Luottamusmieskysely: Lomautukset koskettavat valtaosaa SAK:laisia työpaikkoja
6.5.2020 14:04:24 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Luottamusmiehistä 38 prosenttia kertoo, että työpaikalla on jo lomautettu työntekijöitä. Yksityisellä palvelualalla lomautukset ovat käynnissä puolella työpaikoista. Lomautukset ovat alkaneet nyt myös julkisella sektorilla (23 %).
‒ Positiivista on, että irtisanomisia on vähän. Noin 3 prosentilla työpaikoista on irtisanottu, noin 5 prosentilla irtisanomisista vielä neuvotellaan, SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko kertoo.
Muita sopeutuskeinoja ovat muun muassa työaikojen uudelleenjärjestely (35 %), työntekijöiden siirtäminen muihin tehtäviin (34 %) sekä vuosilomien siirto (29 %).
Luottamusmies on ollut monelle tärkeä tiedonlähde muutoksessa. 69 prosenttia kertoo, että on auttanut luottamusmiehen roolissa työttömyysturvakysymyksissä tai työttömyyskassan kanssa asioimisessa.
Kyselyssä kysyttiin ensimmäistä kertaa, miten työnantaja on perustellut lomautukset ja irtisanomiset.
‒ Puolet tähän vastanneista (51 %) kertoo, että työ on vähentynyt taloudellisesta ja vajaa kolmannes (29 %) tuotannollisista syistä. Huolestuttavaa on, että 15 % vastasi, että työ ei ole todellisuudessa vähentynyt, mutta työnantaja on vedonnut koronaviruksen vaikutuksiin.
Suurin osa on sitä mieltä, että työnantaja on antanut lomautus- tai irtisanomistilanteessa riittävästi tietoa perusteista, toimeenpanosta ja lomautettujen ja irtisanottujen määrästä.
‒ Parempaa tietoa kaivattaisiin kuitenkin siitä, millä perusteilla lomautetut ja irtisanotut henkilöt on valittu. 23 prosenttia ilmoitti, ettei ole saanut riittävästi tietoa, ja 7 prosenttia ei osaa vastata.
Huolestuttavaa on myös se, että kolmannes luottamusmiehistä kokee, että henkilöstön edustajia ei ole otettu aidosti mukaan neuvotteluihin koronatoimenpiteistä.
‒ Näyttää siltä, että koronatilanne ei ole muuttanut luottamusmiesten kokemusta siitä, että usein yt-neuvotteluissa asiat ovat päätetty jo etukäteen, eikä aitoja neuvotteluja välttämättä käydä.
Yli puolet vastaajista kertoo myös, että koronapandemia on aiheuttanut työntekijöille henkistä pahoinvointia, kuten ahdistusta tai ongelmia työssä jaksamisessa (47 % joillekin työntekijöille ja 9 % useille työntekijöille).
‒ Osalla työpaikoista työnantaja tarjoaa tukea ja apua henkiseen jaksamiseen ja mahdolliseen ahdistukseen työterveyshuollon kautta. Joillakin työpaikoilla on perustettu myös tukitiimejä ja kriisiryhmiä sekä tarjottu keskusteluyhteys puhelimen tai netin kautta työpsykologille. Toisaalta yhtä monet luottamusmiehet kertovat, että työnantaja ei ole tarjonnut minkäänlaista tukea työntekijöiden henkiseen jaksamiseen poikkeusoloissa.
SAK:n luottamusmieskysely tehtiin ajalla 28.4.‒4.5.20202 ja siihen vastasi 683 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkoTyöehtoasiantuntija
Puh:040 732 5375ismo.kokko@sak.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:laiset luottamushenkilöt: Työelämän muutokset edellyttävät laadukasta koulutusta työntekijöille19.5.2026 07:53:30 EEST | Tiedote
Yli puolet SAK:laisista luottamushenkilöistä arvioi kyselyssämme, että heidän työpaikallaan on työntekijöitä, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta selvitäkseen työtehtävistään. Erityisesti koulutusta kaivataan uuden teknologian käyttöön ottamisessa.
Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa14.5.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.
SAK:n Jarkko Eloranta vappupuheessaan: Orpon hallitus on epäonnistunut jokaisessa julkituomassaan tavoitteessaan1.5.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta nostaa vappupuheessaan esille, että Suomi kulkee eri suuntaan kuin muut Pohjoismaat. Hän vaatii suunnan muuttamiseksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden palauttamista ja korottamista.
Näpertelyn sijaan hallituksen olisi pitänyt perua yritysveron alennus22.4.2026 22:04:27 EEST | Tiedote
Hallituksen viimeinen kehysriihi tarjoaa tutuksi tullutta leikkauslinjaa. Pieniä valonpilkahduksia tarjottiin rakennusalalle ja nuorten työllistymiseen.
Alipalkkauksen kriminalisointiin ei ole Suomessa esteitä22.4.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Professori emeritus Niklas Bruunin SAK:n pyynnöstä tekemän lausunnon mukaan alipalkkauksen kriminalisointi on mahdollista Suomessa ilman vähimmäispalkkalakiakin. Näin on esimerkiksi Norjassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme