Tartuntataudit Suomessa: Seksitaudit ja matkailuun liittyvät infektiot lisääntyivät viime vuonna
17.6.2020 06:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Klamydia on yleisin seksitauti Suomessa. Vuonna 2019 todettiin lähes 16 200 klamydiatartuntaa, mikä on yli 1 000 tartuntaa enemmän kuin vuonna 2018. Kyseessä on suurin koskaan tartuntatautirekisteriin ilmoitettu määrä vuoden aikana. Tartunnat painottuvat nuoriin aikuisiin: lähes 80 prosenttia todettiin 15–29-vuotiailla.
Myös tippuri- ja kuppatartunnat lisääntyivät viime vuonna. Tippuritartuntoja todettiin reilu 600 mikä on noin 100 enemmän kuin edellisvuonna. Kuppatartuntoja todettiin lähes 250, mikä on noin 60 tapausta enemmän kuin vuonna 2018.
”Seksitautien määrä on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan. Voi olla, että testausaktiivisuus on lisääntynyt, ja esimerkiksi kunnissa testiin pääsyä on yritetty helpottaa esimerkiksi etätestauksen avulla. Kondomi on ehkäisymenetelmistä ainoa, joka suojaa myös seksitaudeilta”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.
Matkailuun liittyvät infektiot lisääntyivät
Myös matkailuun liittyviä infektioita todettiin hieman tavallista enemmän. Hyttysten pistojen välityksellä leviäviä tauteja kuten malariaa, dengueta ja chikunguniaa todettiin enemmän kuin edellisvuonna. Erityisesti vaarallisen falciparum-malarian osuus kaikista malariatartunnoista lisääntyi. Viime vuonna tartuntoja oli 43, kun vuonna 2018 tartuntoja todettiin 24.Kaikki Suomessa todetut malariatartunnat olivat peräsin Afrikasta.
”Trooppisissa kohteissa hyttysiltä tulisi suojautua myös kaupungeissa ja päiväsaikaan. Paras keino on käyttää vaaleita ja kevyitä vaatteita ja lisätä välillä aurinkorasvan päälle myös hyttyskarkotetta. Korkean riskin malariamaissa tulisi huolehtia myös malarialääkityksestä”, Hannila-Handelberg sanoo.
Suolistoinfektiota esiintyy runsaasti
Erilaiset suolistoinfektiot ovat melko yleisiä tartuntatauteja. Viime vuonna etenkin norovirustartunnat lisääntyivät selvästi. Vuonna 2019 niitä todettiin reilu 3 000, mikä on lähes 1 000 enemmän kuin edellisvuonna. Norovirus on tavallisin vatsatautia aiheuttava virus ja yksi yleisimmistä vesi- ja elintarvikevälitteisten epidemioiden aiheuttajista.
Kampylobakteerin aiheuttamat suolistoinfektiot sen sijaan vähenivät. Vuonna 2019 sen aiheuttamia tartuntoja todettiin reilu 4 000, mikä on yli 700 tartuntaa vähemmän kuin edellisvuonna. Kampylobakteeri on yleisin suolistoinfektioita aiheuttava bakteeri Suomessa.
”Varmistetut suolistoinfektiot edustavat vain pientä osaa kaikista tartunnoista, koska kaikkia vatsataudin sairastaneita ei testata”, Hannila-Handelberg muistuttaa.
Antibioottiresistenssi on hitaasti kasvava ongelma
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Suomessa tilanne on vielä toistaiseksi melko hyvä.Esimerkiksi karbapeneemeille vastustuskykyisten enterobakteerien (CPE) määrä on edelleen melko pieni Suomessa. Viime vuonna niitä todettiin hieman edellisvuotta vähemmän, mutta määrä on ollut kasvussa viime vuosina. CPE-tartuntoja todetaan yleensä ryppäinä esimerkiksi hoitolaitoksissa.
Vankomysiinille vastustuskykyisiä enterokokkeja eli VRE-bakteereja todettiin hieman edellisvuotta enemmän. Viime vuonna tehdyt löydökset liittyvät aiempina vuosina alkaneisiin epidemioihin. Sekä CPE- että VRE-bakteerit aiheuttavat hankalasti hoidettavia infektioita.
THL vastaa tartuntatautien seurannasta, ennaltaehkäisystä ja torjunnasta kansallisella tasolla. Lääkärit ja laboratoriot ilmoittavat tartuntatautilöydöksistä THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Vuonna 2019 ilmoituksia tehtiin yhteensä lähes 130 000. Mikrobi- ja tautikohtaiset tiedot kootaan vuosittain THL:n verkkosivuille.
Lisätiedot
Tartuntatautien esiintyvyys 2019
THL
Tuula Hannila-Handelberg
ylilääkäri
THL
p. 029 524 7701
etunimi.sukunimi@thl.fi
Taneli Puumalainen
ylilääkäri, infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön päällikkö
THL
p. 029 524 6080
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Alle 3-vuotiaiden huostaanotot ovat lisääntyneet – lastensuojelun tilastoissa ei kuitenkaan muita merkittäviä muutoksia19.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia vuonna 2025. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta vuonna 2025. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi 10 prosenttia.
THL viikolla 21/202613.5.2026 15:03:19 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 13.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 19.5. Lastensuojelutilasto julkaistaan klo 10. Tilastoon sisältyy tiedot lastensuojeluilmoituksista, lastensuojelun asiakkaista ja sijoituksista kodin ulkopuolelle. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Uutiset ti 19.5. Uutta tietoa lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien ja ADHD-lääkkeiden käytön yleisyydestä. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 ke 20.5. Sairaanhoidon chat-vastaanotot paransivat saatavuutta, mutta läsnäkäynnit eivät merkittävä
THL: sote-rahoitusmalli vaatii jatkokehittämistä - kannusteita, demografista mallia ja alueiden verotusoikeutta tulisi selvittää tarkemmin11.5.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoitusmalli vaatii jatkokehittämistä, ja työssä tulisi selvittää muiden muassa nykymallin kannusteita, demografista mallia sekä alueiden verotusoikeutta, katsoo THL. Laitos on julkaissut oman ehdotuksensa rahoitusmallin jatkokehittämiseksi tulevina vuosina.
Hantaviruksen aiheuttama riski Euroopan väestölle erittäin pieni8.5.2026 21:00:16 EEST | Tiedote
Hantaviruksen aiheuttaman taudin laajempi leviäminen Euroopassa on epätodennäköistä ja riski kansalaisille erittäin pieni, kertoo Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) julkaisema riskinarvio. Kaksi suomalaismatkailijaa altistui mahdollisesti hantavirukselle lentokoneessa Johannesburgissa.
THL viikolla 20/20267.5.2026 15:09:34 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 7.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ma 11.5. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli vaatii jatkokehittämistä, ja työssä tulisi selvittää muiden muassa nykymallin kannusteita, demografista mallia sekä alueiden verotusoikeutta, katsoo THL. Laitos on julkaissut oman ehdotuksensa rahoitusmallin jakokehittämiseksi tulevina vuosina. Lisätiedot ja materiaalipyynnöt: piritta.rautavuori(at)thl.fi Uutiset ma 11.5. Raskaudenkeskeytykset 2025 -tilasto. Sisältää tietoja raskaudenkeskeytyksistä ja keskeytystoimenpiteistä ikäryhmittäin k
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
