UM: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Kauhajoen koulusurmia koskevassa asiassa

Tapauksessa oli kysymys Kauhajoella Seinäjoen koulutuskuntayhtymän tiloissa 23.9.2008 tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, jossa menehtyi 10 ihmistä tekijän lisäksi. Valittajina tapauksessa olivat menehtyneiden uhrien, opettajan ja yhdeksän oppilaan, omaiset.

Valittajat katsoivat valtion loukanneen ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaa (oikeus elämään) sillä perusteella, että poliisi tiesi, tai sen olisi pitänyt tietää, tekijän aiheuttamasta välittömästi uhkaavasta vaarasta, mutta se jätti ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin estääkseen tapahtuman ja suojellakseen siten valittajien omaisten elämää.

EIT katsoi äänin 6-1, 2 artiklaa oikeudesta elämään loukatun sen keskeiseltä osalta, mutta ei prosessuaalisten vaatimusten osalta.

EIT katsoi, että käsillä olevan asian olosuhteisiin liittyy erityisen huolellisuuden velvoite. Vaikka rikoksentekijä ei ollutkaan valtion viranomaisten vastuulla, viranomaiset ovat vastuussa ampuma-aseiden laillista hallussapitoa koskevien vaatimusten määrittämisestä ja ylläpitämisestä. Koska ampuma-aseiden käyttöön liittyy olennaisesti erityisen suuri henkeen kohdistuva riski, tähän riskiin on kytkettävä viranomaisten velvollisuus puuttua asiaan, jos niiden tietoon tulee tosiseikkoja, jotka antavat käytännössä aihetta epäillä, ettei näitä vaatimuksia noudateta.

EIT totesi, että vaikkei yksittäinen virhearvio voikaan riittää siihen, että valtion todettaisiin loukanneen positiivisia velvoitteitaan, etenkään silloin, kun virhearvio todetaan jälkiviisaasti, käsillä olevan asian ydinkysymyksen voidaan katsoa ulottuvan tällaista virhearviota pidemmälle.

EIT piti ratkaisevana kysymyksenä sitä, olisiko kansallisilta viranomaisilta voitu kohtuullisesti edellyttää tiettyjä toimenpiteitä ihmishenkeen kohdistuvan riskin välttämiseksi.

EIT totesi, että poliisiviranomaisella oli mahdollisuus varotoimena takavarikoida ase ja että poliisi jopa harkitsi mutta ei toteuttanut sitä. Tällä toimenpiteellä ei olisi merkittävästi puututtu mihinkään kilpailevaan ihmisoikeussopimuksella suojattuun oikeuteen, eikä siihen siten olisi liittynyt erityisen vaikeaa tai herkkää eri oikeuksien punnintaa. EIT katsoi, että poliisiviranomaisen tietoon tulleiden seikkojen perusteella ase olisi kansallisen lainsäädännön mukaan voitu ja pitänyt takavarikoida matalan kynnyksen varotoimena.

EIT:n näkemyksen mukaan rikoksentekijän aseen takavarikoiminen oli ollut kohtuullinen varotoimi olosuhteissa, joissa toimivaltaisen viranomaisen tietoon tulleiden seikkojen vuoksi oli herännyt epäily rikoksentekijän soveltuvuudesta vaarallisen ampuma-aseen hallussapitoon. Siksi EIT katsoi, etteivät kansalliset viranomaiset ole noudattaneet sitä erityistä huolellisuusvelvoitetta, joka niille kuuluu ampuma-aseiden asiattomaan käyttöön liittyvän erityisen suuren henkeen kohdistuvan riskin vuoksi. Näistä syistä EIT katsoi Suomen valtion loukanneen ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan perustuvia keskeisiä positiivisia velvoitteita.

Asiassa esitettyjen korvausvaatimusten suhteen EIT jaotteli valittajat 10 eri kotitalouteen ja määräsi valtion korvaamaan ensimmäiseen kotitalouteen kuuluvalle valittajalle 31,571.97 euroa vahingonkorvauksena aineellisesta vahingosta sekä kullekin kotitaloudelle 30 000 euroa vahingonkorvauksena aineettomasta vahingosta. Lisäksi EIT määräsi valtion korvaamaan ensimmäiselle kotitaloudelle 2,086.34 euroa ja muille kotitalouksille kullekin 6,818.56 euroa oikeudenkäyntikulujen osalta.

EIT:n lehdistötiedote ja ratkaisu kokonaisuudessaan ovat luettavissa EIT:n verkkosivuilta  ja HUDOC-tietokannasta.

Lisätietoja:Suomen valtionasiamies Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, yksikönpäällikkö Krista Oinonen, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö, puh. 0295 351 172.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi