Tiedote: WSOY julkaisee uuden Twilight-romaanin
8.6.2020 11:38:37 EEST | WSOY | Tiedote
Keskiyön aurinko on pitkään odotettu romaani, jossa Houkutuksen tarina kerrotaan Edward Cullenin näkökulmasta.
Kun Edward Cullen ja Bella Swan kohtasivat Houkutuksessa, syntyi ikoninen rakkaustarina. Tähän mennessä fanit ovat kuulleet vain Bellan osuuden tarinasta. Vihdoinkin lukijat voivat kokea tapahtumat Edwardin näkökulmasta kauan odotetussa rinnakkaisteoksessa Keskiyön aurinko.
”Tuntuu kummalliselta kertoa tämä uutinen aikana, jona maailmaa kurittaa pandemia, eikä kukaan todella tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pohdin vakavissani, että odottaisin uutiseni kanssa, kunnes asiat jälleen normalisoituvat. Se tuntui kuitenkin väärältä, kun tiedän, kuinka innoissaan osa lukijoistani on kirjaa odottanut. Henkilökohtaisesti kaipaan ajanvietettä, johon suunnata ajatukseni näinä aikoina, jotain mitä odottaa - ja ehkä kaikkein eniten kaipaan ja tarvitsen uutta luettavaa. Niinpä toivon, että lukijani nauttivat kirjani odottamisesta, ja kun se julkaistaan, toivon että se antaa mahdollisuuden elää taas hetken mielikuvituksen omassa maailmassa. En osaa sanoin kuvata, miten valtavasti arvostan lukijoideni kärsivällisyyttä ja tukea, jota olen saanut näinä vuosina, kun olen kirjoittanut Keskiyön aurinkoa”, kirjailija Stephenie Meyer sanoo.
Edwardin silmin tämä unohtumaton tarina koukkaa uusille, synkemmille poluille. Bellan tapaaminen on kiehtovin ja pelottavin asia, minkä Edward on koko pitkän vampyyrielämänsä aikana kokenut. Kun lukija saa tietää mitä lumoavimpia yksityiskohtia Edwardin menneisyydestä ja kuulee hänen syvimmistä tunnoistaan, selviää samalla miksi Bellan kohtaaminen on hänen elämälleen ratkaisevaa.
Twilight – Houkutus on lumonnut miljoonia lukijoita vuoden 2005 ilmestymisen jälkeen, ja siitä on tullut moderni klassikko, jonka kautta on määritelty uudelleen nuortenkirjallisuuden genrelajeja ja joka on inspiroinut erilaisia lukijoita koukuttavia ilmiöitä. Romaani on ollut mm. Sunday Timesin ja New York Timesin #1 bestseller sekä nimetty Time-lehdessä ”kaikkien aikojen parhaaksi nuortenkirjaksi”. Twilight-saagaa, johon kuuluvat myös kirjat Uusikuu, Epäilys, Aamunkoi, Bree Tannerin lyhyt elämä ja Houkutus – Kuvitettu opas vampyyrisaagaan sekä kymmenvuotisjuhlakirja Houkutus – Elämä ja kuolema, on myyty maailmanlaajuisesti lähes 160 miljoonaa kappaletta.
Keskiyön aurinko ilmestyy kovakantisena sekä sähkö- ja äänikirjana. Kirjan suomentavat Ilkka ja Päivi Rekiaro. WSOY julkaisee Twilight-saagan neljä ensimmäistä kirjaa uusilla kansilla elokuussa 2020.
Stephenie Meyer on kirjoittanut Twilight-saagan sekä romaanit Vieras ja Kemisti ja kaikki hänen kirjansa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Hän on valmistunut Brigham Young -yliopistosta pääaineenaan englanti. Hän asuu aviomiehensä kanssa Arizonassa. Lue lisää osoitteesta stepheniemeyer.com.
Lisätietoja:
Ulla Huopaniemi Sirén, vt. kustantaja, ulla.huopaniemi-siren (at) wsoy.fi
Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus (at) wsoy.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Tiedote: WSOY julkaisee 3. kesäkuuta kirjan Olga Temosesta25.5.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Näyttelijä ja yrittäjä Olga Temonen sai marraskuussa 2023 lohduttoman diagnoosin: hänellä todettiin aggressiivinen aivosyöpä, jota ei voida leikata. Toimittaja Anneli Juutilaisen kirjoittama Olga Temonen. Aika jonka sain on kertomus Olgan vimmaisesta elämänhalusta, kamppailusta sairauden kukistamiseksi ja haaveesta elää mahdollisimman normaalia arkea sairaudesta huolimatta. Kirjan käsikirjoitus ehti valmistua ennen Olga Temosen poismenoa marraskuussa 2025, ja se on viimeistelty julkaisukuntoon yhdessä Olgan puolison Tuukka Temosen kanssa.
WSOY:n syksyn 2026 kirjat on julkistettu15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY:n syksyn katalogi on kokonaisuudessaan katsottavissa täällä: https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_syksy_2026
Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir yhteistyöhön – Reykjavikin murhat -kirjasarja starttaa helmikuussa 202727.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Islannissa asuvat kirjailijat Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyvät kirjoittamaan yhdessä Reykjavikin ytimeen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Reykjavikin murhat on nopeatempoinen rikossasarja, joka vie lukijansa Islannin pääkaupungin kiiltokuvapinnan alle väärintekijöiden ja petosten maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa Villi kortti ilmestyy helmikuussa 2027 WSOY:n julkaisemana. Kirjasarjan kirjat julkaistaan myös Islannissa.
Ulla Raskin Kylmä meri -sarja valloittaa maailmaa – sarjan käännösoikeudet myyty jo kuuteen maahan24.2.2026 08:14:13 EET | Tiedote
Ulla Raskin Kylmä meri -sarja herättää kansainvälisesti suurta kiinnostusta. Sarjan käännösoikeudet on myyty ensimmäisen romaanin myötä jo Saksaan, Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Puolaan ja Alankomaihin. Sarjan toinen osa Seitsemän tornin varjoissa ilmestyy 26. helmikuuta.
Kirjailija Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle – uusi romaani käsittelee yhtä historian oudoimmista tiedehuijauksista9.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Esikoisromaanillaan Elolliset itsensä kirjallisuuden maailmankartalle kirjoittanut Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle. Turpeinen voitti Elolliset-teoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla muun muassa Finlandia- ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Elolliset on ollut ehdolla Ranskassa parhaalle käännöskirjalle jaettavan Le prix du Meilleur Livre étranger-palkinnon saajaksi sekä Italiassa Premio Strega Europeo-palkinnon saajaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty 28 kielialueelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

