Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Itsenäisyydenpuistoon istutetaan kymmeniä puita

Jaa
Oulunkylässä sijaitsevaan Itsenäisyydenpuistoon istutetaan syksyn ja kevään aikana kymmeniä puita. Puistoon tulee lehmuksia, leppiä ja katajia. Samalla puistoon rakennetaan uusia reittejä ja oleskelualueita istutuksineen. Istutuksissa suositaan suomalaisia lajeja ja perinnekasveja. Lisäksi maisemoidaan puiston poikki rakennetun maakaasun siirtoputken linja.

Puiston keskusaiheena säilyy lehmuksien ympäröimä pieni oleskeluaukio, mutta nykyiset lehmukset joudutaan uusimaan niiden erittäin huonon kunnon vuoksi. Nykyisissä, vuonna 1992 istutetuissa lehmuksissa on lehtipuunkoro-sienitauti, joka aiheuttaa puihin suuria koloja ja edistää niiden lahoamista.

Puiston kunnostus ja puiden istutus on osa Suomi 100 vuotta -hanketta. Rakennustöiden ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2016, ja loppuosa töistä jätettiin odottamaan maakaasuputken siirtotöiden valmistumista. Kun puiden istutukset on tehty, puistossa on yhteensä sata itsenäisyyden muistopuuta. Puiston rakennustyöt valmistuvat kesällä 2021.

Itsenäisyydenpuisto sijaitsee Vantaanjoen, Käskynhaltijantien ja Mikkolantien rajaamalla alueella.

Kaasuputken linja maisemoidaan myös muualla Patolassa

Patolaan rakennetun maakaasun siirtoputken rakentamisen jälkiä maisemoidaan Itsenäisyydenpuiston lisäksi myös Henrik Sohlbergin puistossa ja Patolan metsässä. Rakentamisen alta raivatun kasvillisuuden tilalle istutetaan uusia kasveja. Lisäksi Patolan metsän läpi johtavalle kulkureitille ja Henrik Sohlbergin puistoon asennetaan uudet valaisimet. Työt valmistuvat tämän vuoden loppuun mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Itsenäisyydenpuisto


Kaija Laine
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38625
kaija.laine@hel.fi


Kaasuputkilinjan maisemointi


Silja Hurskainen
Tiimipäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 38939
silja.hurskainen@hel.fi


Risto Ahonen
Projektipäällikkö
Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara
puh. 09 310 39256
risto.ahonen@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye