Suomen Vuokranantajat ry

Millainen on hyvä vuokrailmoitus?

Jaa
Hyvällä vuokrailmoituksella vuokranantaja voi erottua asunnollaan vuokramarkkinoilla. Erityisesti poikkeusolojen aikana hyvän vuokrailmoituksen sekä vuokrausprosessissa hyödynnettävien digitaalisten työkalujen merkitykset korostuvat. Suomen Vuokranantajien neuvontalakimies Minni Yli-Olli kertoo, millaisella vuokrailmoituksella vuokranantaja voi erottua kiristyvässä kilpailussakin.

Hurmaa kuvilla, vakuuta pohjatiedoilla

Hyvän vuokrailmoituksen tunnistaa laadukkaista kuvista. Kuvat luovat ensivaikutelman asunnosta. Hyviin kuviin käytetyt eurot maksavat itsensä yleensä takaisin vuokrauksen helpottuessa.

Kuvien lisäksi hyvässä vuokrailmoituksessa tulisi mainita asunnon tiedot, kuten sijainti, koko ja kunto. Pohjapiirros on tärkeä apuväline, kun vuokralainen sommittelee mielessään huonekaluja paikoilleen. Lisäksi ilmoituksessa kannattaa mainita asunnon muut ominaisuudet, esimerkiksi onko asunnossa parveketta ja sisältyykö asuntoon astianpesukone tai varastotila.

Mitä maksaa ja onko rajoituksia?

Vuokra ja mahdolliset muut maksut, kuten vesimaksu ja vakuus, tulee ilmoittaa selkeästi. Vuokrailmoituksessa olisi hyvä ilmoittaa myös vuokrasopimukseen liittyviä ehtoja, kuten saako asuntoon tuoda lemmikkejä ja mahdollinen tupakointikielto.

Luoko ilmoitus mielikuvan viihtyisästä kodista?

Vuokrailmoituksen toimivuutta voi testata miettimällä, voisiko kuvitella itsensä asumassa tässä kodissa. Vuokrailmoitusta kannattaa yrittää miettiä vuokralaisen näkökulmasta - mitkä tekijät tekevät asunnosta kiinnostavan vuokralaisen kannalta. Asuntoon liittyviä etuja kannattaa korostaa, esimerkiksi mahdollista autopaikkaa sekä liikenneyhteyksiä.

Mitä tarkemmin tietoja vuokrattavasta kohteesta kertoo vuokrailmoituksessa, sitä sujuvampaa on löytää juuri tässä kodissa viihtyvä asukas. Tämä kannattaa pitää ohjenuorana mielessä vuokrailmoitusta tehtäessä.

Videot ja etänäyttöjen järjestäminen helpottavat vuokraamista poikkeusaikana

Vuokrailmoitukseen voi ottaa mukaan videon asunnosta tai järjestää asunnon etänäyttöjä videoyhteyden avulla. Vuokrauksen etäprosessissakin on hyvä huomioida vuorovaikutus vuokralaisen kanssa. Perinteisen asuntonäytön sijaan vuokralaisehdokkaita voi haastatella puhelimitse tai videoyhteyden avulla.

Löytyikö match? Digitaaliset työkalut sujuvoittavat vuokrasuhdetta myös jatkossa

Kun vuokrailmoituksen ja asuntonäytön pohjalta vuokralainen ja koti löytävät toisensa, on prosessi vasta alussa. Myös vuokrausprosessin edetessä voi hyödyntää digitaalisia välineitä. Ennen vuokrasopimuksen tekemistä voi tarkistaa vuokralaisen luottotiedot netissä. Vuokrasopimuksen allekirjoittaminen onnistuu puolestaan digitaalisesti sähköisen allekirjoituksen avulla. Kun sopiva vuokralainen on löytynyt ja vuokrasopimus on allekirjoitettu, on vuokrausprosessia mahdollista jatkaa etänä. Esimerkiksi avainten noutoon ja muuttotarkastuksen tekoon löytyy erilaisia palveluja.

Vuokrausprosessissa on hyvä pohtia digitaalisten välineiden käyttämistä. Vuokrauksen voi tehdä alkuun vaikka osittain digitaalisesti, jos koko prosessia ei halua suorittaa etänä. Lisäksi olisi hyvä huomioida myös vuokralaisen toiveet erilaisia vaihtoehtoja suunniteltaessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 300 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 21 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye