Varma tuo asiakkaille uusia työkaluja työkyvyttömyysriskin hallintaan

Työkyvyn johtaminen ja työkyvyttömyysriskin hallitseminen edellyttää mahdollisimman kirkasta tilannekuvaa työkyvystä ja sen riskitekijöistä.
Varman uudistuneiden Tunne työkykysykli -kyselyiden avulla asiakasyrityksemme voivat kartoittaa laaja-alaisesti henkilöstön kokemuksia keskeisistä työkykyyn yhteydessä olevista tekijöistä. Kyselyt tarjoavat tietoa muun muassa työn voimavara- ja kuormitustekijöistä.
- Työkyvyttömyysriskin hallinnan lähtökohta on mahdollisimman tarkka tieto riskeistä. Kyselyt ovat yksi väline kerätä tätä tietoa, sanoo työkykypalveluista vastaava johtaja Pauli Forma.
Työkalut perustuvat Varman työkykysykli-ajatteluun, joka on saanut asiakkailta hyvää palautetta.
- Sen keskeisenä ajatuksena on, että työkyky vaihtelee, ja se on luonnollinen osa organisaatioiden ja ihmisten elämää. Työkyvyn johtamisen kannalta tärkeää on, että tiedetään, missä vaiheessa sykliä kulloinkin mennään, Pauli Forma kertoo.
Kyselytyökalut pohjautuvat tutkittuun tietoon työkyvystä
Kyselytyökaluja on tarjolla nopeasta tilannearviosta laajaan kyselyyn. Kaikki kyselyt syventävät ymmärrystä työkyvystä sekä antavat näkymää niistä asioista, joihin työpaikoilla on hyvä kiinnittää huomiota työkyvyttömyysriskin hallinnan kannalta.
- Olemme käyneet huolella läpi työkyvyttömyyteen liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Kyselyt pohjautuvat tutkittuun tietoon työkyvystä, ja ne ovat varmalaisten asiantuntijoiden laatimia. Tutkimustietoon nojaaminen lisää kyselyjen luotettavuutta ja fokusoi niiden käytön nimenomaan työkyvyttömyysriskin hallintaan, Forma painottaa.
Kyselyillä saatavaa tietoa hyödynnetään myös Varman omassa tutkimustoiminnassa, jossa selvitetään työkyvyttömyyteen liittyviä ilmiöitä.
Kyselyitä voivat hyödyntää Varmasta TyEL-vakuutuksen ottaneet asiakkaat. Kyselyt saa käyttöön Varman asiointipalvelussa toimivassa Työkykyjohtamisen tietopalvelussa. Kyselyissä on huomioitu tietosuoja niin, että yksittäinen vastaaja ei ole tunnistettavissa. Kyselyt ovat tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli FormaJohtaja, työkykypalvelut
Puh:040 525 4530pauli.forma@varma.fiHanna LeskeläViestintäpäällikkö, Varman hallinto, eläkepalvelut, työkyvyttömyysriskin hallinta
Puh:040 703 5164hanna.leskela@varma.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2019 Varman maksutulo oli 5,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2020 lopussa 43,6 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muistutuskutsu kesätoimittajille: miten työeläkeyhtiön miljardisalkkua pyöritetään? Riittävätkö eläkkeet yli sukupolvien? Tervetuloa Varman tilaisuuteen2.6.2025 07:48:27 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Varma järjestää taustoittavan tilaisuuden kesätoimittajille maanantaina 9.6.2025 klo 16–17.30 Katajanokan Laiturissa.
Kutsu kesätoimittajille: miten työeläkeyhtiön miljardisalkkua pyöritetään? Riittävätkö eläkkeet yli sukupolvien? Tervetuloa Varman tilaisuuteen22.5.2025 12:05:48 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Varma järjestää taustoittavan tilaisuuden kesätoimittajille maanantaina 9.6.2025 klo 16–17.30 Katajanokan Laiturissa.
Muutoksia Varman organisaatioon – Markus Aho nimitetty varatoimitusjohtajaksi ja Tarja Syvälä uutena jäsenenä Varman johtoryhmään29.4.2025 12:00:49 EEST | Tiedote
Varman hallitus on nimittänyt yhtiön varatoimitusjohtajaksi Varman sijoituksista vastaavan johtajan Markus Ahon (DI). Samalla yhtiön eläke- ja vakuutuspalvelut yhdistetään uudeksi Eläke- ja vakuutuspalvelut -toiminnoksi. Toiminnon johtajaksi on nimitetty Varman eläkejohtaja Tarja Syvälä (KTM), josta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle. Nimitykset ja organisaatiomuutos tulevat voimaan 1.5.
Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta29.4.2025 09:41:55 EEST | Tiedote
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.
Värdet på Varmas placeringar nästan på samma nivå som i början av året – Stark solvens ger trygghet på en ovanligt skakig marknad25.4.2025 12:01:53 EEST | Pressmeddelande
Efter första kvartalet uppgick marknadsvärdet på Varmas placeringar till 64 miljarder euro. Värdet på placeringarna var på nästan samma nivå som i början av året. En diversifiering mellan världsdelar och tillgångsslag har burit upp placeringsavkastningen när värderingen av amerikanska aktier har sjunkit. Marknaden har präglats av en betydande osäkerhet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme