Keinomunuaishoidon varhainen aloittaminen ei hyödytä tehohoitopotilasta

New England Journal of Medicine julkaisi monikansallisesta Standard versus Accelerated Initiation of Renal Replacement Therapy in Acute Kidney Injury (STARRT-AKI) -tutkimuksesta kertovan artikkelin, jota on ollut kirjoittamassa HUSin Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito -tulosyksikön tutkijoita.

Akuutti munuaisvaurio on yleinen ongelma tehohoitopotilailla. Vaikeaa akuuttia munuaisvauriota sairastavista potilaista merkittävä osa tarvitsee keinomunuaishoitoa. Keinomunuaishoito aloitetaan päivystyksellisesti, jos potilaalle kehittyy muulle hoidolle vastaamattomia akuutin munuaisvaurion komplikaatioita eli henkeä uhkaavia elektrolyytti-, happoemäs- tai nestetasapainon häiriöitä. Ajatuksena oli, että ennen näiden komplikaatioiden ilmenemistä aloitettu keinomunuaishoito saattaisi kuitenkin vähentää elimistölle koituvaa kuormitusta ja auttaa elimistön tasapainon palauttamisessa ja siten vähentää tehohoitopotilaan sairauden vaikeusastetta ja parantaa ennustetta.

Kansainväliseen tutkimukseen satunnaistettiin 3019 tehohoitopotilasta, joilla oli akuutti munuaisvaurio, mutta ei aihetta aloittaa välittömästi keinomunuaishoito. Suomesta mukana olivat HUSin lisäksi Turun yliopistollinen keskussairaala ja Tampereen yliopistollinen sairaala.

Tutkimuksessa koeryhmälle eli varhaista munuaisten korvaushoitoa saavalle ryhmälle hoito aloitettiin viimeistään 12 tunnin kuluttua tutkimuksen sisäänottokriteerien täyttymisestä eli siitä, kun tehohoitopotilaalla oli todettu akuutti munuaisvaurio ilman komplikaatioita. Kontrolliryhmässä hoito aloitettiin, jos potilaalle kehittyi merkittävä akuutin munuaisvaurion komplikaatio tai vaikea akuutti munuaisvaurio kesti yli kolme vuorokautta ja lääkärin arvion mukaan hoidon aloitus oli tarpeen. Tutkimuksen oletuksena oli, että varhainen keinomunuaishoidon aloitus parantaa selviytymistä 90 päivän kohdalla satunnaistamisesta.

Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 2927 potilasta. Varhaisen hoidon ryhmässä keinomunuaishoitoa sai 1418 potilasta ja kontrolliryhmässä 903 potilasta. Ryhmien välillä ei ollut eroa kuolleisuudessa: 90 päivän kohdalla 43, 9 % varhaisen hoidon ryhmässä ja 43,6 % kontrolliryhmässä oli menehtynyt. Sen sijaan varhaisen hoidon ryhmässä esiintyi kontrolliryhmää enemmän haittatapahtumia ja useampi tarvitsi keinomunuaishoitoa vielä 90 päivän kohdalla.

Tutkimuksen tärkein tulos oli, että keinomunuaishoidon varhainen aloitus ennen munuaisvaurion komplikaatioiden kehittymistä ei parantanut selviytymistä, mutta lisäsi riippuvuutta keinomunuaishoidosta 90 päivän kohdalla. Yli kolmasosa kontrolliryhmän potilaista ei koskaan tarvinnut keinomunuaishoitoa. Tutkimuksen tuloksilla on välitön vaikutus käytännön potilashoitoon.