasvatustoiminta ja esiopetus pitäisi toteuttaa poikkeusoloissa ja kuinka tartuntoja tulisi ehkäistä. Kolmasosa opettajista ilmoitti, ettei ollut saanut asiasta selkeitä ohjeita.
Vastaajista 55 prosenttia kertoi, että lapsiryhmiä oli yhdistetty. Joka viides vastaaja kertoi, että myös päiväkoteja on yhdistetty.
– Kuntien ja muiden varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestäjien ei pidä yhdistellä yksiköitä tai ryhmiä. Lapsia ei pidä siirtää ryhmästä tai toimipaikasta toiseen, vaan varhaiskasvatus täytyy järjestää tutussa paikassa ja väljässä ryhmässä. Julkisia kokoontumisia sääntelevä 10 henkilön maksimikoko pitää linjata poikkeusolojen ajaksi koskemaan myös päiväkotien lapsiryhmiä. Koska päiväkodeissa on tällä hetkellä tavallista vähemmän lapsia, myös matalamman suhdeluvun noudattaminen onnistuu hyvin, Luukkainen uskoo.
Varhaiskasvatuksen opettajien työturvallisuus on OAJ:n mielestä jäänyt liian vähälle huomiolle. Tarvittaessa myös varhaiskasvatukseen täytyy turvata asianmukainen suojavarustus. Keskeisiä suojatoimia ovat myös turhien henkilökontaktien välttäminen sekä lapsiryhmien pitäminen mahdollisimman pieninä.
Varhaiskasvatuksen opettajat ja päiväkodin johtajat kokevat poikkeusoloissa jääneensä vaille riittävää apua ja kannustusta, mikä on heikentänyt työhyvinvointia. Työhyvinvoinnin tueksi saamansa avun ja kannustuksen koki riittäväksi vain 45 prosenttia vastaajista.
Poikkeusolojen aiheuttamista ongelmista ja peloista huolimatta valtaosa opettajista ja johtajista kokee työnsä tärkeäksi ja luottaa tulevaisuuteen. Neljä viidestä vastaajasta koki, että omalla työllä on suuri merkitys. Vastaajat luottavat myös siihen, että tilanteesta selvitään yhdessä. Näin uskoi lähes 90 prosenttia vastaajista.
Digiloikka myös varhaiskasvatuksessa
Opettajat ovat harpanneet digiloikan myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Moni vastaajista oli laatinut etäopetusta ja toimintaa sekä pitänyt yhteyttä lapsiin ja perheisiin.
Esiopetusta tai varhaiskasvatukseen liittyvää ja sitä tukevaa toimintaa oli etäopetuksena toteuttanut lähes kaksi kolmasosaa kaikista vastanneista. Kyselyyn vastanneissa oli noin 600 esiopetuksen opettajaa, joista lähes kaikki (93 %) olivat järjestäneet kotona oleville eskarilaisille esiopetusta etänä toteutettavaa toimintaa.
Lähes kolme neljästä (72 %) lapsiryhmien erityisopettajista oli järjestänyt kotona oleville lapsille etänä tukea kasvuun ja oppimiseen.
Useat vastaajat kertoivat, että etäkäyttöä haittaavat päiväkotien puutteelliset verkkoyhteydet, välineistöpuutteet, kuten tietokoneiden vähyys ja eri ohjelmien käyttölupien epäselvyydet. Kuitenkin reilu kymmenes vastaajista kertoi järjestäneensä videotapaamisia lasten kanssa.
Näin kysely tehtiin
OAJ kysyi varhaiskasvatuksen opettajilta, varhaiskasvatuksen erityisopettajilta, päiväkodin johtajilta ja esiopetuksen opettajilta, kuinka korona on vaikuttanut heidän työhönsä. Selvitys tehtiin jäsenille osoitettuna sähköpostikyselynä, minkä lisäksi sai vastata OAJ:n kanavilla jaettujen linkkien kautta. Vastausaikaa oli 2.–15.4.2020.
Kyselyyn vastasi yli 2 000 opettajaa, joista 92 prosenttia työskenteli kunnan ja 8 prosenttia yksityisen työnantajan palveluksessa. Yli 80 prosenttia vastaajista työskenteli omalla työpaikallaan. Etätyössä tai osittain etätyössä oli 13 prosenttia vastaajista. Lomautettuna oli kyselyn aikana 6 prosenttia vastaajista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli LuukkainenPuheenjohtaja
Puh:+358 500 652 872olli.luukkainen@oaj.fiKirsi SuttonErityisasiantuntija
Puh:+358 20 748 9768kirsi.sutton@oaj.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ tyrmistynyt: Hallitus leikkaa jälleen koulutuksesta23.4.2025 23:14:04 EEST | Tiedote
Koulutuksen merkitys talouskasvun vauhdittajana unohdettiin hallituksen puoliväliriihen päätöksissä. Kuntien 75 miljoonan euron valtionosuusleikkaukset kohdistuvat merkittävänä leikkauksena suoraan koulutukseen ja kasvatukseen. Lisäksi korkeakouluihin kohdistetut yhteensä vajaan 120 miljoonan euron leikkaukset ovat tyrmistyttäviä.
OAJ ja Teollisuusliitto: Sopimusyhteiskuntaa murentamalla ei luoda talouskasvua22.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
OAJ:n ja Teollisuusliiton puheenjohtajilta ei heru ymmärrystä julkisuudessa esillä olleelle maan hallituksen aikomukselle poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Puheenjohtajien mukaan verovähennysoikeuden poistaminen horjuttaa koko suomalaista sopimusyhteiskuntaa.
OAJ:s enkät: Lärarna fördömer förslaget om att flytta skolelevernas sommarlov18.3.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt OAJ:s färska medlemsenkät motsätter sig majoriteten av lärarna att sommarlovet skulle flyttas fram. Det skulle innebära en enorm förändring för hela utbildningssektorn och försämra orken i arbetet och läranderesultaten.
OAJ:n kysely: Opettajat tyrmäävät ehdotuksen koululaisten lomien siirrosta18.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
OAJ:n tuoreesta jäsenkyselystä selviää, että valtaosa opettajista ei kannata kesälomien siirtoa. Siirto tarkoittaisi koko koulutussektorille valtavaa muutosta ja vaikuttaisi heikentävästi työssä jaksamiseen ja oppimistuloksiin.
Undervisning och stöd till unga har försämrats – nedskärningarna inom yrkesutbildningen drabbade också unga, avslöjar OAJ-enkät10.3.2025 07:45:00 EET | Pressmeddelande
Regeringens nedskärningar inom yrkesutbildningen påverkar direkt de unga som omfattas av läroplikten, visar en enkät riktad till OAJ:s förtroendemän vid yrkesläroanstalter. Nedskärningarna syns i form av mindre undervisning och stöd i nästan alla de läroanstalter som deltog i undersökningen. Uppsägningar har i stor utsträckning gällt lärare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme