Uusien opiskelijoiden todistusvalinnan tulokset valmistuneet Oulun yliopistossa
28.5.2020 07:30:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Tämän kevään 2020 opiskelijavalinnassa kasvatettiin ylioppilastodistuksen perusteella valittavien uusien opiskelijoiden määrää kaikissa yliopistoissa opetus- ja kulttuuriministeriön aiemman linjauksen mukaisesti. Koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilanteen takia todistusten perusteella valittavien määrää lisättiin lisäksi koulutusaloilla, joiden hakijamäärät ovat suurimmat, koska suurten valintakokeiden järjestäminen ei ollut mahdollista.
Todistusvalinnan painoarvoa lisättiin, koska lukiolaiset halutaan yliopistoihin aiempaa nopeammin.
Todistusvalinnan lisäksi Oulun yliopistoon valitaan opiskelijoita valintakokeiden ja avoimen väylän kautta. Yliopistoon on edelleen mahdollista päästä eri reittien kautta, kertonut Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä aiemmin.
Oulun yliopiston koulutusaloilla 80 prosenttia aloituspaikoista täytetään todistusvalinnalla kauppatieteissä, kasvatusalalla ja tekniikan aloilla. 75 prosenttia aloituspaikoista todistusten perusteella täytetään lääketieteen ja hammaslääketieteen aloilla. 70 prosenttia täytetään biologiassa ja logopediassa. 60 prosenttia aloituspaikoista täytetään useimmilla humanistisilla aloilla.
Aloituspaikkoja Oulun yliopistossa on esimerkiksi kauppatieteissä 170, lääketieteessä 140 ja hammaslääketieteessä 50. Luokanopettajakoulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa molemmissa aloituspaikkoja on 120. Hakijoita oli tänä keväänä yli 17 000.
Todistuksen perusteella tehtävät opiskelijavalinnat jatkuvat 3.8.2020 saakka, kun varasijoille nyt valitut voivat saada paikkoja sen mukaan, miten niitä nyt ensisijaisina valitut vastaanottavat. Esimerkkejä eri tavoista, joilla varasijalle valitut voivat saada opiskelupaikan, löytyy Opintopolku-palvelun sivulta kohdasta Valinnan tulokset.
Opiskelijavalinnat etenevät edelleen
Yliopistojen kevään opiskelijavalinnat ovat edelleen käynnissä valintakokeilla ja jatkuvat Oulun yliopistossa kaksivaiheisten valintakokeiden osalta 18.6.2020 saakka.
Edessä ovat mm. nämä valintakokeet:
28.5. Tekniikan alat (valtakunnallinen DIA-yhteisvalinta)
2.6. Kauppatieteet (valtakunnallinen yhteisvalinta)
4.6. Logopedia ja useat humanistiset alat
Oulun yliopiston hakukohteisiin on jo järjestetty mm. seuraavat valintakokeet:
15.5. Kasvatusalat (valtakunnallinen VAKAVA-koe)
19.5. Lääketieteelliset alat (valtakunnallinen yhteisvalinta)
22.5. Maantiede (valtakunnallinen yhteisvalinta)
Valintojen etenemistä voi seurata Omassa Opintopolussa. Tiedot päivittyvät hakukohteittain sitä mukaa, kun valinnat etenevät. Kaikkien opiskelijavalintojen tulokset valmistuvat 15.7. mennessä.
Koronapandemia toi yliopistojen valintajärjestelyihin muutoksia, kun Suomen yliopistot päättivät huhtikuussa luopua suurista valintakoetilaisuuksista. Osa kokeista päädyttiin järjestämään sähköisinä etäkokeina, ja myös valintaperusteisiin ja valintakiintiöihin tuli muutoksia.
Yhteyshenkilöt
Yhteyshenkilö: viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kokeellinen lääke tuo uutta toivoa keliakian hoitoon – suojaa koko elimistöä gluteenin haitoilta28.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Kokeellinen lääke voi tulevaisuudessa tarjota uudenlaista suojaa keliakiaa sairastaville. Oulun ja Tampereen yliopistojen johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääke vaimentaa gluteenin haitallisia vaikutuksia paitsi suolistossa myös laajasti koko elimistössä.
Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.
Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.
Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.
Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
