

Tehy ja SuPer: Sote-sopimus tulee ja kikyt lähtevät – kunta-alan neuvottelutulos hyväksytty

Hoitoalan oma sote-sopimus on ollut hoitajajärjestöjen kymmenien vuosien tavoite. Se tulee voimaan tämän sopimuksen myötä syyskuun alussa 2021.
-Sote-sopimuksen saavuttaminen tällä sopimuskaudella oli ratkaisevaa neuvottelutuloksen hyväksymisen kannalta. Hylättyyn esitykseen verrattuna kuntasektorille syntyy nyt aidosti kokonaan uusi sopimusala ilman lisäehtoja esimerkiksi maakuntahallinnon toteutumisesta, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Kiky-tunnit poistuvat elokuun lopussa. Aiemmassa esityksessä, jonka muut järjestöt olisivat hyväksyneet, ne olisivat poistuneet vasta lokakuussa.
-Kiky-tunnit ovat hiertäneet kunta-alan henkilöstöä pahasti ja ne ovat historiaa elokuun lopussa. Olemme iloisia, että kiky-ratkaisua saatiin parannettua vappuaaton tilanteesta, mikä hyödyttää nyt paitsi hoitajia myös kaikkia muita kunta-alan työntekijöitä, toteaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Palkankorotusten taso vastaa muilla aloilla sovittua yleistä linjaa. Yleiskorotus on 1.8.2020 1,22% ja 1.4.2021 1,0%. Lisäksi ensi vuonna 1.4.2021maksetaan paikallinen järjestelyvaraerä, jonka suuruus on 0,8%. Sopimuskausi on 23 kuukautta alkaen 1.4.2020.
SuPer ja Tehy ovat neuvotteluissa esittäneet Covid19-virukselle altistumisen riskin ja valmiuslain rajoitusten piirissä työskenteleville kertakorvausta eli ns. koronalisää. Tätä ei työnantaja tyrmännyt, mutta korvausta ei tähän sopimukseen saatu, koska se edellyttäisi valtiolta erillistä rahoitusta kuntien heikon taloustilanteen vuoksi. Muissa länsimaissa on maksettu vastaavia kertakorvauksia. Tehy ja SuPer vetosivatkin eilen maan hallitukseen koronakorvauksesta (vetoomus tiedotteen liitteenä).
Palkkatasa-arvon edistämistyö aloitetaan työryhmässä, jonka tehtävänä on selvittää 28.2.2022 mennessä kunta-alan palkkatasa-arvoon ja ansiokehitykseen liittyviä kysymyksiä sekä palkkaohjelman rakentamista.
Neuvottelukierros oli pitkä ja vaikea. Koronakriisi yllätti koko yhteiskunnan ja vaikutti myös kunta-alan neuvotteluihin. Tilannekuva muuttui matkan varrella tammikuusta oleellisesti. Talouden ennustetaan supistuvan koronan vuoksi tänä vuonna 8%. Työttömyys on pahentunut nopeasti ja julkinen velka kasvaa vauhdilla.
-Tasa-arvo-ohjelman rahoitukselle ei ollut nyt realistisia edellytyksiä. Työryhmä valmistelee palkkatasa-arvon edistämistä, mutta toteutus tulee vaatimaan valtiovallan panostusta, johon myös hallitusohjelma velvoittaa, toteavat molempien järjestöjen puheenjohtajat.
Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, p. 040 821 0028
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SuPer ja Tehy
Tehy ja SuPer vetoavat hallitukseen naisten palkkapäivänä: hallitusohjelman tasa-arvokirjaukset pantava toimeen1.11.2020 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisnaisten palkka on vuonna 2020 keskimäärin 83,8 prosenttia miesten palkasta. Keskimääräisessä vuosipalkassa, joka käsittää kaikki palkansaajat, ero on noin 7 900 euroa. Palkkaerosta seuraa, että naiset tekevät laskennallisesti loppuvuoden töitä ilmaiseksi. 1.marraskuuta vietettävän naisten palkkapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota tähän epäkohtaan.
Hälsningar från Tehy och SuPer inför budgetmanglingen: Vårdarnas insatser för att bekämpa coronaviruset måste ersättas11.9.2020 15:27:39 EEST | Pressmeddelande
Inför budgetmanglingen vädjar Tehy och SuPer än en gång till landets regering. På samma sätt som i flera andra europeiska länder måste vårdarna även i Finland ersättas i pengar för deras riskfyllda arbete i enlighet med beredskapslagen i kampen mot coronaviruset.
Tehyn ja SuPerin terveiset budjettiriiheen: Hoitajien panos koronan hoidossa on korvattava11.9.2020 09:00:00 EEST | Tiedote
Tehy ja SuPer vetoavat budjettiriihen alla jälleen maan hallitukseen. Riskialttiista työstä koronan hoidossa ja valmiuslain alaisena on korvattava hoitajille rahallisesti myös Suomessa kuten on tehty useissa muissa Euroopan maissa.
Tehy ja SuPer: Sote-sopimus tulee ja kikyt lähtevät – kunta-alan neuvottelutulos hyväksytty28.5.2020 13:10:10 EEST | Tiedote
Tehy ja SuPer hyväksyivät tänään kunta-alan neuvottelutuloksen. Hoitohenkilöstölle saatiin monia merkittäviä parannuksia aiemmin hylättyyn valtakunnansovittelijan esitykseen nähden.
SuPer ja Tehy: Kunta-alalle syntyi neuvottelutulos27.5.2020 21:42:07 EEST | Tiedote
Kunta-alan työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu ratkaisu tänään.