Vuoden sähkösuunnittelija 2020 Sähköinsinööritoimisto SHS Oy: Alansa ainoa nainen palkittiin

RAKLI ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry valitsevat Vuoden sähkösuunnittelijan nostaen näin esiin esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä ja sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia. Valittavalta yritykseltä edellytetään kannattavan liiketoiminnan lisäksi korkeaa ja monipuolista osaamista, asiakaslähtöisyyttä, tinkimätöntä laatua, kehittyneitä työskentelytapoja ja yhteiskuntavastuullisuutta.
Sähköinsinööritoimiston toimitusjohtajana nainen on kansallinen harvinaisuus
Helena Orasvuon isä toimi sähköurakoitsijana Haminassa. Helena kiinnostui niin ikään sähkötekniikasta ja hakeutui opiskelemaan alaa Porin teknilliseen oppilaitokseen. Helena valmistui vuonna 1982 sähkövoimatekniikan insinööriksi. Työkokemusta hankittuaan hän perusti kuusi vuotta myöhemmin oman yrityksensä Sähkösuunnittelu- ja konsultointi Helena Seppänen SHS ky:n.
- Yritykseni on edelleen ainoa naisen perustama ja omistama sähköinsinööritoimisto Suomessa. Sähköalan diplomi-insinööriopiskelijoiden joukossa naisia alkaa olla nykyisin enemmän, mutta insinööriopiskelijoiden joukossa ei vielä niinkään. On ilmeistä, että ammatinvalintaa tekevät nuoret naiset eivät tunne sähköurakoinnin fyysisen asennustyön ja sähkösuunnittelun eroa. Meillä onkin paljon tekemistä sähkösuunnittelualan markkinoinnissa urasuuntautumista pohdiskeleville nuorille naisille, Orasvuo sanoo.
Hallittua kasvua byrokratiaa karttaen
Erityisesti koulujen, liikuntatilojen ja uimahallien suunnitteluun erikoistunut yritys on kasvanut noin 700 000 euron liikevaihtoa tekeväksi ja 13 henkeä työllistäväksi sähkösuunnittelutoimistoksi, jolla on toimipisteet kolmella paikkakunnalla kahdessa maassa.
- Kasvatamme yritystä hallitusti. Kun solmimme vuonna 2017 puitesopimuksen Espoon kaupungin kanssa, tuli selväksi, että Helsinkiin tarvitaan toimisto hoitamaan pääkaupunkiseudun suunnittelua. Toimintamme on laajentunut myös yrityksen perustamispaikkakunnalla Lappeenrannassa. Tavoitteena on kuitenkin jatkossakin olla sopivan pieni ja ketterä toimija, joka taipuu helposti asiakkaiden toivomuksille ja tarpeille, kaavailee Orasvuo.
Espanjan auringossa viihtyvä Orasvuo perusti yrityksensä kolmannen toimipisteen Fuengirolaan, jossa toimitusjohtajan lisäksi työskentelee nyt vakituisesti kaksi työntekijää.
- Kehitämme sähkösuunnittelupalveluiden tarjontaa myös siellä. Tähän saakka Espanjan suunnittelukohteet ovat olleet pääasiassa suomalaisten tilaamia, mutta paikallisena päänavauksena toimii jo esimerkiksi Fuengirolan kaupungille suunniteltu urheilukentän valaistus, sanoo Orasvuo.
- Johtamisen pääperiaatteitani ovat luottamus ja arvostus työtekijöitäni kohtaan. Kannustan itsenäiseen työskentelytapaan antamalla reilusti vastuuta. Meillä ei ole byrokratiaa aikaansaavia väliportaita; kaikilla työntekijöillä on suora yhteys minuun ja olen aina heidän tavoitettavissaan. Kouluttaudumme jatkuvasti, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme edelläkäyviä ratkaisuja, luettelee Orasvuo.
Järjestötoiminnasta ideoita ja ensikäden informaatio
Yksi keskeinen peruste Sähköinsinööritoimisto SHS:n valintaan Vuoden sähkösuunnittelijaksi on toimitusjohtaja Orasvuon ja hänen kollegoittensa aktiivinen osallistuminen alan kehittämiseen eri järjestöissä.
- 1980-luvulla yrityksen perustettuani pohdiskelin lappeenrantalaisen omakotitalon kellarissa sijainneessa toimistossani, että täällä minä en tiedä mitään siitä, mitä muualla Suomessa tapahtuu. Sitten minä liityin ensiksi Sähkösuunnittelijat NSS ry:n ja pian monien muidenkin järjestöjen jäseneksi. On ollut hienoa päästä järjestöjen kautta vaikuttamaan asioihin, Orasvuo kertoo.
Hän on ollut mukana kehittämässä sähköalan standardeja, ohjeistoja ja lainsäädäntöä esimerkiksi Sähköturvallisuuden neuvottelukunnassa, sähköturvallisuuslain uudistustyöryhmässä, SESKOn ja Sähkötieto ry:n työryhmissä sekä TUKESin turvallisuusfoorumissa. NSS:n lisäksi hän osallistuu aktiivisesti myös SKOL ry:n ja Sähköinsinööriliitto SIL:n toimintaan. Viime vuosina Helena Orasvuo on kannustanut myös yrityksensä muita työntekijöitä mukaan järjestötoimintaan.
- Käytämme paljon toimiston työaikaa yhteisten asioiden kehittämiseen, mutta vastaavasti me saamme todella paljon hyödyllistä tietoa. Tiedämme aina eturintamassa tulevat määräykset ja lakimuutokset, kun me olemme olleet itse mukana valmistelemassa niitä, Orasvuo iloitsee.
Ja iloinen – joskin myös pitkään odotettu – uutinen oli myös tämä Vuoden 2020 Sähkösuunnittelijaksi valinta. Tunnustusta aiotaan SHS:llä juhlistaa, kun olosuhteet sen sallivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Vuoden sähkösuunnittelija 2020 -yrityksestä:
- Toimitusjohtaja Helena Orasvuo, puh. 0400 554 344, helena.orasvuo@shs-sahko.fi
- https://www.shs-sahko.fi/
Lisätietoja Vuoden sähkösuunnittelijan valinnasta:
- Kai Puustinen, STUL ry, puh. 040 776 7068, kai.puustinen@stul.fi
- Jyrki Laurikainen, RAKLI ry, puh. 040 844 2573, jyrki.laurikainen@rakli.fi
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, elinkeinopoliittinen edunvalvoja ja tiedon tuottaja. Liitolla on kaikkiaan noin 3 000 jäsenyritystä ja 16 alueosastoa. STULin urakoitsijajäsenten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa ja ne työllistävät 22 000 asentajaa sekä 5 000 toimihenkilöä. Lisätietoja www.stul.fi
RAKLI on Suomen kattavin ja vaikuttavin kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö.
RAKLI valvoo jäsenistönsä etua, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tekee työtä kestävän elinympäristön puolesta. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja alan käytäntöjen kehittämisen lisäksi järjestö tarjoaa jäsenilleen tietoa alan tulevaisuudesta
ja parhaista käytännöistä sekä työkaluja oman toiminnan kehittämiseksi. Lisätietoja www.rakli.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry
Sitowise on vihreän suunnittelun edelläkävijä28.9.2023 17:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 sähkösuunnittelijaksi on julkistettu Sitowise. Tunnustus jaettiin torstaina 28.9. Talotekniikka Next -tapahtumassa Lasipalatsin Bio Rexissä Helsingissä. Kunniataulun vastaanottivat sähkösuunnittelun johtaja Tomi Repo ja talotekniikan kehitysjohtaja Juha Kiviniemi.
Asuinrakennusten energia-avustusta on jatkettava7.9.2023 09:40:28 EEST | Tiedote
Talotekniikkaliitto esittää, että vuonna 2020 käynnistynyttä asuinrakennusten energia-avustusta jatketaan riittävän suurella määrärahalla myös vuonna 2024. Asunto-osakeyhtiöille tarkoitetut energia- ja latausinfra-avustukset ovat päättymässä tänä vuonna.
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry – 90 vuotta sähköistysalan hyväksi15.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Kahdenkymmenenkahdeksan sähköurakointiyrityksen toimesta vuonna 1933 perustettu Sähköliikkeiden Liitto, SSL, on vuosien varrella kasvanut ja muuttanut nimeäänkin muutaman kerran.
Simon Elo Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäälliköksi6.6.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Simon Elo, 36, on valittu Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 14.8.2023. Simon on toiminut aiemmin Syöpäjärjestöjen yhteiskuntasuhdepäällikkönä sekä kansanedustajana.
Jukka Arosta STULin ja Sähköinfon myynti- ja ICT-johtaja31.5.2023 13:08:11 EEST | Tiedote
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on 30.5. pitämässään kokouksessa valinnut kauppatieteen maisteri Jukka Aron, 41 v, järjestön ja sen palveluyhtiö Sähköinfo Oy:n myynnistä ja ICT-järjestelmistä vastaavaksi johtajaksi alkaen 1.8.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme