Koronakriisi eriarvoistaa kuluttajia ja kulutus palautuu varovaisesti
20.5.2020 06:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Tällaisia tuloksia saatiin Jyväskylän yliopiston johtaman DigiConsumers-hankkeen tutkimuksessa, jossa selvitettiin koronavirusepidemiasta johtuvien rajoitusten vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen, taloudelliseen tilanteeseen ja koettuun hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimus teetettiin kyselytutkimuksena 15.-24.4.2020 IRO Research Oy:n kuluttajapaneelissa ja siihen osallistui tuhat 18–65-vuotiasta vastaajaa.
Nuoret huolissaan tulevaisuudestaan
Vaikka koronarajoituksiin suhtauduttiin ymmärtäväisesti, niiden seuraukset herättivät taloudellista ja henkistä huolta erityisesti nuorten keskuudessa. Yli 40 % alle 25-vuotiaista oli huolissaan koronakriisin vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiinsa. Myös huoli omasta toimeentulosta sekä opinnoista ja työurasta korostuivat nuorten ja muiden pienituloisten vastauksissa. Nuoret kärsivät myös työttömyydestä eniten. Taloutensa sopeuttamiseksi erityisesti yrittäjät velkaantuivat. Vastaavasti hyvätuloiset pystyivät sijoittamaan ylimääräistä rahaansa osakkeiden arvon ollessa alhaalla.
Lähikauppoja ikävä
Vaikka fyysiset kaupat tyhjenivät asiakkaista, verkkokaupoista ostaminen kasvoi yllättävän vähän elintarvikkeita lukuun ottamatta. Kotimaisen verkkokaupan käyttäminen lisääntyi kuitenkin ulkomaisia enemmän. Vastaajat, jotka kokivat digitaaliset taitonsa huonoksi, olivat lisänneet muita enemmän verkko-ostojaan ja digitaalisten viihdepalvelujen käyttöä. Monet kaipasivat erityisesti lähikauppoja ja aikoivat jatkossa panostaa niihin. Verkkokaupasta ostamisen sen sijaan yllättävän harva arveli lisääntyvän. Erityisesti kiinalaisia verkkokauppoja ajateltiin jatkossa vältettävän. Monet kuluttajat etenkin vanhemmissa ikäryhmissä aikoivat jatkossa ylipäätään välttää kiinalaisia tuotteita.
Kulutuksensa nopeaan palautumiseen ennalleen koronakriisin jälkeen uskoi vain noin kolmannes kuluttajista. Monet erityisesti pienituloiset uskoivat tulevaisuudessa ostavansa vähemmän tavaraa ja palveluja, koska ovat huomanneet tulevansa toimeen vähemmälläkin. Myöskään ulkomaanmatkailun nopeaan palautumiseen ei uskottu. Hyvätuloiset olivat selvästi muita valmiimpia palauttamaan kulutuksensa ennalleen.
Samassa myrskyssä, mutta eri kulkupeleissä
Kiinnostava kysymys on, kuinka pysyvästi korona-aika tulee muuttamaan ihmisten käyttäytymistä. Tuloksemme osoittavat, että kuluttajien luottamuksen taso sekä se, kuinka turvalliseksi he tuntevat itsensä terveyden ja talouden suhteen vaikuttavat yksityisen kulutuksen kehitykseen.
Kuluttajien välillä näkyy selkeä taloudellinen, sosiaalinen ja demografinen eriarvoisuus, joka varmasti tulee kasvamaan talouskriisin syventyessä. Tutkimus osoitti, että kuluttajina ja taloudellisina toimijoina me emme ole kriisissä samassa veneessä, ainoastaan samassa myrskyssä hyvin erilaisin kulkupelein varustettuina.
Linkki tutkimuksen tiivistelmään: https://digiconsumers.fi/assets/uploads/2020/05/Korona_kulutus_tutkimus_19052020_Final.pdf
Linkki tutkimusraporttiin: https://digiconsumers.fi/assets/uploads/2020/05/Kulutus-koronan-aikaan_19052020.pdf
Lisätietoja:
Terhi-Anna Wilska, sosiologian professori, DigiConsumers-tutkimushankkeen johtaja, Jyväskylän yliopisto
terhi-anna.wilska@jyu.fi +358 40 805 4201
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

