Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kulttuuri ja vapaa-aika työllistää jälleen satoja kesätyöntekijöitä

Jaa
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla on jälleen tänä kesänä noin 300 kesätyöntekijää töissä kirjastoissa ja nuorisopalveluissa sekä liikuntapalveluissa, jonne on tarvittu tavalliseen tapaan muun muassa rantapelastajia, avustavia liikuntapaikanhoitajia ja 16-17-vuotiaita kesätyöntekijöitä.
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala työllistää noin 300 nuorta kesätyöntekijää kesällä 2020. Tavoitteena on että kesätyöt voisivat alkaa kesäkuun alusta. Kuva: Jonna Pennanen
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala työllistää noin 300 nuorta kesätyöntekijää kesällä 2020. Tavoitteena on että kesätyöt voisivat alkaa kesäkuun alusta. Kuva: Jonna Pennanen

Kesätyöpaikkojen haku päättyi 9.3. ja useimpiin kesätyöpaikkoihin on jo saatu hakemukset. Kesätyöpaikkoihin ei siis voi enää hakea, vaan valituille vahvistetaan kesätyöpaikat lähiviikkojen aikana. Hallituksen linjausten mukaisesti kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut avautuvat laajemmin 1.6. alkaen. Tavoitteena on, että myös kesätyöt alkaisivat kesäkuun alusta alkaen.

"Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa kesä on yksi toiminnan pääkausi. Kesän toiminnan pyörittämiseen tarvitsemme laajan joukon kesätyöntekijöitä. Olemme iloisia, että hallituksen linjaukset tekevät mahdolliseksi heidän palkkaamisensa. Pidämme myös tärkeänä, että Helsinki pystyy tässäkin tilanteessa tarjoamaan sadoille nuorille mahdollisuuden työkokemukseen", iloitsee kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi, englanniksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Eranka
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
essi.eranka@hel.fi
p. 040 5681369

Kuvat

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala työllistää noin 300 nuorta kesätyöntekijää kesällä 2020. Tavoitteena on että kesätyöt voisivat alkaa kesäkuun alusta. Kuva: Jonna Pennanen
Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala työllistää noin 300 nuorta kesätyöntekijää kesällä 2020. Tavoitteena on että kesätyöt voisivat alkaa kesäkuun alusta. Kuva: Jonna Pennanen
Lataa
Nuorten ekokahvila. Kuva: Maarit Hohteri
Nuorten ekokahvila. Kuva: Maarit Hohteri
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.

Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye