Ay-liike puolustaa valtaansa, ei työntekijän etua

Säännöllisin väliajoin jokin palkansaajajärjestö nousee puolustamaan nykyistä työmarkkina- ja työehtosopimusjärjestelmää. Tämä on ymmärrettävää, sillä kyse on järjestövallasta.

Uhkana palkansaajaliitot eivät näe sitä, että Suomen työllisyysaste on Pohjoismaita ja muita vertailumaita selvästi alempi ja työttömyysaste sekä erityisesti rakenteellinen työttömyys useita prosenttiyksikköjä korkeampi kuin muualla.

Ihmiset syrjäytyvät, mutta puolustus ei kohdistu ihmisiin, vaan järjestelmään. Tärkeämpää on järjestöjen oma valta kuin toimivat työmarkkinat, joissa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus osallistua oman elämänsä ja hyvinvoinnin rakentamiseen työn kautta.

Suomessa ainutlaatuinen yleissitovuus

Ei ole uskottavaa väittää, että viisikymmentä vuotta sitten rakennettu järjestelmä olisi täydellinen eikä siihen saisi koskea. Vain Suomessa olemme onnistuneet luomaan rakennelman, jossa on maailman tiukin sekä kattavin työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä, jota ei ole missään muualla. Järjestelmä on niin hieno, että sen mukaan on myös laitonta maksaa työehtosopimusta korkeampaa palkkaa.

Esimerkiksi käy korkeimman oikeuden ratkaisu 2012:82, jossa oli sovittu työntekijälle maksettavasta työehtosopimusta korkeammasta palkasta. Koska palkkaus ei noudattanut täsmällisesti työehtosopimuksen rakennetta – vaikka se siis oli työntekijän kannalta parempi – sopimus oli laiton. Miksi palkansaajajärjestöt puolustavat tällaista järjestelmää? Miksi ei voi sopia edes paremmin?

Työpaikkasopimisen illuusio

Yhtä kauan on yritetty rakentaa työehtosopimuksiin lisää paikallista sopimista, ja tulokset ovat surkeat. Lähinnä työehtosopimuskierroksilla käydään keskustelua palkankorotusprosentista ja siitä, että kaikkien on saatava vähintään niin sanotun yleisen linjan mukainen korotus. Ehkä jostakin osasta korotusta voidaan sitten sopia paikallisesti.

Tämä vähäinenkin liikkumavara yritetään väkisin pitää järjestöjen kontrollin alla kirjaamalla työehtosopimukseen määräys, että sopimus voidaan tehdä vain luottamusmiehen kanssa. Luottamusmiehen, joita on vain alle kymmenesosassa työnantajayrityksiä, on oltava työehtosopimuksen tehneen ammattiliiton jäsen. Käytännössä siis palkansaajajärjestö haluaa päättää itse siitä, tekeekö se paikallisen sopimuksen työpaikalla vai ei.

Kyse on vain paikallisen sopimisen illuusiosta, ei aidosta työpaikalla tapahtuvasta neuvottelusta ja sopimisesta, johon kaikki työntekijät saisivat ottaa osaa.

Toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset

On erikoista, että toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset. Palkansaajajärjestöt eivät puhu työntekijöiden äänellä, vaan ainoastaan liittoon kuuluvien työntekijöiden äänellä. Tiedossa on myös se, että joskus luottamusmiehellä olisi halua tehdä yhdessä työnantajan kanssa järkevinä pitämiään ratkaisuja, mutta liitto kieltää luottamusmieheltä sopimisen.

Vastaavasti työnantajaliittoon kuulumattomat työnantajat ovat sopimisessa huonommassa asemassa kuin liittoon kuulumattomat yritykset. Miksi järjestöt haluavat estää sopimista? Miksi ne vastustavat sitä, että työntekijät ja yrittäjät olisivat yhdenvertaisessa asemassa järjestäytymisestä riippumatta?

Silloin tällöin työehtosopimuskierroksella aiheeksi nousee edellisen kierroksen häntiä, jotka ovat jääneet järjestöjä vaivaamaan. Mainioksi esimerkiksi käy niin sanotut kiky-tunnit, joista keskusteltiin ja väännettiin elämää suurempana kysymyksenä. Teatteri jatkui kuukausitolkulla ja lopulta ratkaisu polttaviin kysymyksiin saatiin. Ja aina saadaan.

Uudistamiselle on aina väärä aika

Uudistuksia työehtosopimuksiin tai työehtosopimusjärjestelmään ei sen sijaan saada aikaan. Neuvottelujärjestelmä ei tue työehtosopimusten rakenteellista uudistamista. Aina on joko liian kiire tai TES-kierros on liian lähellä tai seuraava jo tulossa.

Työmarkkinauudistukset ovat avain parempaan työllisyyteen ja osallisuuteen. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen ei yksin riitä.

Poliittisten päättäjien on turha kuvitella, että palkansaajajärjestöjen mielestä olisi koskaan oikea hetki uudistaa työmarkkinoita. Työmarkkinajärjestelmää ei voi muuttaa kriisin aikana, mutta ei myöskään silloin, kun ei ole kriisiä. Osapuolille on annettava työrauha. Sopimalla ei repimällä. Evoluutio ei revoluutio. Perusteet löytyvät aina sille, miksi ei voida muuttaa mitään.

Yleissitovuus ei ole pyhä järjestelmä

Ei yleissitovuusjärjestelmä ole pyhä. Se on lainsäädännöllä luotu rakennelma, jota voidaan lainsäädännöllä myös muuttaa ja kehittää paremmaksi. Valtaa ja vastuuta on annettava työpaikoille; kaikille työntekijöille ja yrittäjille. Kyse on yhteistyöstä, yhdessä sopimisesta ja tekemisestä, jolle nyt on työehtosopimuksissa ja lainsäädännössä liian vähän tilaa.

Palkansaajajärjestöt rakentavat valtaansa vastakkainasettelulle. Vastakkainasettelun lietsominen on juoksuhiekkaan polkemista, ja järjestäytymisasteen jatkuva lasku kertoo tämän. Kyllä työpaikoilla se ymmärretään, että yrittäjä ei ole työntekijän vihollinen eikä toisinpäin.

Minulle soitti hetki sitten yrittäjä, joka oli suunnattoman iloinen siitä, että hän ei joutunutkaan koronan vuoksi lomauttamaan ketään saatuaan ELY-keskukselta kehittämistukea.

Erikoinen on myös sellainen ajatuskulku, että yrittäjä myöskään lähtisi irtisanomaan ketään vain sen vuoksi, että irtisanomista helpotettaisiin. Ei se tietenkään näin mene, mutta joku varmasti saa työpaikan, jos rohkeus palkata lisääntyy.

Työmarkkinauudistuksia ei tarvita järjestelmän eikä järjestöjen vuoksi, vaan siksi että useampi ihminen saisi töitä.

Janne Makkula
työmarkkinajohtaja
Suomen Yrittäjät