Helsinki perustaa uuden kiihdytyspalvelun tukemaan startup-yritysten kasvua
Kiihdytyspalveluiden kolmas kohderyhmä ovat koronapandemiasta johtuvan talouskriisin takia työmarkkinoille yrityksistä vapautuneet ammattilaiset, joiden perustamat tiimit voivat saavuttaa nopeastikin rahoituskelpoisuuden hautomopalveluiden ja sen kumppaneiden avulla. Kiihdytyspalvelu voi tukea alueen hautomoissa työskenteleviä tiimejä sekä ulkomaisten tiimien sijoittumista Helsinkiin. NewCo Acceleratorin perustamisesta päätti Helsingin kaupungin elinkeinojaosto 17. elokuuta 2020.
”Helsingin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja uutta luovalle startup-toiminnalle ja houkuttelevin osaamiskeskittymä yrityksille ja yksilöille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman paikan. Monien muiden alojen ohella koronakriisi on moukaroinut myös startup-ekosysteemiä. Uudella NewCo Accelerator -palvelulla haluamme tukea korkean kasvupotentiaalin startupeja sekä koronan aiheuttaman talouskriisin seurauksena työmarkkinoille yrityksistä vapautuneita osaajia. Jos onnistumme tässä, kriisi saattaa muuttua mahdollisuudeksi”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
NewCo Accelerator -hautomo- ja kiihdytyspalvelujen tavoite on, että siihen osallistuvat startup-yritykset kulkevat läpi systemaattisen ja yrityskohtaisen liiketoiminnan kehitysprosessin. Prosessin lopputulemana on riskirahoitus- ja kansainvälistymiskelpoisia startup-yrityksiä.
”NewCo Acceleratorin tavoitteena on, että kullekin yritysasiakkaalle voidaan tuottaa juuri heidän tilanteestaan ja tarpeistaan lähtevää räätälöityä yritysneuvontaa, joka tuottaa rahoitusmarkkinoita, hallitusammattilaisia ja korporaatioita kiinnostavia potentiaalisia uusia menestyjiä”, tiivistää NewCo Helsingin kasvutiimin päällikkö Timo Helenius.
Neuvonantopalvelut ovat osa Helsingin kaupungin palautumista koronakriisistä
NewCo Accelerator -neuvonantopalvelut ovat osa Helsingin kaupungin palautumista koronakriisistä ja auttavat reagoimaan pandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin. Kaupungin tavoitteena on luoda ohjelman avulla myös uusia työpaikkoja ja kasvattaa kaupungin verotuloja. Samalla kehitetään Helsingin kilpailukykyä startup-kaupunkina ja houkutellaan koti- ja ulkomaisia sijoituspääomia, osaajia ja kasvuyrityksiä Helsinkiin.
Slush Oy:n, Arctic Startup Median ja NewCon Kasvutiimin viime maalis-toukokuussa suorittamien kyselytutkimusten mukaan joka toisen startup-yrityksen rahoitus riittää enimmillään kolmesta kuuteen kuukauteen. Arctic Startup Median viime kesäkuussa tekemän tutkimuksen mukaan 60 % startupeista toivoo ammattiapua heille oikeiden sijoittajien tunnistamiseksi ja tavoittamiseksi. Samalla sijoittajien vaatimustaso on sijoituskohteiden laadun osalta kasvanut koronakriisin vaikuttaessa reaalitalouteen.
NewCo Accelerator -kasvuyritysten kiihdytyspalvelu toimi Helsingissä aiemmin vuosina 2013-2017. Palvelulla reagoitiin pääkaupunkiseudun kasvaneeseen työttömyyteen erityisesti ict-alalla. Palvelu onnistui hyvin, sillä sen kiihdytysvalmennuksessa olleiden startup-yritysten liikevaihto vuosina 2014–2019 oli n. 125M €. NewCo Accelerator voitti myös Nordic Startup Awards –äänestyksessä Finland’s Best Service Provider 2014 -palkinnon. Uudella NewCo Accelerator –palvelulla halutaan tukea helsinkiläisyrityksiä palautumaan koronakriisin aiheuttamasta hankalasta tilanteesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja NewCo Accelerator hautomo- ja kiihdytyspalveluista:
palvelupäällikkö Timo Helenius, puh. 09 31036236, e-mail: timo.helenius@hel.fi
Viestin välitti:
viestintäasiantuntija Tero Lahti, puh. 09 31036376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen18.6.2025 20:41:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuoden viimeisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta muun muassa Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Helsinki ja sen asuinalueet koetaan turvallisiksi17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisistä 90 prosenttia kokee olonsa Helsingissä keskimäärin turvalliseksi. Tieto selviää Helsingin kaupungin toteuttamasta turvallisuustutkimuksesta. Asukkaiden kokemukset turvallisuudestaan kaupunkitilassa eivät ole muuttuneet verrattuna edelliseen vastaavaan tutkimukseen, joka tehtiin kolme vuotta sitten.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoontui uudella kokoonpanolla16.6.2025 18:31:16 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoontui maanantaina 16. kesäkuuta uudella kokoonpanolla.
Kaupunginhallitus esittää uutta luonnonsuojelualuetta Mustavuoren eteläosaan16.6.2025 18:02:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 16. kesäkuuta kokouksessaan esittää Uudenmaan ELY-keskukselle Mustavuoren eteläosan luonnonsuojelualueen perustamista. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Vuosaaren Heteniityn koulun asemakaavan muutoksen sekä antoi lausuntoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme