S-ryhmän logistiikkakeskuksissa harppauksia ilmastopäästöjen nollaamiseksi – vuorossa 4 000 aurinkopaneelia ja led-valaistus

Erityisesti Sipoon päivittäistavaralogistiikkakeskus on niittänyt mainetta automaatiollaan. Sitä on usein kutsuttu S-ryhmän suurimmaksi digitalisaatiohankkeeksi. Mutta logistiikkakeskukset ovat myös yksi kaupparyhmän suurista harppauksista kohti tavoitetta olla hiilinegatiivinen jo vuonna 2025.
S-ryhmän ilmastotavoitteiden keskeisiä linjauksia on, että ryhmä käyttää vuoden 2030 jälkeen pelkästään uusiutuvaa sähköä. Sipoossa vuoden loppuun mennessä valmistuvat kaksi 2 000 paneelin aurinkosähköjärjestelmää muuttavat tavoitetta todeksi.
Aurinkosähköä syntyy eniten, kun kulutus on korkeimmillaan
Rakentuvista aurinkovoimaloista toinen tuottaa sähköä käyttötavaran logistiikkakeskuksen käyttöön, toinen taas päivittäistavaran keskukselle. Kumpikin tuottaa vuodessa sähköä noin 800 megawattituntia. Niiden vuosittaisella tuotannolla sähköauto kulkisi yli kymmenen miljoonaa kilometriä.
- Aurinkosähkö sopii hyvin kiinteistöjemme energiantuotantopalettiin. Järjestelmät tuottavat sähköä tehokkaimmin juuri silloin, kun tilojemme suurimpien sähkösyöppöjen eli kylmäkoneiden kulutus on korkeimmillaan, S-ryhmän logistiikasta vastaavan Inex Partnersin toimitusjohtaja Petteri Pelkonen kertoo.
Aurinkosähkövoimaloita rakennetaan myös muihin Inexin operoimiin kiinteistöihin eri puolille maata.
- Limingan terminaalin aurinkosähkövoimala otettiin käyttöön viime vuonna, ja Kuopion ja Seinäjoen terminaaleihin rakennetaan puolestaan voimalat tänä vuonna, Pelkonen linjaa.
Täydessä mitassaan parisen vuotta toimineiden keskusten lämmitys ja toimistotilojen jäähdytys on alusta lähtien hoidettu lähes kokonaan uusiutuvilla energiamuodoilla, valtaosin geoenergialla ja pienemmältä osin puupelleteillä. Viileä- ja pakastetilojen jäähdytys sekä automaation pyörittäminen hoidetaan puolestaan sähköllä, josta 60 prosenttia on ollut S-ryhmän itse tuottamaa uusiutuvaa sähköä. Lisäksi jäähdytyksen lauhdelämmöllä saadaan katettua noin puolet päivittäistavaralogistiikkakeskuksen lämmityksestä.
LED-valot säästävät sadan omakotitalon lämmityksen verran
Logistiikkakeskusten sähkönkäyttö tehostuu puolestaan LED-valojen määrän kasvaessa. Käyttötavarapuolen tiloissa LED-valoja vaihdetaan yli 90 prosenttiin kaikista tiloista. Päivittäistavaran puolella LED-valaistus on jo puolessa tiloista, mutta myös siellä määrä lisääntyy.
Valaistusmuutoksella säästetään vuositasolla sähköä 1 600 megawattituntia, eli sadan sähkölämmitteisen omakotitalon kulutuksen verran. Säästön lisäksi muutos parantaa tilojen valaistusta ja vähentää ylläpitotöiden tarvetta.
Inex Partners tähtää myös jakelukuljetuspäästöjensä leikkaamiseen 20 prosentilla vuoden 2018 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Keinoina ovat siirtyminen uudempaan moottoriteknologiaan ja uusiutuvien ja vaihtoehtoisten polttonesteiden käytön lisääminen.
- Otamme käyttöön lisääntyvässä määrin myös niin sanottuja HCT-rekkoja, joiden pituus ja kuljetustila on suurempi kuin tavallisissa täysperärekoissa. Pyrimme täyttämään ne maksimaalisesti, mikä luonnollisesti vähentää päästöjä kuljetettua tavarakiloa kohden. On ilo todeta, että kuljetusliikkeet ovat entistä valveutuneempia kuljetusten päästöjen merkityksestä sekä hyvin avoimia yhteistyölle, Pelkonen kiittää.
Inex Partnersin operoimat Sipoon logistiikkakeskukset on otettu käyttöön kahdessa vaiheessa. Vuonna 2012 valmistuivat käyttötavaran tilat, kun taas päivittäistavarapuoli on otettu käyttöön asteittain vuosien 2016‑18 aikana. Kummankin suunnittelussa ja rakentamisessa on käytetty BREEAM- ja Promise-ympäristöluokitustyökaluja, jotka ohjaavat muun muassa rakentamisen energiatehokkuutta, sisäilman laatua, käytettyjä materiaaleja sekä liikennettä ja rakentamisen ympäristövaikutuksia.
Yhteyshenkilöt
Inex Partners Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pelkonen, 010 76 87001
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.
Grilli ja sauna kuumiksi: S-ryhmän kysely ja myyntidata kertovat juhannuksen kaavan16.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän toteuttama tuore asiakaskyselytutkimus sekä myyntidata valottavat, missä suomalaiset viettävät juhannuksen, mitä pöytään katetaan ja mistä perinteestä pidetään kiinni. Datan valossa ostokset noudetaan mökkimatkalla ja ruoan ohella kauppareissulla täydentyvät entistä sujuvammin myös juhannuksen juomahankinnat.
Jo joka neljäs S-Etukortin käyttäjä voi jättää lompakon kotiin ja luottaa puhelimeen10.6.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
S-Etukortti löytyy neljältä miljoonalta suomalaiselta, joista miljoona on lisännyt sen myös puhelimeensa. Näin Bonuksen kerryttäminen onnistuu helposti myös silloin, kun fyysinen kortti ei ole mukana matkassa.
S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.
Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme