KUTSU: Tervetuloa näyttelyn Tiepolo – Venetsia Pohjolassa ennakkoesittelyyn tiistaina 15.9.2020 klo 14−15 Sinebrychoffin taidemuseoon, Bulevardi 40

Tiepolo – Venetsia Pohjolassa onkansainvälinen näyttely, jossa nähdään Tiepolojen tuotantoa näin laajasti Suomessa ensimmäistä kertaa. Esille tulee öljymaalauksia ja luonnoksia sekä laaja valikoima piirroksia.Venetsialaisen mestarin Giovanni Battista Tiepolon (1696–1770) kuolemasta tulee kuluneeksi 250 vuotta. Näyttely kertoo, kuinka Tiepolon taide kantautui Italiasta Pohjois-Eurooppaan aina Venäjälle asti. Näyttelyyn on koottu teoksia, joilla on yhtymäkohtia, mutta joita ei ole koskaan ennen nähty yhdessä. Museon omat teokset, Sabiinatarten ryöstö ja Kreikkalaiset hyökkäävät Troijaan, ovat osa tätä tarinaa.
Näyttelyssä erityisen huomion saa kolmen maalauksen sarja Troijan hevosesta. 1800-luvun alussa kaikki kolme öljyväriluonnosta esiteltiin samassa huutokaupassa Pietarissa. Kaksi teoksista päätyi Lontoon National Galleryn kokoelmiin ja kolmas teos hankittiin Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin vuonna 1996 suomalaisesta huutokaupasta tuntemattoman taiteilijan teoksena! Nyt ensimmäistä kertaa 1800-luvun jälkeen, teokset ovat jälleen yhdessä. Samalla paljastuu kiehtova tarina Helsingin teoksen matkasta Pietarista Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin
Näyttelyyn liittyy kaksi näyttelyjulkaisua, jotka nostavat esille kokonaan uusia näkökulmia Tiepolon taiteeseen ja tuovat vähemmälle huomiolle jääneet teokset suomalaisessa, ruotsalaisissa ja venäläisissä kokoelmissa vahvemmin mukaan kansainvälisen tutkimuksen piiriin.
Tiepolo – Venice in the North. Skira & Sinebrychoff Art Museum. Toim. FT Hanna-Leena Paloposki
Tiepolot matkalla – Resa med Tiepolo. Sinebrychoffin taidemuseo. Toim. FT Hanna-Leena Paloposki
Tiepolo – Venetsia Pohjolassa on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa 17.9.2020─10.1.2021.
NÄYTTELYN OPASTUKSET
suomeksi lauantaisin klo 14, ruotsiksi lauantait 3.10., 7.11., 5.12. ja 2.1. klo 1313.10. - 16.10. syyslomalla opastukset päivittäin klo 13 ja klo 156.12. itsenäisyyspäivänä museo on avoinna klo 10-17, Taidevartit –teemaopastuksia klo 12-14
ITALIANKIELISET TEEMAOPASTUKSET, FT Antonella Perna
26.9. klo 12 −13 Taiteenystäville
24.10. klo 12−13 Helppoa italiaa kielenoppijoille
21.11. klo 12−14 Perheopastus ja taidepaja
LUENNOT
23.9. klo 18 FT Ira Westergård: Giovanni Battista ja Domenico Tiepolo – Venetsialaisen taiteen suuret mestarit
30.9. klo 18 FM Kersti Tainio: Mikä on provenienssi? Teosten matka museokokoelmiin
14.10. klo 18 FT Mirva Saukkola: Juhliva Venetsia - ylellisyyden ja tuhlaamisen kaupunki
21.10. klo 18 FT Riikka Stewen: Tyyliteltyjä tunteita: Dido ja Kleopatra 1700-luvun Venetsiassa
11.11. klo 18 FL Rainer Knapas: Tiepolo ja Italian 1700-luku Monrepos'n kartanon kokoelmissa
18.11. klo 18 FT Kirsi Eskelinen: Luonnoskäytännöistä Venetsian 1500-luvun maalaustaiteessa
Opastukset ja luennot 15/13€ tai museokortilla. Muutokset mahdollisia. Lisätietoja www.siff.fi/tapahtumat
TAIDEPAJAT
13.10.−17.10. klo 12−15 syysloman taidepajat:Naamioitu todellisuus
28.11. klo 11−14 jouluinen taiteilupaja koko perheelle
Taidepajat näyttelylipulla, museokortilla, alle 18-v maksuton
Pääsy: 15 / 13 € tai museokortilla. Alle 18-v. maksutta
Opastilaukset: myynti@kansallisgalleria.fi
Avoinna: ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, ma suljettu
Yhteystiedot: Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, Helsinki, +358 (0)294 500 460, www.siff.fi
Facebook: @siffmuseo | Instagram @Sinebrychoffartmuseum | Twitter @Sinebrychoffart
Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen,
p. +358 (0) 294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Näyttelyn kuraattori, intendentti Ira Westergård,
+358 (0) 294 500 473, Ira.Westergard@siff.fi
Tiedotus ja markkinointi:
Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen,
p. +359 (0) 294 500 462, Eija.Pekkanen@siff.fi
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Inbjudan till utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl. 14: Antikens hjältars äventyr och medryckande berättelser lockar publiken till Konstmuseet Sinebrychoff29.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
På hjältarnas resa får vi uppleva fartfyllda och farliga situationer. Antikens hjälteberättelser underhåller oss fortfarande efter tusentals år och är starkt närvarande i vår kultur. Utställningen presenterar centrala hjältar i den grekiska mytologin. Följ med på äventyret! Välkommen på utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl 14.00. Anmäl dig till: merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2. klo 14: Antiikin sankareiden seikkailut ja koukuttavat tarinat tempaavat mukaansa Sinebrychoffin taidemuseossa29.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Antiikin sankaritarinat viihdyttävät meitä vielä tuhansien vuosien jälkeen ja elävät vahvasti kulttuurissamme. Näyttely esittelee kreikkalaisen mytologian keskeiset sankarit. Lähde mukaan seikkailuun! Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2.2025 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
You are invited to an exhibition preview at 14:00 on Tuesday, February 11. Gripping tales of ancient heroes and their adventures will captivate you at the Sinebrychoff Art Museum29.1.2025 08:00:00 EET | Press release
On the heroes’ journeys we get to experience action and perilous situations. Ancient hero tales still entertain us after thousands of years and live on strongly in our culture. The exhibition features the main heroes of Greek mythology. Join us on the adventure! You are welcome to the exhibition preview at 14.00 on Tuesday, 11.2.2025. Register: merja.haikio@siff.fi
Lyssna på antikens hjältesagor och försjunk i Spaniens myter på Konstmuseet Sinebrychoff under år 202519.12.2024 11:53:40 EET | Pressmeddelande
Under nästa år visar Konstmuseet Sinebrychoff två växlande utställningar. Först ut är Antikens hjältar. När vi följer med på hjältens resa får vi uppleva stora känslor och hisnande överraskningar. I september öppnar utställningen Spanien bakom myten som presenterar det kittlande Spanien och dess mytiska bildvärld. Utställningen visar målningar av spanska konstnärer från 1800- och 1900-talet.
Sinebrychoffin taidemuseossa kuullaan antiikin sankaritarinoita ja uppoudutaan myyttiseen Espanjaan vuonna 202519.12.2024 11:53:40 EET | Tiedote
Sinebrychoffin taidemuseossa on ensi vuonna esillä kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Antiikin sankarit ovat ensimmäisenä näyttämöllä. Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan suuria tunteita ja uskomattomia juonenkäänteitä. Syyskuussa avautuva Espanja myyttien takaa -näyttely esittelee kiehtovaa Espanjaa ja sen myyttistä kuvastoa. Näyttelyssä nähdään espanjalaisten taiteilijoiden maalauksia 1800-1900-luvuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme