Ei mokata tätä nyt: vietä vappu kotona!
Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta painottaa, että kaikenlaiset kokoontumiset täytyy nyt jättää epidemian jälkeiseen aikaan. Koronatilanteen vuoksi asetettuja rajoituksia voidaan purkaa, kun tautitapausten määrä saadaan kääntymään laskuun.
- Jokainen päivä ja jokainen viikko ovat sen vuoksi ratkaisevia. Mitä paremmin noudatamme rajoituksia, sitä nopeammin pääsemme rajoituksista eroon, Kaukoranta sanoo.
- Pidetään yhdessä huoli, ettei vapun takia tule koronatilastoon piikkiä. Meillä on suhteellisen rauhallinen tilanne tällä hetkellä ja juuri siksi nyt kannattaakin vielä jaksaa noudattaa kokoontumisrajoituksia ja pitää yhteyttä muilla keinoilla, sanoo Vaasan keskussairaalan vt. johtajaylilääkäri Christian Kantola.
Myös nuorten noudatettava kokoontumisrajoituksia
17-vuotias lukiolainen ja Vaasan kaupungin nuorisovaltuuston jäsen Laura Nieminen kuvailee, kuinka poikkeuksellinen aika on ollut uutta ja haastavaa kaikille.
- Ikävä kavereita ja normaalia arkea kohtaan kasvaa viikko viikolta. Mutta jotta me saadaan tämä koronatilanne hallintaan ja voidaan taas myöhemmin nähdä kavereita normaalisti, niin on tosi tärkeää, että me kaikki noudatetaan yhteisiä ohjeita. Pysytään siis kotona vappuna ja muutenkin, ja ollaan yhteydessä kavereihin vaikka videopuhelun välityksellä, Nieminen kehottaa.
Myös Pohjanmaan poliisilaitos on ohjeistanut kaikkia pysymään vappuna kotona. Poliisi vetoaa myös vahvasti vanhempiin ja nuoriin, että nuoret eivät osallistuisi paljon esillä olleisiin joukkokokoontumisiin autoilla.
Lue täältä vinkit virtuaalivapun viettoon! www.vaasa.fi/ajankohtaista/vieta-virtuaalivappu-kotona
Yhteyshenkilöt
Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta, puh. 040 528 3443, heikki.kaukoranta@vaasa.fi
vt. johtajaylilääkäri Christian Kantola, 044 323 1804, christian.kantola@vshp.fi
Laura Nieminen, laa.nieminen@gmail.com
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kutterhamnens vinterförvarings- och båtplatser försvinner11.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kutterhamnens båt- och vinterförvaringsplatser tas ur bruk och rivs, eftersom Gränsbevakningsväsendet inrättar en sjöbevakningsstation vid objektet sommaren 2027.
Kutterisataman talvisäilytys- ja venepaikat poistuvat11.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kutterisataman vene- ja talvisäilytyspaikat poistetaan käytöstä ja puretaan, koska kesällä 2027 kohteeseen perustetaan merivartioasema Rajavartiolaitoksen toimesta.
PÖL - Barnens kulturveckor ordnas igen i oktober11.9.2025 12:23:29 EEST | Pressmeddelande
Pöl - Barnens kulturveckor, som produceras av Vasa stads kultur- och bibliotekstjänster, bjuder igen på många aktiviteter och upplevelser för barnfamiljer under hela oktober.
LÄTÄKKÖ – Lasten kulttuuriviikot tulee jälleen lokakuussa11.9.2025 12:23:24 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden tuottama Lätäkkö – lasten kulttuuriviikot tuo jälleen runsaasti tekemistä ja elämyksiä lapsiperheille koko lokakuun ajan.
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 11.910.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 11.9 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme