Sinilevätilanne rauhallinen Helsingin uimarannoilla
17.7.2020 14:01:12 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Tällä viikolla uimavesinäytteet otettiin Vantaanjoen uimarannoilta (Pakila, Pikkukoski, Tapaninvainio) sekä läntisen Helsingin uimarannoilta. Vantaanjoen uimarantojen veden mikrobiologinen laatu oli heikentynyt vedessä havaittujen bakteerien vuoksi, ja rannoilta haettiin uusintanäytteet.
Vantaanjoen uusintanäytteissä todettiin vielä kohonneita suolistoperäisten enterokokkien pitoisuuksia, mutta määrät olivat kuitenkin laskeneet alkuviikosta. Rannoilta haetaan toiset uusintanäytteet, joiden tulokset valmistuvat ensi viikon aikana. Veden laadun heikentyminen on voinut johtua viime viikon runsaista sateista, jotka ovat huuhtoneet epäpuhtauksia maan pinnalta uimaveteen.
Uimaveden lämpötila läntisillä uimarannoilla vaihteli pääosin 18–20 asteen välillä, kun taas Vantaanjoen rannoilla veden lämpötila oli noin 15 asteista. Sinilevää ei havaittu tutkituilla rannoilla näytteenoton yhteydessä, mutta ulkoliikunta -palvelun mukaan muutamilla uimarannoilla on tällä viikolla ollut vähäisiä määriä sinilevää. Munkkiniemessä sinilevää havaittiin jo kohtalaisia määriä. Sinilevien määrä ja esiintyvyys voi kuitenkin vaihdella suuresti riippuen vallitsevista tuulista ja lämpötilasta sekä rannan suojaisuudesta.
Sinilevät runsastuneet hieman merialueilla
Vesinäytteitä otettiin tällä viikolla sekä ulompaa Helsingin edustalta että merenlahdista. Meriveden pintalämpötila on nyt noin 15–18 astetta.
Sinilevien määrä Helsingin merialueilla on lisääntynyt hieman viime viikosta. Runsastuminen näkyy sekä Suomenlahdelta otetuissa satelliittikuvissa että mereltä otetuissa kasviplanktonnäytteissä.
Näytteissä havaittiin sekä Aphanizomenon- että Dolichospermum-suvun rihmamaisia sinileviä, joista Dolichospermum-suvun levät voivat muodostaa myrkyllisiä kukintoja. Sinilevien määrä kokonaisuudessaan oli kuitenkin näytteissä melko vähäinen. Sinilevät ovat tavallisesti runsaimmillaan heinäkuun lopulla ja elokuun alkupuolella.
Sinilevätilanne riippuu suuresti sääoloista ja voi muuttua nopeastikin. Tyynellä ja lämpimällä säällä sinilevät nousevat pintaan ja voivat muodostaa laajoja kukintoja. Tuulinen sää puolestaan ehkäisee pintakukintojen muodostumista ja pitää sinilevät sekoittuneena syvemmälle vesipatsaaseen.
Runsastuva sinilevä näkyy vedessä aluksi vihreinä tai kellertävinä tikkuina tai hippusina. Yksinkertainen sinilevätesti on ottaa leväistä vettä lasiin ja antaa sen seistä. Jos vedessä on sinilevää, se nousee pintaan noin tunnin kuluessa. Levämassaa voi myös nostaa kepillä, ja jos se hajoaa veteen eikä tartu keppiin, voi kyseessä olla sinilevä.
Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla.
Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta.
Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata seuraavista lähteistä.
- http://www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu)
- meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)
- Uimaveden lämpötilat Helsingissä https://uiras.fvh.io/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarannat
- vs. terveysinsinööri Anni Jylhä-Vuorio, puh. 040 3502043, anni.jylha-vuorio@hel.fi
Merialue
- tutkija Emil Vahtera, puh. 040 1530388, emil.vahtera@hel.fi
- tutkimusapulainen Annaliina Skyttä, puh. 040 6266429, annaliina.skytta@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Körfälten vid Auroraporten på Nordenskiöldsgatan förnyas4.11.2026 12:20:06 EET | Pressmeddelande
Under entreprenadens första fas byggs en ny svängfil som leder till den underjordiska parkeringshallen och underhållslokalerna i Dals sjukhusområde. Byggandet inleds i november 2026 och pågår till juni 2027.
Auroranportin liittymiskaistoja uusitaan Nordenskiöldinkadulla4.11.2026 12:20:06 EET | Tiedote
Urakan ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uusi kääntymis kaista Laakson sairaala-alueen maanalaiseen parkkihalliin ja huoltotiloihin. Rakentaminen alkaa marraskuussa 2026 ja kestää kesäkuulle 2027.
En bastu planeras på Tjärholmen4.11.2026 11:05:01 EET | Pressmeddelande
En utvecklingsreservation har sökts för en flytande bastubyggnad på Tjärholmen. Planerna diskuteras under ett invånarmöte den 23 november.
Tervasaareen suunnitellaan saunaa4.11.2026 11:05:01 EET | Tiedote
Kelluvalle saunarakennukselle haetaan kehittämisvarausta Tervasaareen. Suunnitelmista keskustellaan asukastilaisuudessa 23. marraskuuta.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.11.20263.11.2026 16:48:13 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.11.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme