Ei uusia päästöjä, mutta Tshernobylin jälkiä mitataan yhä ympäristössä

Raportista käy ilmi myös, että ympäristön keinotekoisten radioaktiivisten aineiden suomalaisille keskimäärin aiheuttama säteilyaltistus vuonna 2019 oli alle 0,02 millisievertiä. Verrattuna suomalaisten keskimääräiseen vuotuiseen kokonaisannokseen, 5,9 millisievertiä, se on vähän. Ympäristössä olevat keinotekoiset radioaktiiviset aineet ovat pääosin peräisin vuoden 1986 Tšernobylin onnettomuudesta sekä ilmakehässä 1950- ja 1960- luvuilla tehdyistä ydinkokeista.
Aina ajantasainen tieto säteilystä ympäristöstä
STUK valvoo säteilyä ympäristössä monin tavoin. Se mittaa jatkuvasti ulkoista annosnopeutta 260 mittauspisteessä koko maan alueelta. Ulkoilman radioaktiivisia aineita se pyydystää tehokkailla kerääjillä kahdeksalla paikkakunnalla. Näytteitä, joista mitataan pinta- ja juomaveden, jätelietteen, maidon ja elintarvikkeiden radioaktiivisuutta kerätään tarkan vuosiohjelman mukaan eri puolilta maata. Ohjelmaan sisältyy myös ihmisissä olevien radioaktiivisten aineiden sekä sisäilman radonin mittaaminen.
Ympäristön säteilyvalvonta Suomessa 2019 -vuosiraportissa on yhteenveto valvonnan tuloksista sekä vertailuja aikaisempien vuosien tuloksiin. Raportissa on myös yhteenveto Itämeren radioaktiivisuusvalvonnasta.
LINKKI RAPORTTIIN Raportti on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laboratorionjohtaja Aleksi Mattila, 09 75988473
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Andra länder får lära sig om hanteringen av kärnavfall i Finland23.4.2025 09:13:53 EEST | Pressmeddelande
Internationella atomenergiorganet (IAEA) var värd för det åttonde utvärderingsmötet för konventionen om säker hantering av kärnavfall och använt kärnbränsle (Joint Convention) i Wien i början av april.
Muut maat oppivat Suomen ydinjätteen käsittelystä23.4.2025 09:13:53 EEST | Tiedote
Suomen kyky ja halu kertoa kokemuksistaan avoimesti sai kiitosta huhtikuun alussa Wienissä järjestetyssä Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) isännöimässä ydinjätteen ja käytetyn ydinpolttoaineen turvallista käsittelyä koskevan yleissopimuksen (Joint Convention) arviointikokouksessa.
Other countries can learn about the processing of nuclear waste in Finland23.4.2025 09:13:53 EEST | Press release
The eighth assessment meeting of the Joint Convention on the Safety of Spent Fuel Management and on the Safety of Radioactive Waste Management hosted by the International Atomic Energy Agency (IAEA) was held in Vienna at the beginning of April.
STUK främjar strålsäkerheten inom skönhetsbranschen med ett inlärningsspel3.4.2025 14:55:21 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen har publicerat ett inlärningsspel för studerande inom skönhetsbranschen. I spelet bekantar man sig med användningen av strålning inom skönhetsvården samt med Strålsäkerhetscentralens myndighetstillsyn.
STUK edistää kauneudenhoitoalan säteilyturvallisuutta oppimispelillä3.4.2025 14:55:21 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus on julkaissut kauneudenhoitoalan opiskelijoille suunnatun oppimispelin. Pelissä tutustutaan säteilyn käyttöön kauneudenhoidossa ja Säteilyturvakeskuksen viranomaisvalvontaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme