DNA avasi 5G-verkon Jyväskylässä

DNA:n 5G-verkko on laajentunut Jyväskylään. Tällä hetkellä DNA:n 5G-palvelut ovat saatavilla Jyväskylän keskustan lisäksi Harjulla, Puistolassa, Lutakossa sekä Seppälän, Tourulan ja Tuohimutkan alueilla.
– DNA:n 5G-verkon rakentaminen on edennyt Jyväskylässä suunnitellusti. Tulevina kuukausina laajennamme Jyväskylän 5G-verkkoa entisestään. Teemme jatkuvia investointeja verkkojemme kuuluvuuden ja kapasiteetin parantamiseen. Tällä tavoin huolehdimme osaltamme yhteiskunnan kannalta merkittävän verkkoinfrastruktuurin toimivuudesta ja kehittämisestä, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo.
Jatkuvalla 5G- ja 4G-verkkojen ylläpidolla ja kehityksellä DNA varmistaa yhteyksien toimivuuden ja kapasiteetin riittävyyden. Verkkoa rakennetaan päivittäin eri puolilla Suomea ja verkonhallinta on hajautettu eri sijainteihin toimintavarmuuden takaamiseksi.
Lähiaikoina DNA:n 5G-verkko laajenee Kuopioon, Pirkkalaan, Heinolaan, Lahteen, Hämeenlinnaan, Vaasaan, Seinäjoelle ja Lempäälään.
DNA:n 5G-palvelut ovat tällä hetkellä tarjolla Jyväskylän lisäksi Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Sipoossa, Hyvinkäällä, Turussa, Ruskolla, Raisiossa, Liedossa, Tampereella, Nokialla, Ylöjärvellä, Raumalla, Porissa, Oulussa ja Raahessa.
Lisätietoja medialle:
radioverkkojohtaja Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Ville Virtanen DNA:n strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi3.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA vahvistaa strategista ja teknologista osaamistaan nimittämällä Ville Virtasen strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1. lokakuuta 2025 alkaen.
Ville Virtanen appointed DNA’s SVP, Strategy and AI, and member of Executive Management Team3.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
DNA is strengthening its strategic and technological capabilities by appointing Ville Virtanen as SVP, Strategy and AI and member of the Executive Management Team, effective 1 October 2025.
DNA:n uusi tekoälybotti parantaa yritysten asiakaskokemusta1.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
DNA Business Apuri on tekoälypohjainen työkalu, jolla yritykset voivat parantaa asiakaspalvelunsa tavoitettavuutta ja asiakaskokemustaan. DNA Business Apuri on luotettava ja tietoturvallinen tekoälybotti, joka on suunniteltu erityisesti Suomen markkinoille. Se auttaa varsinkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä nostamaan asiakaskokemuksensa uudelle tasolle muun muassa automatisoimalla työläitä katalogihakuja, vastaamalla monimutkaisiin kyselyihin ja tarjoamalla palvelua myös niinä aikoihin, kun perinteinen asiakaspalvelu ei ole avoinna. Palvelu tulee DNA:n yritysasiakkaiden saataville 1.9.2025 lähtien.
DNA's new AI bot enhances customer experience for businesses1.9.2025 09:30:00 EEST | Press release
The DNA Business Apuri is an AI-based tool that allows companies to improve their customer service accessibility and overall customer experience. Designed specifically for the Finnish market, the DNA Business Apuri is a reliable and secure AI bot that helps especially small and medium-sized enterprises elevate their customer experience by automating tedious catalog searches, responding to complex inquiries, and providing service even when traditional customer support is closed. The service will be available to DNA's corporate customers starting September 1, 2025.
DNA:n elokuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan myös elokuussa. Applen pienikokoinen iPhone 13 mini nappasi puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Xploran lasten kellopuhelimet ottivat kärkisijat elokuun myydyimpien älykellojen listalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme