POP Pankkikeskus osk

POP Pankki -ryhmän keskusyhteisö muuttaa nimeään ja kasvattaa ohjausvoimaansa

Jaa
POP Pankki -ryhmän keskusyhteisön nimi POP Pankkiliitto vaihtuu POP Pankkikeskukseksi. Nimenmuutos on osa pankkiryhmän uudistusohjelmaa ja kuvastaa keskuksen vahvempaa roolia ryhmän strategisessa ohjauksessa ja asiakaspalvelun kehittämisessä.

Nimiuudistuksen taustalla on uudistusohjelman mukainen terävöitetty työnjako POP Pankkikeskuksen sekä alueellisesti toimivien POP Pankkien välillä. POP Pankkikeskuksen tehtävänä on huolehtia ryhmän strategiasta ja ohjauksesta, POP Pankkien keskitetyistä palveluista sekä ICT-kehityksestä. Yli 700 henkilöä työllistävällä POP Pankki -ryhmällä on konttoreita runsaat 70.

– POP Pankit ovat aktiivisesti mukana seutukuntansa elinkeinoelämän kehittämissä yritysten ja työpaikkojen turvaamiseksi. Uudistusohjelmassamme pankkien rutiinitehtäviä keskitetään ja toimintatapoja yksinkertaistetaan, jotta pankit voivat keskittyä entistä paremmin asiakastyöhön, sanoo POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

– Tällä hetkellä POP Pankki -ryhmän strategiassa korostuvat investoinnit henkilökohtaisten ja digitaalisten asiakaspalvelutilanteiden hallintaan, yritysluotonannon vahvistamiseen sekä toiminnan painopisteen siirtämiseen kasvualueille muun muassa ryhmän sisäisten pankkifuusioiden avulla, kertoo Lemettinen.

– Koronatilanteessa punnitaan pankkien kyky perehtyä asiakkaan tilanteeseen ja rakentaa kriisin yli kantava suunnitelma. Alue- ja toimialatuntemus tuo nopeutta päätösten tekemiseen, taustoittaa POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

POP Pankkikeskuksen uusi nimi on POP Pankkikeskus osk, ruotsiksi POP Bankcentral anl ja englanniksi POP Bank Centre coop.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Pekka Lemettinen, toimitusjohtaja, POP Pankkikeskus osk,
puh. 040 5035 411, s-posti pekka.lemettinen@poppankki.fi


Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankkikeskus osk, puh. 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

POP Pankki -ryhmä on yli 700 asiantuntijaa työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. POP Pankki -ryhmän visiona on olla pankki, joka parhaiten yhdistää henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon. POP Pankilla on riippumattoman EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus -tutkimuksen mukaan 11. kertaa Suomen tyytyväisimmät henkilöasiakkaat sekä, osallistuttuaan vuodesta 2021 myös yritysasiakastutkimukseen, toista kertaa tyytyväisimmät yritysasiakkaat. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

Suomalaiset ovat vaarassa olla ylioptimistisia varallisuutensa kerryttämisen suhteen2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

”Suomalaisten kotitalouksien varallisuuden kehitys ei ole kovin mairitteleva mediaanivarallisuuden pienentyessä vuonna 2023 lähes 18 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Nettovarallisuudella mitattuna varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat, mutta eläkeikäisten kulutus- ja muun velan osuus on ollut viime vuosina kasvussa. Eläkeikäisten jättiperintöjen odottamisen sijaan kotitalouksien kannattaa keskittyä omiin tuloihin ja menoihin perustuvaan pelisuunnitelmaan varmistaakseen riittävät taloudelliset puskurit”, toteaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

Vakavaraisen POP Pankki -ryhmän positiivinen kehitys jatkui vuonna 202414.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Vuonna 2024 POP Pankki -ryhmä teki jälleen vahvan tuloksen. Tulos ennen veroja oli 89,8 miljoonaa euroa, joka ylitti puolella miljoonalla edellisvuoden jatkuvien toimintojen tuloksen. Liiketoiminnan tuotot olivat 240,9 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 16,4 miljoonaa edelliseen vuoteen. Ryhmän ydinvakavaraisuus nousi 22,0 prosenttiin. POP Pankki -ryhmä julkisti tilinpäätöstiedotteensa tänään 14.2.2025.

POP Pankin ennuste: yksityiset ja yritysten investoinnit siivittävät taloutta ensi vuonna17.12.2024 07:15:00 EET | Tiedote

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous elpyy ensi vuonna alhaisempien korkojen, lisääntyneen yksityisen kulutuksen ja rakentamisen kasvun ansiosta. Suomen talous supistuu vielä tänä vuonna 0,3 prosenttia, mutta ensi vuonna talous kääntyy 1,7 prosentin kasvuun. Vaihtotaseen alijäämä on tänä vuonna 0,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ensi vuonna vaihtotase on tasapainossa. Kokonaisuutena investoinnit supistuvat tänä vuonna 6,5 prosenttia ja kääntyvät ensi vuonna 5,6 prosentin kasvuun, erityisesti rakentamisen elpymisen ansiosta. Inflaatio on laskenut Suomessa selvästi alemmalle tasolle kuin euroalueella keskimäärin. Ensi vuonna inflaatiota nostavat monien hyödykkeiden verojen korotukset ja palkankorotukset. Kuluttajahinnat nousevat arviolta 2,5 prosenttia. Kuluvana vuonna 12 kuukauden Euriborin keskiarvon arvioidaan olevan noin 3,3 prosenttia, kun taas ensi vuodelle odotetaan keskimäärin 2 prosentin tasoa. Yksityinen kulutus laskee vielä tänä vuon

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye