Hernesaaren esirakentaminen alkaa

Ensimmäisessä vaiheessa poistetaan pehmeät pintamaat, jotka kuljetetaan Hernesaareen rannassa oleviin altaisiin. Myöhemmässä vaiheessa savimaita kuljetetaan läjitysalueille avomerelle. Jätkäsaaren rakentamisessa on tehty vastaavanlaista ruoppausta ja meritäyttöä vuodesta 2009 alkaen. Työ jatkuu edelleen Melkinlaiturin jatkeen kohdalla.
Ruoppaus ei vaikuta veneilijöiden liikkumiseen. Veneilijöiden toivotaan pitävän noin 150 metrin suojavälin työkoneisiin.
Ruoppauksilla ei ole vaikutusta vedenlaatuun. Länsisataman laivaliikenne nostaa sedimenttiä pohjasta veteen normaali olosuhteissakin. Hernesaaren vesiluvassa edellytetään vedenlaadun tarkkailua. Myös Länsisataman edustalla tarkkaillaan meriveden laatua yhteistarkkailuna.
Työ ei aiheuta melua ympäristöön.
Kalliolouheen kuljetus Vuosaaresta alkaa syksyllä
Elo-syyskuussa Hernesaaren edustalla siirrytään uuteen työvaiheeseen, kun merentäyttö käynnistyy kalliolouheella. Louhe kuljetetaan pääosin proomuilla meriteitse Vuosaaren edustalta, sillä täytöissä pystytään hyödyntämään Vuosaaren sataman meriväylän syvennyksen yhteydessä syntyvää kalliolouhetta.
Merikuljetus vähentää huomattavasti rekkarallia Etelä-Helsingin kaduilla. Kuljetus meritse proomuilla Itä-Helsingistä suoraan täytettäville alueille säästää kaupunkiympäristöä pölyltä ja liikenteeltä. Merikuljetus korvaa noin 55 000 kuorma-autolastia ja vähentää polttoaineen kulutusta 1,5 miljoonaa litraa. Rahan säästö vastaa 15 miljoonaa euron luokkaa ja hiilipäästöjä säästyy noin 3200 tonnia.
Ruoppaus- ja täyttötyöt ajoittuvat vuosille 2020–2021. Alueella tarvittavien meritäyttöjen määrä on kokonaisuudessaan 1 200 000 kuutiometriä. Hernesaareen rakennetaan 2020-luvulla noin 7500 asukkaan merellinen kaupunginosa.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen asemakaavan 22.4.2020.
Asukasilta Hernesaaren rakentamisesta 23.9.
Hernesaaren esirakentamista käsittelevä asukasilta on siirtynyt syyskuulle kevään kokoontumisrajoitusten vuoksi. Tilaisuus järjestetään kaupungintalon tapahtumatorilla 23. syyskuuta. Tilaisuuden alustava alkuaika on klo 17 ja sen ohjelmasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
projektipäällikkö Tomi Laine
p. 0931039762
tomi.m.laine@hel.fi
kaupunginkanslia
Hernesaaren ja Jätkäsaaren aluerakennusprojekti
projektinjohtaja Outi Säntti
p. 0405969353
outi.santti@hel.fi
Urakoitsija
Terramare Oy
työpäällikkö
Jani Vyyryläinen
p. 040 5632979
jani.vyyrylainen@boskalis.com
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Pioneer in construction – Finland's first service and warehouse building from reused materials to be completed13.6.2025 14:48:56 EEST | Press release
The end of June will see the completion of a building in Mustikkamaa Island, constructed primarily from reused building materials. The building is a pilot project of the City of Helsinki, the lessons of which will also be utilised in other construction projects in the future.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme