Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Messukeskus siirtää kaikki syksyn omat tapahtumat ensi vuoteen – Kokous- ja vuokratapahtumien järjestäminen jatkuu normaalisti

Jaa
Turun Messukeskus ei järjestä tänä vuonna omia messutapahtumia. Syksyn messut siirtyvät ensi vuoteen. Kokoustoiminta sekä muiden tahojen tiloissa järjestämät tapahtumat jatkuvat normaalisti turvamääräyksiä ja väljyyttä noudattaen. Messujen siirtolistalla ovat mm. Turun Kirjamessut, Turun Ruoka- ja Viinimessut, Mökki & Meri, Venexpo, Osaava Nainen, Rekryexpo ja Turun Taide- ja Antiikkimessut.
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo

Ison päätöksen taustalla ovat terveysturvallisuuteen liittyvien riskien lisäksi koronapandemian aikana saatavan kustannustuen soveltumattomuus messutoimialalle sekä viranomaisten tiedottaminen ja ohjeistus, jotka eivät nykyisellään tue pitkäjänteistä messuliiketoimintaa.

- Olemme olleet maaliskuusta tähän päivään ”normaalissa” toimintatilassa tasan yhdeksän päivää.

Koronaviruspandemia seurauksineen on tehnyt tapahtumien ammattimaisesta järjestämisestä erityisen haasteellista. Messuala valmisteli kesän aikana laajan terveysturvallisuusohjeistuksen, joka sinänsä mahdollistaisi tapahtumien mahdollisimman turvallisen järjestämisen. Jatkuva yleinen epätietoisuus tapahtumien järjestämisen rajoittamisesta ja sitä kautta syntyvät taloudelliset haasteet sekä epävarmuus ovat sellaisia, ettei kohtaamiseen perustuvaa vastuullista ja ennakoivaa messuliiketoimintaa pysty tällä hetkellä viemään vakaasti eteenpäin.

- Tässä kohtaa keskitymme mm. kokouspalveluiden laadukkaaseen tarjoamiseen ja vuokraamme tiloja ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille. Oma messutoimintamme jatkuu ensi vuonna, Turun Messukeskus Oy:n toimitusjohtaja Marja Pekkanen sanoo.

Messutoimintaa on Suomessa rajoitettu yhtäjaksoisesti maaliskuun puolivälistä lähtien. Tapahtuma-alan taloudelliset vaikutukset ovat Suomessa miljardiluokkaa ja heijastuvat laajasti mm. ravintola- ja majoitusalalle.

Messutapahtumien arvoa yrittäjille ja asiakkaille ei ole Pekkasen mukaan riittävällä tasolla ymmärretty eikä välillisiä talousvaikutuksia messukaupungeille välttämättä arvostettu. Pelkästään Turun Messukeskus työllisti ja toi tuloa Turun alueelle 17 M€ vuodessa, joista vaikutus hotelleille ja ravintoloille oli 2,7 M€.

Yksi ensi vuoteen siirtyvistä tapahtumista on Turun Kirjamessut.

- Vaikka järjestämme mm. yhtä Suomen suurimmista ja alalle merkittävimmistä kirjallisuustapahtumista, meitä ei virallisesti huomioida millään tavalla kulttuuritoimijaksi. Tämä näkyy siinä, ettemme ole oikeutettuja opetus- ja kulttuuriministeriön koronatukiin ja tapahtumissamme kävijät eivät voi käyttää kulttuuriseteleitä, Pekkanen sanoo.

Business Finlandilta Turun Messukeskus sai täyden tuen 100 000 euroa. Pekkasen mukaan se olisi kuitenkin kannattanut jättää käyttämättä.

- Ilmeni, että se söi 70% yleistä kustannustukea. Karsimme ajoissa kevään kulut täysin minimiin, joten tukeen oikeuttava ajanjakso näytti lukujen valossa erilaiselta kuin mitä se todellisuudessa oli.

Business Finlandin tuella tehdään nyt liiketoimintaa tulevaisuudessa edistävä palvelujärjestelmä, jonka toteuttaa ulkopuolinen tuottaja. Tukiehtojen mukaisesti valtaosa saadusta tuesta meneekin, tuen saamisen ehtojen mukaisesti, palvelun toteuttajalle.

Turun Messukeskuksen omissa tapahtumissa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää. Kaikkiaan talossa vierailee vuosittain yli 200 000 kävijää. Yrityksen pääosakas on Turun kauppakamari.

Syksyn tapahtumien siirtopäivät vuodelle 2021 https://www.turunmessukeskus.fi/siirtopaivamaarat-vuodelle-2021/

Yhteyshenkilöt

Turun Messukeskus Oy
toimitusjohtaja Marja Pekkanen
puh. 040 545 7766
marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Uusi hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo alkaa lauantaina – luvassa hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja22.10.2024 14:08:18 EEST | Tiedote

Alueen suurin hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo kerää saman katon alle upean kattauksen hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja. Turun Messukeskuksessa 26.-27.10.2024 järjestettävillä Hyvä Olo Expo -messuilla on tarjolla tärkeää tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnista, hemmottelua ja shoppailua, hauskoja ja mielenkiintoisia kokeilutunteja ja työpajoja, muotinäytöksen pukuloistoa sekä Miss Turku -kilpailun finaali.

Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla – kirjallisuus kiinnostaa7.10.2024 11:22:06 EEST | Tiedote

Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 4.–6.10.2024.

Turun Kirjamessut starttaavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2024 puhutuimmat tekijät ja teokset1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät kokoontuvat Turun Messukeskukseen 4.–6.10.2024 Suomen vanhimmille kirjamessuille. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät tekemään kirjaostoksia, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita sekä kuulemaan kantaaottavia keskusteluja. Messuilla voi myös osallistua erilaisiin työpajoihin ja peleihin, lukuretriittiin tai vaikka cosplay-asukisaan. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye