Jyväskylässä vuokrat eivät juuri nousseet viime vuodesta – Pienissä asunnoissa vuokralaisen markkinat
Keskineliövuokra on Jyväskylässä 14,39 €/m², joka on samaa luokkaa Turun ja Kuopion korkeakoulukaupunkien kanssa. Uudistuotannon kasvu ja pitkittyneet markkinointiajat selittävät maltillista vuokrien kehitystä. Keskimäärin vuokralainen löytyi Jyväskylässä alkuvuodesta Vuokraovi.com-sivustolla 36 päivässä. Kasvua vuoden takaiseen tilanteeseen on neljä päivää. Vuoden 2019 aikana yksiöiden keskimääräinen markkinointiaika oli 31 päivää eli yli kuukausi.
”Vuokralaisen löytäminen Jyväskylässä yksiöön kestää hyvin pitkään muihin korkeakoulukaupunkeihin verrattuna. Esimerkiksi Kuopiossa keskimääräinen markkinointiaika yksiöillä on alle kymmenen päivää. On myös poikkeuksellista, että kolmioihin vuokralainen löytyy yksiöitä nopeammin. Jyväskylässä on pienten asuntojen osalta vuokralaisen markkinat. Syrjempänä sijaitseviin ja huonommin varusteltuihin asuntoihin on vaikea löytää vuokralaista”, kertaa Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.
Jyväskylän asukasluku on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana noin 5000 asukkaalla. Kasvuvauhdin ennustetaan kuluvan vuosikymmenen aikana hidastuvan vajaaseen tuhanteen uuteen asukkaaseen vuodessa. Vuokramarkkinakatsauksen kaupungeista Jyväskylä on yksi opiskelijavaltaisimmasta.
”Jyväskylän kaupunkikehitys hakee parhaillaan uusia uomia. Kauppakeskus Sepän avautuminen lisäsi työpaikkoja ja elinvoimaa nelostien itäpuolelle, mutta kolikon kääntöpuolena keskustan palvelut ovat näivettyneet. Keskustan ja Sepän väliin on nousemassa uusi asuinalue vanhalle teollisuusalueelle. Valmistuva Nova-sairaala ja mahdollinen Hippos2020-hanke toteutuessaan taas vahvistavat keskustan länsipuolta. Myös keskustassa on käynnissä kehitysohjelma. Koko kaupungin tulevaa kehitystä määrittelee vahvasti metsäteollisuuden ja siihen kytkeytyvän teknologiateollisuuden näkymät koronan jälkeen”, Rokkanen arvioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Hämeenlinna loikkaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin kuudenneksi – ohitti pääkaupunkiseudun3.7.2025 10:14:17 EEST | Tiedote
Hämeenlinna on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kuudenneksi. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Tampere menetti kärkipaikan Rovaniemelle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa3.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme