Erityisperheet ovat muuttuneet sote-palveluiden asiakkaista palvelujärjestelmän palvelijoiksi
9.6.2020 09:30:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Helsingin yliopistossa väittelevä Ulla Särkikangas on tutkinut erityisperheiden arkeen liittyvää runsasta ja pitkäkestoista sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä. Erityisperheeksi on määritelty perhe, jossa on vähintään yksi erityistä tukea ja palveluita kehityksensä tueksi tarvitseva lapsi.
Väitöstutkimus osoittaa, että erityisperheillä voi olla vuosien aikana jopa kymmeniä lapsen tilanteesta johtuvia palveluita käytössään. Palveluiden hakeminen sekä niiden vuosia kestävä käyttö teettävät tutkimuksen mukaan perheiden arkeen paljon monimuotoista työtä, joita palveluntuottajat eivät tällä hetkellä joko tunnista tai huomioi osana palveluprosessiaan.
Perheet kokevat esimerkiksi palveluihin liittyvän tiedon etsinnän tiedon digitalisoitumisesta huolimatta työlääksi. Lisäksi hajallaan ja erilaisilla toimintamalleilla toimivat palvelut tekevät perheistä eräänlaisia tiedon arkistointi- ja postinjakelutoimistoja, joissa vanhemmat toimivat projektijohtajan roolissa.
– Erityisperheitä ei välttämättä tunnisteta. Perheet joutuvat usein itse selvittämään tarjolla olevat palvelut. Palveluiden käyttö aiheuttaa perheille monenlaisia tiedon- ja ajanhallintaan liittyviä tehtäviä, jotka piiloutuvat hajallaan toimivien palveluntuottajien näkökentän ulkopuolelle, Ulla Särkikangas toteaa. Lisäksi vanhemmat voivat joutua neuvomaan ja ohjaamaan ammattilaisia heidän omassa työssään ja ottavat näin tehdessään jopa työnjohtajan tai esimiehen roolin kuuluvia tehtäviä itselleen.
Ulla Särkikankaan väitöstutkimus tunnistaa erityisperheiden arjesta myös ajankäytöllisiä haasteita. Palveluntuottajien tarpeista johdetut toimintamallit ja aikataulut aiheuttavat perheiden arkeen erilaisia ajankäytöllisiä ristiriitoja ja paineita, jotka hankaloittavat tai jopa estävät palkkatyön tekemisen.
– Erityisperheiden näkökulmasta palveluntuottajien toiminta voi näkyä ristiriitaisena: palveluiden tavoitteena on perheen arjen ja hyvinvoinnin tukeminen, mutta niiden käyttö vie arvokasta aikaa muulta toiminnalta. Perheillä näyttää myös olevan vaikeuksia löytää sopiva rytmi palvelujärjestelmältä tulevien edellytysten sekä erityislapsen vaatiman tuen ja hoivan kanssa. Tämä osaltaan vaikeuttaa arjen sujuvuuden ja sitä kautta hyvinvoinnin kokemusta, Ulla Särkikangas toteaa.
KTM Ulla Särkikangas väittelee 10.6.2020 kello 12 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa - - toiminnan ja ajankäytön näkökulma. Väitöstilaisuus striimataan, ja sitä voi seurata osoitteessa https://helsinki.zoom.us/j/68235970018?pwd=NExDTFBNYjdvdlpOR3BCN1dXT0E5UT09
Väitöskirja on luettavissa E-thesis -palvelussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla Särkikangas, ulla.sarkikangas@helsinki.fi
Twitter @USarkikangas
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Viestinnän asiantuntija Marjaana Lindy, marjaana.lindy@helsinki.fi, 050 518 6195
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

