SDP EDUSKUNTA

SDP:n Filatov: On syytä selvittää, miten lainsäädäntöä uudistamalla voitaisiin lisätä etätyötä

7.8.2020 16:45:31 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov pitää tervetulleena toimihenkilöliitto Erton esitystä palkansaajien lakisääteisestä oikeudesta etätyöhön. Erto esitti perjantaina, että työntekijällä tulisi olla oikeus etätyöhön aina, jos se vain on mahdollista, eikä etätyön tekeminen aiheuta kohtuutonta haittaa työn tekemiselle.

– Koronapandemian aikana moni suomalainen on totutellut työskentelemään etänä. Pidän perusteltuna, että etätyön tekemiseen kannustetaan senkin jälkeen, kun koronavirus on lopullisesti voitettu. On paikallaan selvittää, miten lainsäädäntöä uudistamalla voitaisiin tukea työntekijän mahdollisuuksia etätyöhön, Filatov kertoo.

Filatovin mukaan etätyön puolesta puhuu sen tuoman koronasuojan lisäksi ekologisuus ja tuottavuuden kasvu. Etenkin asiantuntijatyössä keskeytysten poistuminen voi parantaa huomattavasti työntekijän kykyä keskittyä työtehtäviin. Filatovin mukaan etätyön tekeminen voisi perustua sopimukseen työntekijän ja työnantajan välillä.

– Aloite etätyöskentelyyn siirtymisestä voisi tulla työntekijän aloitteesta ja työnantajalta vaadittaisiin painavia syitä etätyön kieltämiselle. Vaikka työ muuttuu ja irtoaa ajasta sekä paikasta, työyhteisön vuorovaikutuksesta tulee silti huolehtia. Teknologian kehitys mahdollistaa sen, että vuorovaikutus etätyötä tekevien työntekijöiden kesken säilyy vahvana – tästäkin on koronakevään osalta kertynyt hyviä kokemuksia.

Filatov näkee etätyön lisäämisen mahdollisuutena parantaa myös kasvukeskusten osaajapulaa. Etätyön avulla voidaan lisäksi mahdollistaa työnteko nykyistä joustavammin erilaisissa elämäntilanteissa oleville.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallitus vie alkoholilakia eteenpäin ilman EU-oikeudellista varmuutta – suuren valiokunnan enemmistö sulki asiantuntijat ulos12.6.2026 15:27:19 EEST | Tiedote

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tehdyt merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö lakiesityksen valmistelu Euroopan unionin avoimuusdirektiivin mukaiset notifiointivelvoitteet.

SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote

Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.

Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote

Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.

SDP:n Saku Nikkanen: Valetilit, bottiarmeijat ja verkkohäirintä kuriin – esitän digilompakolle uutta tehtävää12.6.2026 11:15:35 EEST | Tiedote

Suomeen valmistellaan Digi- ja väestötietoviraston digitaalista identiteettilompakkoa, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on jättänyt toimenpidealoitteen digilompakon hyödyntämisestä myös sosiaalisen median ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti valetilien, verkkohäirinnän ja disinformaation torjunnassa.

Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye