Espoon kaupunki - Esbo stad

Vähävaraisille tarkoitettuja maksuttomia kasvomaskeja jaetaan Espoon sosiaalitoimistossa ja järjestöjen toimipisteissä

Jaa
Jakelu alkoi tänään 17.8. aamupäivällä. Kasvomaskeja saa pienen määrän kerrallaan: yhdelle henkilölle jaamme kerralla 25 kertakäyttömaskia. Kangasmaskeja saamme jakeluun tämän viikon lopulla.

Maksuttomat kasvomaskit on tarkoitettu vähävaraisille espoolaisille, jotka eivät pysty omin varoin hankkimaan maskeja. Muut espoolaiset hankkivat maskinsa itse. Lähdemme liikkeelle luottamukseen perustuvasta mallista, jossa vähävaraisuutta ei tarvitse todistaa maskien jakelupisteissä.

THL:n kasvomaskisuositus koskee yli 15-vuotiaita, joten maksuttomia maskeja jaetaan 15 vuotta täyttäneille.

Jakelupisteet

Espoon keskus

Espoonlahti

Leppävaara

Matinkylä

Tapiola

Seuraamme, miten kasvomaskien jakelu lähtee käyntiin ja muutamme toimintamallia tarvittaessa.

Kasvomaskin käyttö vaatii huolellisuutta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee maskin käyttämistä, kun liikut joukkoliikenteessä, kun olet matkalla koronavirustestiin ja kun palaat matkalta riskimaasta. Voit käyttää maskia julkisilla paikoilla muissakin tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää.

On tärkeää, että käytät kasvomaskia oikein. Tutustu ohjeisiin THL:n verkkosivuilla:

Koronavirus ja Espoon palvelut: www.espoo.fi/koronavirus

Hallitus antoi 13.8.2020 periaatepäätöksen siitä, että kuntien tulee järjestää kasvomaskit ilmaiseksi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville.

Lisätiedot:
Aikuisten sosiaalipalvelujen päällikkö Tapio Nieminen, p. 050 328 6764
Perusturvajohtaja Juha Metso, p. 050 532 7321

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Twitter: @Espoonsote     
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye