Terveysasema-palveluseteli käyttöön Espoon keskuksen alueella
Mukana kaksi yksityistä terveysasemaa
Huhtikuun loppuun mennessä mukaan ovat ilmoittautuneet Mehiläinen Oma Lääkärisi Espoontori ja Terveystalo Espoontori. Samarian terveysaseman palvelut jatkuvat Espoon keskuksessa, tosin koronapandemian aikana Samariassa hoidetaan keskitetysti kaikki Espoon hengitystieinfektiopotilaita.
Palvelusetelikokeilu kestää 1.5.2020 – 30.4.2025 ja tuona aikana terveysasema-palveluseteleitä on jaossa yhteensä 25 000 kappaletta. Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn on innoissaan uudesta toimintamallista. ”Palvelusetelimalli laajentaa asukkaiden valinnanvapautta ja tuo joustavuutta palveluihin Espoo-tarinan mukaisesti. Tässä laajuudessa terveysasema-palveluseteliä ei ole kokeiltu missään muualla. Olen iloinen, että Espoolla on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla.”
Terveysasema-palveluseteli kiinnostaa
Terveysasema- palveluseteliä on kevään aikana tarjottu Suvelan ja Tuomarilan asukkaille, joiden terveysasemapalvelut muuttuivat, kun Espoon nykyinen sopimus Oma Lääkärisi Espoontorin kanssa päättyi 30.4.2020. ”Huhtikuun loppuun mennessä valinnan on tehnyt jo noin 5000 espoolaista.” Svahn kertoo. ”On mahtavaa, että kuntalaiset ovat heti tarttuneet uuteen mahdollisuuteen ja toivomme, että palvelusetelin piiriin löytää lähiaikoina vielä moni muu.”
Mikä terveysasema-palveluseteli?
Terveysasema-palveluseteli on kaupungin sitoumus siitä, että espoolainen voi saada terveysasemapalvelunsa yksityiseltä terveysasemalta. Palveluseteleitä on tarjottu ensisijaisesti Suvelan ja Tuomarilan asukkaille. Myös muiden espoolaisten, on nyt mahdollista valita palveluseteli, mikäli he haluavat käyttää terveysasemapalveluja Espoon keskuksen alueella. Palvelusetelin voi saada soittamalla Espoon terveysasemien asiakaspalvelukeskuksen palveluseteli-puhelinpalveluun (09 816 34550 ma−pe klo 8−16). Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta www.espoo.fi/palveluseteli Palvelusetelimalli ei vaikuta kaupungin nykyiseen henkilöstöön eikä palvelussuhteisiin.
Lisätietoja:
Espoon terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn, 050 544 6535
Kehityspäällikkö Elina Jaakovlew-Markus, 050 304 5691
www.espoo.fi/palveluseteli
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.
Twitter: @Espoonsote
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa
Espoon kaupunki Twitterissä
Espoon kaupunki Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 20.8.202520.8.2025 20:49:16 EEST | Tiedote
Lukuvuoden ensimmäisessä kokouksessaan 20.8. Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Espoon kaupungin päivitetyn opiskeluhuoltosuunnitelman ja päätti perheille maksuttoman taiteen perusopetuksen varhaisiän opintojen pilottihankkeen käynnistämisestä lukuvuodelle 2025-2026.
Luontopolulle vai luennolle – tutustu 28.8.–7.9. vietettävän Luontoviikon ohjelmaan!20.8.2025 09:37:04 EEST | Tiedote
Espoossa 5.9. järjestettävä Luontofoorumi laajenee Luontoviikoksi 28.8.–7.9. Teemaviikolla Espoo kutsuu jokaista lähentämään omaa suhdettaan luontoon. Laajasta tapahtumakattauksesta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja tapahtumia voi myös järjestää itse.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jatkoi kolmea suunnitteluvarausta18.8.2025 10:50:21 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa kolmea eri suunnitteluvarausta Espoonlahdesta, Pohjois-Tapiolasta ja Kauklahdesta. Lisäksi se päätti, että Nöykkiössä sijaitsevan Finnoonpuiston urheilutontin hakumenettely päättyy, eikä tonttia tulla vuokraamaan tai varaamaan hakumenettelyyn osallistuneille.
Taideiskut ottavat haltuun kaupunkitilaa Espoossa14.8.2025 11:15:24 EEST | Tiedote
Elokuusta alkaen espoolaisten arkea ja lähiympäristöä värittävät Tulevaisuustarinoiden Taideiskut. Kestävän kehityksen teemoihin liittyvät Taideiskut ovat pienimuotoisia, pääsymaksuttomia ja kaikille avoimia taide- ja kulttuurielämyksiä, joita nähdään ympäri kaupunkia aina marraskuun loppuun saakka.
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutos tuo lisää asuntoja Pohjois-Tapiolaan11.8.2025 17:24:12 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen syyskausi on käynnistynyt. Kaupunginhallitus kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa. Seuraava kokous on 25.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme