Tartu opintoihin: Maksuttomia opintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoaa kesän 2020 aikana parikymmentä opintojaksoa maksuttomasti kaikille opiskelusta kiinnostuneille. Tällä avauksella avoin yliopisto haluaa tarjota mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen poikkeustilanteessa.
- Lisätietoja maksuttomista opinnoista saat JYU avoimen verkkosivulta: avoin.jyu.fi/maksuttomat
”Tämä on erilainen kesä. Monen arkeen vapautui ylimääräistä aikaa, mikä mahdollistaa opiskelun. Nyt on hyvä hetki päivittää osaamista. Moni myös pohtii oman uran suuntaa, missä avoimen yliopiston opinnot voivat tarjota ajatuksia ja vastauksia tarpeisiin”, sanoo Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.
Avoimet yliopisto-opinnot ovat yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia opintoja, jotka on mahdollista yhdistää osaksi yliopiston tutkinto-opintoja. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opinnot hyväksiluetaan sellaisinaan tutkinto-opintoihin Jyväskylän yliopistossa.
Opintoja maksutta useilta eri aloilta
Maksuttomien opintojen listalta löytyy eri tiedekuntien ja alojen opintoja aina kauppatieteistä ja kasvatustieteistä informaatioteknologiaan, bio- ja ympäristötieteisiin, suomen kieleen, kirjallisuuteen, sosiaalityöhön, monitieteisiin perheopintoihin ja gerontologiaan.
Maksuttomat opintojaksot ovat laajuudeltaan kahdesta viiteen opintopistettä. Ohjeellisesti yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työpanosta. Opinnot suoritetaan täysin etäyhteyksin.
Ilmoittautuminen maksuttomille kursseille tapahtuu 31.7.2020 mennessä, pois lukien kemian kurssi, jonka ilmoittautuminen päättyy 14.6.2020. Ilmoittautuminen tehdään verkkosivun linkistä kunkin kurssin kohdalta.
”Haluamme tällä avauksella tarjota opiskelun mahdollisuuden myös niille, jotka eivät koronakriisin takia ole saaneet kesätyö- tai harjoittelupaikkaa. Nyt on hyvä aika opiskella”, Jukka Lerkkanen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Lerkkanen, johtaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto, 0400 249 643, jukka.lerkkanen@jyu.fi
Heli Joutsen, markkinointisuunnittelija, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto, 040 652 4168, heli.a.joutsen@jyu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Avoimessa yliopistossa opiskelee noin 17 000 opiskelijaa, pääosin etäopiskellen.
Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väestönmuutos näkyy jo koulujen arjessa – miltä näyttää oppimisen yhdenvertaisuus ja perusopetuksen tulevaisuus?8.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Kunnat järjestävät 2020-luvulla perusopetusta eriytyvissä väestöllisissä olosuhteissa. Useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti, kasvukeskuksissa puolestaan kehitystä leimaa monikielisen väestönosan kasvu. Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys luo tilannekuvan perusopetuksen järjestämisen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä hyvin erityyppisissä suomalaisissa kunnissa.
Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa on keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä8.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.
Kirjoitan, koska haluan!5.9.2025 17:50:09 EEST | Tiedote
Suomalaiset nuoret lukevat nykyään kenties enemmän kuin koskaan, mutta lukeminen on sirpaloitunut kännykkäaikakaudella lyhyiden viestien ja tekstien lukemiseen. Vaikka kirjojenkin lukeminen on edelleen yleistä, luettujen kirjojen määrä on laskenut jyrkästi. Erityisesti aktiivilukijoiden määrä on laskenut 15–24-vuotiaiden nuorten joukossa. Herättääksemme osaltamme lukemisintoa julkaisemme valtakunnallisen kirjoituskilpailun 13–16-vuotiaille sekä 17–20-vuotiaille nuorille. Nykytrendin mukaisesti kilpailuraadin parhaiksi valitsemista kirjoituksista julkaistaan kaikille kuunneltavaksi ilmaiset ääniteokset suomalaisessa VoiceBooks-äänikirjasovelluksessa.
Uusi professori tutkii työssä oppimisen ja työhyvinvoinnin yhteyksiä – “Oppiminen ei ole pelkästään innostavaa, vaan se voi myös kuormittaa”4.9.2025 13:09:28 EEST | Tiedote
Toukokuussa aikuiskasvatuksen professorina aloittanut Kaija Collin on tarkastellut työurallaan aikuisten oppimista monesta näkökulmasta. Työssä tapahtuva jatkuva oppiminen puhututtaa etenkin nykyajan vaativassa ja kovatahtisessa työelämässä, mutta sen yhteyksiä työhyvinvointiin tulisi Collinin mukaan selvittää tarkemmin.
Tutkimus selvitti kansallislaulujen tunneilmaisuja – Maamme-laulu poikkeaa valoisuudellaan muista pohjolan sävelistä4.9.2025 10:45:59 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus analysoi 176 kansallislaulun tunneilmaisua. Tulosten mukaan päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevien maiden kansallislaulut ovat energisiä, kun taas pohjoisempien maiden laulut olivat surumielisempiä. Yllättäen suomalaisten Maamme-laulu osoittautui iloisemmaksi kuin osattiin odottaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme