
Maahanmuuttajataustaisten mielenterveysomaisten hätä jää usein tunnistamatta

Maahanmuuttajataustaiset perheet ovat erityisen tuen tarpeessa monestakin syystä. Ulkomaalaistaustaisessa väestössä psyykkinen kuormittuneisuus on yleisempää, mutta maahanmuuttajataustaiset käyttävät mielenterveyspalveluita koko väestöön verrattuna vähemmän. Suomen kieltä taitamattomille mielenterveyspalvelut ovat entistä vaikeammin saavutettavissa. Outo palvelujärjestelmä ja syrjivät käytännöt vaikeuttavat avun saamista. Stigman ja tiedon puutteen vuoksi psyykkinen oireilu jää usein tunnistamatta, eikä apua ymmärretä hakea.
Myös rasismin kokemukset luovat vakavia haasteita hyvinvoinnille ja ne heijastuvat usein läheisiin. Päivittäin rasismia kohtaavilla kuormittavat vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Syrjintä heikentää elämänlaatua, lisää häpeän tunnetta, yksinäisyyttä ja ahdistusta sekä vähentää luottamusta viranomaisia kohtaan. Toistuvat rasismikokemukset ovat merkittävä uhka mielenterveydelle. Pahimmillaan ne voivat johtaa vakavaan traumatisoitumiseen.
Psyykkinen oireilu vaikuttaa aina myös läheisiin ja perheenjäseniin. Jos sairastunut ei saa apua, läheisten huoli ja hoitovastuu sairastuneesta kasvavat entisestään.Tutkimusten mukaan sairastuneen läheisillä on iso riski sairastua myös itse. Pahimmillaan tilanne perheessä voi johtaa siihen, että lapsi ajautuu omaishoitajan rooliin. Riski korostuu maahanmuuttajaperheissä, joissa lapset kielitaitoisempina osallistuvat usein muutenkin perheen asioiden hoitamiseen.
– Koronapandemian myötä mielenterveysomaiset ovat jääneet yhä useammin yksin, mikä lisää sairastuneiden läheisten kuormitusta ja omaa sairastumisriskiä, kertoo FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen.
Kulunut kevät on ollut erityisen vaikea maahanmuuttajille. Tilanteiden nopeasti muuttuessa kielitaidottomat perheet jäivät auttamatta pimentoon. Tietoa koronasta on ollut saatavilla lähinnä suomen ja ruotsin kielillä, jolloin monelle varsinkin juuri maahan muuttaneelle ymmärrettävän informaation löytäminen on voinut olla hankalaa. Moni onkin turvautunut lähtömaansa tietoihin, jotka eivät useinkaan vastaa Suomen viranomaisten ohjeita.
Reagointia tarvitaan niiden vieraskielisten perheiden auttamiseksi, joissa on mielenterveyden haasteita. Jotta huolen ja vastuun uuvuttamat perheet tavoitetaan, on tehtävä etsivää työtä ja tarjottava erityisryhmät huomioivia palveluita.
– Tarvitsemme enemmän juuri maahanmuuttajien mielenterveysongelmiin sekä rasismiin erikoistuneita työntekijöitä, joilla on kyky ymmärtää paremmin maahanmuuttajien tarpeita sekä käsitellä ongelmia, joita muut suomalaiset eivät tavallisesti kohtaa, korostaa Hytönen.
FinFamin tuore psyykkisesti sairastuneiden läheisille suunnattu monikielinen materiaali edistää yhdenvertaisuutta ja tekee järjestön tarjoaman tuen saavutettavaksi myös vieraskielisille mielenterveysomaisille. Selkokielinen materiaali on käännetty kahdeksalle kielelle. Materiaali on verkossa helposti saavutettavissa myös silloin, jos yhteiskunnan rajoituksia joudutaan uudelleen kiristämään.
Yhteiskunnan on huolehdittava heikoimmassa asemassa olevista, eikä yhdenvertaisuuden tavoitteesta saa poikkeusoloissakaan tinkiä. Jos perheet jäävät ilman tukea, inhimillisen kärsimyksen lisäksi siitä aiheutuu merkittäviä sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia kustannuksia.
Puuttuminen syrjiviin puheisiin, tekoihin ja rakenteisiin sekä omien ennakkoluulojen kohtaaminen ja avoin suhtautuminen auttavat tunnistamaan avun tarpeen ja ohjaamaan palveluiden piiriin.
– Ketään ei saa jättää selviämään yksin. Meidän on varmistettava riittävä tuki niin psyykkisesti sairastuneille kuin heidän läheisilleenkin, taustasta riippumatta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia HytönenToiminnanjohtaja
Puh:0407765911pia.hytonen@finfami.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami on mielenterveysomaisten ja -omaishoitajien valtakunnallinen edunvalvoja ja omaistyön asiantuntijaorganisaatio. Teemme työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Järjestöön kuuluu keskusliiton lisäksi 18 alueellista jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Jäsenyhdistykset tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa mielenterveyskuntoutujien omaisille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FinFami - Mielenterveysomaisten keskusliitto
Mielenterveysomaisten oikeudellista asemaa on vahvistettava14.5.2023 15:25:08 EEST | Tiedote
Suomessa on lähes puoli miljoonaa mielenterveysomaista, joiden hyvinvointiin läheisen psyykkinen sairastuminen vaikuttaa. Suuresta määrästä huolimatta he ovat näkymätön ryhmä, jonka hoivavastuuta ei usein tunnisteta ja lainsäädännöllistä asemaa tunnusteta.
Psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo koettelee omaisten jaksamista27.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Kun sairaalahoitoa tarvitseva potilas ei saa tarvitsemaansa apua, ympärivuorokautinen hoito- ja valvontavastuu kaatuu sairastuneen läheisille.
Vastuunkanto psyykkisesti sairastuneesta vanhemmasta voi johtaa itsetuhoisuuteen17.4.2023 14:23:58 EEST | Tiedote
Monen lapsen ja nuoren kotioloja varjostaa vanhemman vakava mielenterveyden oireilu. Tieto eri palveluista vaatii valveutuneisuutta, ja varsinkaan lapset eivät aina tiedä, mistä apua voi saada.
Tiina Puranen Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin toiminnanjohtajaksi28.2.2023 15:14:14 EET | Tiedote
Tiina Puranen aloittaa 1.3.2023 FinFamin toiminnanjohtajana. Tehtävässään hän vastaa keskusliiton operatiivisesta johtamisesta sekä järjestön edunvalvonta- ja verkostoyhteistyöstä.
Vastuu psyykkisesti sairastuneesta on nyt väärillä harteilla20.1.2023 07:55:00 EET | Tiedote
Suomessa on arviolta lähes puoli miljoonaa mielenterveysomaista. Heillä on usein kohtuuton hoitovastuu psyykkisesti sairastuneesta läheisestään. Omaisten jaksamista tukevia sosiaali- ja terveyspalveluita on vahvistettava ja perheet tulee nähdä mielenterveystyön perusyksikkönä.