Työvoimapulan taustalla usein liian pieni palkka sekä työn kestoon ja rekrytointiin liittyvät puutteet
Työvoimapulakeskustelussa vähemmälle huomiolle on jäänyt avoinna olevien työpaikkojen laatu. Tutkimuksessa keskitytään avointen työpaikkojen epätyypillisten piirteiden kuten ei-kokopäiväisen työn, kestoltaan lyhyiden työsuhteiden sekä muun kuin palkkatyön osuuksiin tarjolla olevista avoi-mista työpaikoista. Kaikkiin ammattiryhmiin verrattuna valtaosassa tarkastelun kohteena olevista ammattiryhmistä on keskimäärin enemmän epätyypillisen työn piirteitä.
– Kansainvälisessä tutkimuksessakin on osoitettu, että yritystasolla vaikeudet työpaikkojen täyttä-misessä saattavat johtua tarjotusta palkasta ja työn laadun muista piirteistä tai rekrytointiprosessin tehottomuudesta sen sijaan, että työnetsijöiden joukosta ei löytyisi sopivia ehdokkaita”, kertoo PT:n erikoistutkija Merja Kauhanen.
Avointen työpaikkojen laadun ohella PT:n toteuttamassa tutkimuksessa tarkastellaan työvoimapu-laa ja työvoimakapeikkoja kokonaistasolla ja valituissa SAK:laisissa ja muutamissa muissa ammatti-ryhmissä sekä tilastollisten että laadullisiin arvioihin perustuvien indikaattoreiden avulla.
Tilastoihin ja kyselyihin perustuvat mittarit antavat osittain erilaisen kuvan tarkastelluilla aloilla esiin-tyvistä ongelmista työvoiman saavuudessa. Työttömät työnhakijat/avoimet työpaikat -suhteiden perusteella työvoiman saatavuudessa esiintyi ongelmia vuonna 2019 erityisesti suojelu- ja vartiointi-työntekijöiden, teollisuustuotteiden kokoonpanijoiden, siivoojien ja kotiapulaisten sekä postinjakajien tehtävissä. Muiden ammattiryhmien osalta työmarkkinat olivat tasapainoiset koko maassa, vaikka joitakin alueellisia eroja löytyy.
Tutkimuksessa avointen työpaikkojen laadun tarkastelussa hyödynnetään kattavaa julkisen työnvä-lityksen avointen työpaikkojen rekisteriaineistoa vuodelta 2018. Työvoimapulan ja työvoimakapeik-kojen tilastollisissa tarkasteluissa hyödynnetään pääasiallisina aineistoina työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietoja sekä ammattibarometritietoja ja Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilaston tietoja.
Tutkimuksen rahoitti Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry.
Tutkimusryhmä: erikoistutkija Merja Kauhanen, PT ja nuorempi tutkija Sanni Kiviholma, PT.
Tutkimus Työvoimapula, työvoimakapeikot ja avoimien työpaikkojen laatu – 12 ammattiryhmän tarkastelu.
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Merja Kauhanen, PT, merja.kauhanen@labour.fi, p. 040 940 1946
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK, haastattelupyynnöt viestinnän asiantuntija Pirjo Pajunen, p. 040 527 6429
Tietoja julkaisijasta

Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n Eloranta vappupuheessaan: palkansaajien tiivistettävä yhteistyötään1.5.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
//Embargo 1.5. klo 11.45// Puheenjohtaja Eloranta vaati vappupuheessaan järjestörajat ylittävää yhteistyötä työntekijöiden edun ajamiseksi. Hänellä oli myös viesti pääministeri Petteri Orpolle.
Vappu 2025: Jarkko Eloranta puhuu Vaasassa, Katja Syvärinen Rovaniemellä28.4.2025 10:56:20 EEST | Uutinen
SAK:laista vappua vietetään tänä vuonna yli 30 paikkakunnalla. Puhujina vappujuhlissa on monia SAK:n ja ammattiliittojen edustajia.
SAK: Veropäätökset osoittavat hallituksen huolen valtion velasta valheeksi23.4.2025 22:53:43 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään miljardiluokan veronkevennyksistä, jotka hyödyttävät erityisesti yrityksiä ja suurituloisia. Veronkevennykset kasvattavat valtion velkaantumista ja johtavat lisäleikkauksiin.
KORJAUS TIEDOTTEESEEN – SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:44:25 EEST | Tiedote
Korjattu tiedotteeseen tämän vuoden palkankorotusprosentti (ei 2,9 vaan 2,5 prosenttia) ja lisätty ensi vuoden palkankorotusprosentti 2,9 prosenttia.
SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:30:50 EEST | Tiedote
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tuomitsee Orpon-Purran hallituksen kehysriihestä julkisuuteen vuotaneen suunnitelman ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme