Kansainvälinen Red Alert -tempaus värjää Finlandia-talon illalla punaiseksi

Red Alert -liike lähti liikkeelle Iso-Britanniassa 11.8.2020, kun satoja kulttuuri- ja tapahtumataloja valaistiin yhtä aikaa punaiseksi. Tempauksella haluttiin kiinnittää huomiota alan taloudelliseen, työllistävään ja sosiaaliseen merkitykseen sekä siihen, miten ahtaalle koronakriisin tuomat rajoitteet ovat ajaneet tapahtuma-alan toimijat. Nyt maailmalla nopeasti levinnyt liike rantautuu Suomeen.
– Finlandia-talo haluaa punaisella valaisulla kiinnittää huomion tapahtuma-alan maailmanlaajuiseen ahdinkoon. Haluamme osoittaa tukea alan lomautetuille ja irtisanotuille ammattilaisille eri puolella Suomea, kommentoi Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Aluehallintovirastojen kiristyneet rajoitukset hyydyttivät alan elpymisen
Tapahtuma-alalla nähtiin Suomessa jo askelia positiiviseen suuntaan. Kun syksyn esitykset teattereissa ja konserttitaloissa käynnistyivät, tämä palautti ihmisten uskoa siihen, että tapahtumiin on turvallista osallistua.
Isona ongelmana alan elpymisessä on ollut epäselvä viranomaisviestintä ja muuttuvat ohjeistukset, vaikka koronavirus ei ole levinnyt yleisötilaisuuksissa.
– Alan ammattilaiset pystyvät järjestämään kohtaamiset turvallisesti isoissa tapahtumataloissa. Jatkuvaluonteista toimintaa tapahtumataloissa tulisi kohdella samoin periaattein kuin muita toimialoja. Tapahtuma-alan elpyminen tulee tehdä mahdolliseksi joko rajoituksia purkamalla tai korvamerkityllä valtiokonttorin kustannustuella, Tolonen painottaa.
Kansainvälisessä kilpailussa mahdollisuus parantaa asemia
Maaliskuun puolivälin jälkeen Finlandia-talossa on kehitetty uusia toimintatapoja, joilla tapahtumat voidaan toteuttaa turvallisesti. Suosittuja ovat erityisesti hybriditilaisuudet, joihin voi osallistua joko paikan päällä tai striimauksen kautta. Tilaisuuksien järjestelyistä on saatu runsaasti positiivista palautetta.
– Live-kohtaamisista ja -tapahtumista on tullut uusi luksus. Ihmiset kaipaavat takaisin tapahtumiin ja konsertteihin. Helsingillä ja Suomella on hyvä mahdollisuus parantaa asemaa kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa jo nyt kriisin aikana. Meidän pitää luottaa omiin vahvuuksiimme, Tolonen toteaa.
– Helsinki on jo nyt Pohjoismaiden suosituin kongressikaupunki, jolla on hyvä maine kongressijärjestäjänä. Tässä koronatilanteessa maine puhtaana, turvallisena, toimivana ja harvaanasuttuna maana, jossa digiosaaminen on huippua, on Suomelle ehdottomasti iso valtti. Kriisin aikana tulee rakentaa siltaa tulevaisuuteen, jossa Suomi voi menestyä entistä paremmin, Tolonen päättää.
Lisätietoja:
Finlandia-talo Oy
toimitusjohtaja Johanna Tolonen
puh. 040 551 3168, johanna.tolonen@finlandiatalo.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finlandia-talo tarjoaa ainutlaatuiset kokoustilat ja juhlatilat niin pienimuotoisille yritystapahtumille, upeille juhlille, maailmanluokan näyttelyille, megatähtien konserteille kuin kansainvälisille suurkongresseille. Oli kyseessä kokous, konsertti, tapahtuma tai juhla, Finlandia-talossa siitä kasvaa elämys. Maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo on myös suosittu matkailunähtävyys muotoilun ja arkkitehtuurin vuoksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo
Finlandia-taloon avautuu uusi perusnäyttely Aalloista ja suomalaisuudesta 4.6.2025 – ”Erilainen kuin mikään aikaisempi Aalto-näyttely”2.6.2025 10:48:22 EEST | Tiedote
Finlandia-taloon aukeaa 4. kesäkuuta 2025 odotettu pysyvä Finlandia-näyttely, joka kertoo suomalaisuudesta sekä Alvar, Aino ja Elissa Aallon ainutlaatuisesta perinnöstä – urasta, elämästä, luovuudesta ja inhimillisyydestä. Näyttely tuo merkittävän lisän kaupungin kulttuuritarjontaan ja on yksi kiinnostavimmista uusista matkakohteista. Se tarjoaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden päästä päivittäin tutustumaan Aaltojen ja Suomen tarinaan Helsingissä. Näyttelyn on tuottanut Finlandia-talo.
Koe ennakkoon: Uusi, ainutlaatuinen pysyvä näyttely Aalloista ja suomalaisuudesta avautuu Finlandia-taloon kesäkuussa13.5.2025 13:33:34 EEST | Kutsu
KUTSU MEDIATILAISUUTEEN MAANANTAINA 2.6.2025 Tervetuloa tutustumaan ensimmäisten joukossa uuteen Finlandia-näyttelyyn, jossa suomalainen luovuus, historia, arkkitehtuuri ja ihmiset sen takana kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla! Finlandia-näyttely on Finlandia-talossa sijaitseva uusi perusnäyttely suomalaisuudesta sekä Alvar, Aino ja Elissa Aallon perinnöstä ja elämäntyöstä. Näyttely aukeaa yleisölle keskiviikkona 4. kesäkuuta 2025. Tarinakeskeinen ja elämyksellinen Finlandia-näyttely kertoo innostavasti, avartavasti ja tunteita herättävästi suomalaisuudesta, luovuudesta ja ihmisyydestä niin Aaltojen elämän ja teosten, Suomen historian tapahtumien kuin suomalaisen luonto- ja metsäsuhteenkin kautta. Finlandia-talo näyttelyn kotina on myös hyvin merkityksellinen: Alvar Aalto on suunnitellut pääteoksensa itsenäisen Suomen symboliksi ja estradiksi, mille lupaamme näyttelyn luovan aivan uutta syvyyttä. Näyttelykokonaisuuden on suunnitellut näyttelyarkkitehti Taina Väisänen, ja sen käsikir
Töölönlahtea siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 28.4.202525.4.2025 09:00:01 EEST | Tiedote
Finlandia-talo haastaa jälleen Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset kevättalkoisiin Töölönlahden rantojen ja vesistön siistimiseksi maanantaina 28.4.2025 klo 14.00–16.00. Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä sekä lähialueiden yrityksiä ja asukkaita. Tapahtuman avaa apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Finlandia-talon jättimenestykseksi muodostunutta avoimien ovien päivää vietetään jälleen lauantaina 22.2.202519.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Finlandia-talossa vietetään helmikuussa jo toistamiseen suosittua avoimien ovien päivää lauantaina 22.2.2025 klo 11–17. Finlandia-talo toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan lähemmin uudistettuun taloon sekä viettämään hauskaa päivää yhdessä erilaisten ohjelmanumeroiden parissa. Finlandia-talon avoimien ovien päivä järjestettiin viimeksi tammikuussa, jolloin talosta kiinnostuneita kävijöitä oli yli 10 000.
Finlandia-talossa vietetään avoimien ovien päivää lauantaina 25.1.202523.1.2025 12:57:35 EET | Tiedote
Tammikuun alussa avatussa Finlandia-talossa vietetään koko perheen avoimien ovien päivää lauantaina 25.1.2025 klo 10–17. Finlandia-talo toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan uuteen taloon lähemmin sekä viettämään hauskaa päivää yhdessä erilaisten ohjelmanumeroiden parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme