Coxan potilasturvallisuusjohtaja Saara Ketolalle potilasturvallisuuden ansiomerkki

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry on myöntänyt syyskokouksessaan potilasturvallisuuden ansiomerkin Coxan potilasturvallisuusjohtaja Saara Ketolalle. Potilasturvallisuustyö Coxassa on ollut monipuolista; tunnettujen menetelmien käyttöönottoa, mutta myös rohkeaa kansainvälistä oppia hakevaa.
Ketola itse haluaa jakaa kunnian koko työyhteisön kanssa
- Haluan kiittää kaikkia coxalaisia avoimesta yhteistyöstä. Tämä on tunnustus meille jokaiselle.
Ketola määrittelee potilasturvallisuuden olevan sitä, että potilas saa tarvitsemansa ja lääketieteellisesti oikean hoidon, josta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.
- Turvallinen hoito on vaikuttavaa, se toteutetaan oikein ja oikeaan aikaan. Potilasturvallisuus on osa hoidon laatua ja se syntyy potilaan ja häntä hoitavien ammattilaisten yhteistyönä, Ketola kertoo.
Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry on myöntänyt Potilasturvallisuuden ansiomerkkejä vuodesta 2017 alkaen. Yhdistys myöntää vuosittain enintään 50 ansiomerkkiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara Ketola I potilasturvallisuusjohtaja
050 347 9624 I saara.ketola@coxa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tekonivelsairaala Coxa
Niveltie 4
33520 TAMPERE
03 3117 8023
Tekonivelsairaala Coxa Oy on Suomen ainoa puhtaasti tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala, joka tekee vuosittain yli 5000 tekonivelleikkausta. Coxa työllistää yli 250 alan huippuosaajaa, jotka haluavat olla mukana kehittämässä tekonivelkirurgian huippuyksikköä.
Tekonivelsairaala Coxa Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus.
Yhtiön omistavat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri, Vaasan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Sastamalan kaupunki sekä Valkeakosken kaupunki.
Tekonivelsairaala Coxan tärkeimmät tavoitteet ovat parhaan mahdollisen hoidon tarjoaminen potilaille ja heidän palauttamisensa takaisin toimintakykyiseen arkeen. Coxan potilasturvallisuus on kansainvälisesti tarkasteltuna alansa huippuluokkaa.
Maailman potilasturvallisuuspäivä (17.9.2020)
Maailman potilasturvallisuuspäivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta terveydenhuollon henkilöstön turvallisuuden tärkeydestä ja tarpeesta lähestyä potilasturvallisuutta kokonaisvaltaisesti. ”Henkilöstön turvallisuus on potilas- ja asiakasturvallisuutta” on siksi valittu vuoden 2020 maailman potilasturvallisuuspäivän teemaksi. Se painottaa terveydenhuollon työntekijöiden turvallisuuden ja potilasturvallisuuden yhtymäkohtia, jotka kiteytyvät sloganissa ”Turvallinen työntekijä, turvallinen hoito ja hoiva.” Slogan korostaa, että potilasturvallisuuden varmistaminen edellyttää turvallista työympäristöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekonivelsairaala Coxa
Valtakunnallinen tiedote fysioterapeuteille - tekonivelpotilaiden fysioterapiakontrollit25.10.2023 09:16:21 EEST | Tiedote
Tiedote pyydetään välittämään terveyskeskusten fysioterapiayksiköihin.
Coxan uusi mobiilisovellus tukee tekonivelpotilaan hyvinvointia4.10.2023 08:33:00 EEST | Tiedote
Tekonivelsairaala Coxassa on kehitetty tekonivelpotilaiden tueksi CoxaPolku-sovellus. CoxaPolku on älypuhelimeen ladattava maksuton mobiilisovellus, joka tukee ja ohjaa potilasta koko hoidon ajan.
Coxalla on paras maine sote-alan organisaatioista jo kolmatta kertaa peräkkäin15.6.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Coxa on sijoittunut jo kolmatta vuotta peräkkäin ensimmäiseksi T-Median toteuttamassa valtakunnallisessa sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine erikoistutkimuksessa.
Coxassa lääkärin vastaanotolle pääsee myös videoyhteydellä13.2.2023 13:07:56 EET | Tiedote
Vuodesta 2023 alkaen Coxan lääkärin vastaanotolle pääsee perinteisen poliklinikkakäynnin lisäksi myös videoyhteydellä. Videovastaanotto on verkossa tapahtuva vastaanotto, jossa potilas tapaa Coxan ortopedin videoyhteydellä.
Tekonivelsairaala Coxan etäpoliklinikoiden vastaanottotoiminta päättyy vuoden 2022 lopussa16.11.2022 14:33:26 EET | Tiedote
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023, jolloin astuu voimaan uusi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Coxa joutuu lain velvoittamana päättämään Pirkanmaan hyvinvointialueen ulkopuolisten etätoimipisteiden (Helsinki, Lahti, Turku, Pori) vastaanottotoiminnan vuoden 2022 lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme