Vastuullisella yritystoiminnalla Keski-Pohjanmaan matkailusektori nousuun

Keski-Pohjanmaan maakunnallisissa kehittämisasiakirjoissa matkailusektori on nostettu toimialakeskittymäksi, jota halutaan kehittää maakunnan aluetalouden elinkeinollisena tukijalkana. Lähtökohdat ovat haastavat, sillä maakunnan matkailusektori muodostuu suurelta osin pienistä ja sivutoimisesti johdetuista yrityksistä. Lähtökohtaisesti Keski-Pohjanmaa ei myöskään kuulu Suomen tunnetuimpiin matkailualueisiin. Toisaalta olosuhteiden puolesta maakunnasta on löydettävissä lähes kaikkea sitä, mitä suomalaisella matkailulla ylipäätään on maailmalle tarjottavanaan.
Matkailun kehittämisen globaalina haasteena ilmastonmuutoksen oloissa ja koronavirus COVID-19 -pandemian jälkeisenä aikana on vastuullisen ja turvallisen matkailutarjonnan kehittäminen. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on MAYKO-hankkeessa (Matkailusektori ja alueellisen yhteisoppimisen kokeilut Keski-Pohjanmaalla) selvittänyt vastuullisen matkailun hyödyntämismahdollisuuksia maakunnan matkailuyrityksissä. Erityisesti tarkastelun kohteina ovat olleet ympäristösertifiointi ja esteettömyys.
Selvitysten tuloksena Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on julkistanut kolme raporttia, jotka ovat avoimesti saatavissa alla olevista linkeistä:
- Rosenqvist, Olli (2020). Selvitys matkailusektorin tilasta ja kehittämistarpeista Keski-Pohjanmaan liiton jäsenkunnissa. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8141-9.
- Harald, Mari & Olli Rosenqvist (2020). Selvitys ympäristösertifioinnin hyödyntämismahdollisuuksista Keski-Pohjanmaan matkailuyrityksissä. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8143-3.
- Rosenqvist, Olli (2020). Selvitys esteettömyyden hyödyntämismahdollisuuksista Keski-Pohjanmaan matkailuyrityksissä. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8142-6.
Vastuullinen matkailu tarjoaa matkailuyrityksille ja koko toimintaympäristölle mahdollisuuksia mutta myös haasteita. Yritystoiminnan volyymia on saatava kasvatettua. Maakunnallisen yhteistyön avulla on mahdollista parantaa alueen kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä ja mainetta matkailualueena. Maakunnallista matkailuyhteistyötä tulee syventää. Matkailusektorin alueellista koordinaatiota tulee parantaa niin, että kaikki tarjonta on mahdollisimman helposti matkailijoiden saavutettavissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Rosenqvist
Yliopistotutkija
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
E-mail: olli.rosenqvist@chydenius.fi
Puh. 040 805 4429
Mari Harald
Suunnittelija
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
E-mail: mari.harald@chydenius.fi
Puh. 040 837 2368
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ei vain rock’n’rollia: väitöstutkimus osoittaa, miten politiikka ja stereotypiat ohjaavat populaarimusiikin tulkintaa30.5.2025 10:23:34 EEST | Tiedote
FM Antti Okko tutki historian väitöskirjassaan millaista keskustelua Yhdysvalloissa on käyty venäjänkieliseltä kulttuurialueelta tulevasta rockmusiikista ja sen tekijöistä. Tutkimuksen mukaan rockmuusikot on nähty valtiota vastustavina kapinallisina, jotka symboloivat muutosta kohti demokratiaa ja vapautta. Todellisuudessa muusikoiden suhde politiikkaan ja politiikkoihin on moniulotteisempi.
Herpesviruksesta voi olla apua syövän hoidossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkitaan herpesvirusta, jota käytetään myös onkolyyttisenä viruslääkkeenä syöpien nujertamisessa. Viruksen infektiomekanismien selvittäminen isäntäsolun tuman rakenteissa auttaa tehokkaamman ja turvallisemman onkolyyttisen viruslääkkeen kehittämisessä.
Jyväskylän yliopiston hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi Antti Koivula, Marja Makarow, Hanna Maula ja Janne Poranen 1.1.2026 alkaen27.5.2025 09:49:47 EEST | Tiedote
Yliopistokollegio valitsi 27.5.2025 kokouksessaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi TkT Antti Koivulan, FT Marja Makarowin, KTT, FL Hanna Maulan ja FT Janne Porasen toimikaudelle 1.1.2026 - 31.12.2027.
Apulaisprofessori Paavo Penttilä on inspiroitunut luonnon materiaaleista27.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uuden apulaisprofessorin Paavo Penttilän tavoitteena on tuottaa uudenlaista tietoa kasvien soluseinien rakenteista ja ominaisuuksista. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi vastustuskykyisten viljelyskasvien ja hiiltä sitovien uusien puumateriaalien kehittämisessä. Penttilä on juuri saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Novo Nordisk -säätiöltä.
Tutkijat selvittivät peruskoulun datafikaation tulevaisuutta – korvaako kone opettajan?26.5.2025 07:32:12 EEST | Tiedote
Digitaalisilta datateknologioilta toivotaan usein apua koulun kehittämiseen ja datan hyödyntäminen onkin kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi koulutuksen tulevaisuutta koskeviin strategioihin ja linjauksiin. Mutta millaisena digitalisaation parissa työskentelevät asiantuntijat näkevät peruskoulun datafikaation tulevaisuuden?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme