Bazar Kustannus

Uusi opaskirja esittelee suomalaiskävijöille Viipurin 50 kiinnostavinta kohdetta

Jaa
Toimittaja ja tietokirjailija Lasse Erolan Viipuri-opas suomalaisille tarjoaa nojatuolimatkan meille monin tavoin tuttuun ja nostalgiseen kaupunkiin.
Kansikuva
Kansikuva

Viipuri oli ennen toista maailmansotaa Suomen toiseksi suurin kaupunki ja myös yksi kauneimmista ja merkittävimmistä kaupungeistamme. Yhä nykyään Viipuri näyttää suomalaisten silmissä tutulta, vaikka sinne matkustaisi ensimmäistä kertaa. Se johtuu paljolti siitä, että kaupunkia rakensivat samat sankariarkkitehdit, jotka vastasivat Suomen muista kuuluisista rakennuksista. On historian kujeilua, että parhaimmin säilynyt suomalaisten rakentama kaupunki on juuri Viipuri.

Toimittaja ja tietokirjailija Lasse Erola on koonnut tähän värikuvitettuun oppaaseen 50 tärkeintä kohdetta, jotka jokaisen Viipurista kiinnostuneen suomalaisen tulisi nähdä. Erola kertoo niin kohteen suomalaisesta historiasta kuin siellä vaikuttaneista ihmisistäkin. Kirja sisältää myös kaupunkikartat sekä vanhalla suomalaisella että uudella venäläisellä nimistöllä.

Lasse Erola (s. 1946) on suomalainen sanomalehtitoimittaja ja tietokirjailija. Hän on työskennellyt Etelä-Suomen Sanomissa, Turun Sanomissa ja Ilta-Sanomissa. Erola on kirjoittanut useita kiitettyjä elämäkertoja ja muita tietoteoksia, kuten Suomalaisten olympiavoittojen tarinat, Tapsa – Tapio Rautavaaran elämä ja Olavi Virta ja hänen maailmansa.

Lasse Erola: Viipuri-opas suomalaisille – 50 kiinnostavaa kohdetta
120 sivua

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Minttu Nikkilä, minttu@bazarkustannus.fi, 040 736 1313

Kuvat

Kansikuva
Kansikuva
Lataa
Lasse Erola (kuva: Liisa Erola)
Lasse Erola (kuva: Liisa Erola)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Bazar Kustannus
Bazar Kustannus
Lönnrotinkatu 18
00120 Helsinki

http://www.bazarkustannus.fi

Bazar ­– Parasta lukemista

Bazar Kustannus Oy on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Matti Laineen Kovaset-trillerisarjasta tv-sarja – optio myyty Yellow Film & TV:lle28.5.2025 12:49:03 EEST | Tiedote

Pitkän uran dekkaristina ja käsikirjoittajana tehneen Matti Laineen trilleri Isänsä tytär (Bazar Kustannus) ilmestyi helmikuussa 2025 ja nousi nopeasti myyntilistojen kärkeen sekä suomalaisten rikoskirjallisuuden ystävien suosikiksi. Teos aloittaa kolmiosaisen Kovaset-sarjan, josta suunnitellaan nyt kansainvälistä televisiosarjaa. Yellow Film & TV Oy on ostanut koko sarjan tv-optio-oikeudet, ja suunnitteilla on laadukas kansainvälisenä yhteistuotantona toteutettava rikossarja, joka ammentaa Matti Laineen tiivistunnelmaisista ja ajankohtaisista rikosromaaneista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye